Joulutunnelmametsästysretki

Kanslistin perheessä on ollut tapana ennen joulua piipahtaa Porvoossa. Kyllä te tiedätte: vanha kaupunki ja Brunbergin makeistehdas - lyömätön joulutunnelman hybridi. Viime syksynä mietimme vaihtelun vuoksi jotain muuta. Otimme talviloman viikkoa ennen joulua ja lähdimme käymään Pohjois-Saksassa, koska saksalaisetkin kuulemma tunnelmoivat joulua hieman porvoolaisittain. Tämähän oli koettava.

Lähdimme matkaan autolla ja aiemmista kesäisitä reissuista poiketen oli hienoa huomata, että Ruotsiin kulkevalla laivalla oli mukavan väljää. Laivalla törmäsimme heti joulupukkiin ja kerroimme lapsille, että pukkikin saattaa olla matkalla Saksaan. Tästä saimme tunnelmointiin mukavan startin. Tukholmasta ajelimme yhdellä hotellipysähdyksellä Saksaan, josta olimme varanneet hotellin Kiel-nimisestä Kaupungista. Ajattelimme aluksi Lyypekkiä, mutta siellä oli hotellivarausaste sen verran korkea, ettemme löytäneet mieluista. Kiel on kuitenkin Lyypekkiä sen verran lähellä, että hyvinhän sinne Kielistä päiväreissun ajelee, koska nimenomaan Lyypekin joulumarkkinoita oli useassa aviisissa hehkutettu.

Laivan käytävällä liikkui joulupukki

Kielin hotelli (https://www.hotel-birke.de/) osoittautui mukavaksi ja tunnelma oli jouluinen, vaikka lumi puuttui, ja lämmintäkin oli sellaiset +13´C. Olimme varanneet huoneen kolmeksi yöksi, eli se toimi päiväretkien tukikohtanamme. 1. päivänä lähdimme käymään Lyypekissä ja sinne ajettaessa autokunta sai nauttia mukavista maalaismaisemista. Autobahnia pitkinkin ajettiin ja kävimme kokeiluluontoisesti lähellä kitkarenkaiden nopeusluokan (T) rajaa, mutta vakaasti ja ennen kaikkea taloudellisesti automme (Auris TS Hybridi) tästä suoriutui, kuten koko reissustakin.

Lyypekin joulumarkkinoilla oli juuri sellaista kuin olimme otaksuneetkin. Mukava atmosfääri ja tuoksu. Erilaisia kojuja oli paljon, ja jokaisessa niistä oli tarjolla paljon erilaisia maisteltavia ja juotavia. Runsaasti oli paikalla muitakin, mutta ei häiriöksi asti. Tunnelma torilla oli oikeinkin mukava. Toki on myönnettävä, että lapsillemme (4- ja 7-vuotiaat) emme paljoa tekemistä muutamaa karusellia lukuun ottamatta löytäneet, joten heidän kiintiönsä saksalaisjoulusta tuli ennen meitä aikuisia täyteen.

Joulumarkkinoilla Lyypekissä

Takaisin hotellille ajaessa poikkesimme tuliaissuklaaostoksille paikalliseen Citti-Parkiin, joka on jotakuinkin Olarin Prisman ja Hämeenlinnan Citymarketin yhdistelmä - ja vähän vielä päälle. Ja voi veljet sitä asiakasmäärää, mutta kaikki oli hoidettu saksalaisella jämptiydellä, joten kyllä siitäkin visiitistä joulufiilistä saimme kerättyä. Hintataso oli Suomea alhaisempi, mutta harmiksemme emme voineet joululahjoja ostella, koska lahjojen sullominen takakonttiin lapsilta salaa olisi vaatinut agentin toimilupaa.

Kieliin tutustuimme seuraavana päivänä, mutta hieman toisin kuin olimme ajatelleet. Kuopuksemme näet päätti hotellihuoneessa kokeilla, miten Lego-palikka sujahtaa nokkaan. Ja sujahtihan se sen verran syvälle, ettei se sieltä ilman ulkopuolista apua suostunut tulemaan pois. Tätä apua lähdimme sitten iltasella metsästämään kieliläisen lastensairaalan päivystyksestä. Kysyimme osoitteen hotellin respasta ja navigoimme kohteeseen. Päivystyksessä jouduimme hetkisen odottelemaan vuoroamme, kunnes tohtori pääsi koittamaan pienen punaisen Lego-palikan poistoa. Työkalu näytti virkkuukoukulta, mutta sillä se ei lähtenyt, joten saimme lähetteen paikalliselle nenä- ja korvaklinikalle. Alkoi olla jo myöhä, mutta kaikki toimi Saksassa hienosti, ja klinikan spesialisti sai nenän puudutuksen ja muutaman yrityksen jälkeen Legon pois esikoisemme nenästä. Tulihan tuon illan ja yön aikana ajeltua Kieliä ympäriinsä, mutta nähtävyyksiä ei katseltu, ellei keskussairaalaa ja nenä- ja korvaklinikkaa lasketa sellaisiksi.

Asiointi noissa muuten onnistui erittäin jouhevasti, kun olimme hankkineet kaikille eurooppalaiset sairaanhoitokortit. Tämän lisäksi kertasimme hieman lukiossa opiskeltua saksankieltä. En ikinä unohda lausetta, jonka saimme muodostettua: "Meine kinder hat eine Lego-stucke in der nase gehen". Englannillakin pärjäsi hyvin, tai sitten se johtui tuosta käyttämästämme lauseesta. :D

Seuraavana päivänä lähdimme ajelemaan kotia kohti. Tunnelmat olivat helpottuneita eilisen tapahtumien jälkeen, mutta saimme joulusta 2015 muistettavaksi jotain sellaista, johon nuorimmaisemme ei ehkä halua palata, mutta joka väistämättä tulee ainakin meille muille näin joulun alla mieleen. Onneksemme hän lupasi saksalaiskirurgille, että tapaus on laatuaan uniikki, sitä ei siis saa toistaa.

Reissussa tuli autoiltua aika tarkalleen 2000 kilometriä ja Aurisin keskikulutus oli 5,3 litraa sataselle. Tähän on pakko lainata erästä kollegaa, joka on lausunut: "no hybrid, no care". Tämä on täysin totta, nyt se on virallisesti todistettu.

Ai niin, miten metsästyksessä kävi? Saimmeko porvoolaistunnelmalle vastinetta? No kyllä saimme: Saksa on mitä parhain joulutunnelmamaa, ja saksalaiset ovat joulufiilistelijöitä, jotka varmasti pitäisivät porvoolaisesta fiilisjoulusta. Saksalaiset muuten hankkivat joulukuusensa leasing-sopimuksella. Kun loppiainen koittaa, päättyy kuusen liisaus ja se palautuu takaisin rahoitusyhtiölle odottamaan seuraavaa joulua. Melkoisen kätevää!

Puolijohdevalkeus

Joulupukki röhnötti dojossaan säkkituolilla ja mietti kohta alkavaa sesonkia. Tai itse asiassa sesonki oli jo alkanut muutama viikko sitten, kun tontut olivat jättäneet kilometrikorvaushakemuksia tekemistään tarkastelureissuista. Niiden hyväksymisestä ei pukki kovinkaan jouluista fiilistä vielä saanut, koska palkanlaskentaohjelmassa oli viime vuosina ollut ongelmia. Pitäisi tämäkin ohjelma uusia, mietti pukki itsekseen, ja koitti muuttaa poteroitunutta asentoaan säkkituolilla.

Tonttujen täytyi korvauksen saadakseen laatia tarkkailumatkoistaan pienehkö tapahtumaselvitys. Näiden lukemisesta pukki piti, ja niitä lukiessa se joulun tunnelmakin alkoi hiljalleen saapua pukin mieleen. Tänä vuonna hän oli erityisesti pitänyt yhdestä raportista Suomesta. Siinä käytiin aidossa ammattiyhdistyshengessä läpi työturvallisuusasioita. Raportin kirjoittaja oli näet havainnut, että Suomessa on jo aikaisin iltapäivällä melkoisen pimeää, mutta silti osa autoista kulki puutteellisesti valaistuna. Pukki luki raportista, että tämä ilmiö oli lisääntynyt viimeisen parin vuoden aikana melkoisesti. Tontun työn kannalta tämä ei ollut suotuisaa, koska vuodesta 2010 alkaen he olivat raportoineet lasten käytöksestä tehden havaintoja ohi kulkevista autoista. Tämä toimintatapa oli otettu käyttöön erään lapsen äidiltä tulleen asiakaspalautteen perusteella, koska hänen mukaansa lapset saattavat joissain harvoissa tilanteissa käyttäytyä huonosti autossa esimerkiksi päiväkoti- tai koulumatkalla. Pukin mielestä tonttu paneutui raportissaan ansiokkaasti erääseen tähän liittyvään ongelmaan. Tontut olivat näet aiemmin ottaneet talteen ohi ajavan auton rekisterinumeron, jonka perusteella saattoi Korvatunturin liikennekeskuksesta selvittää, kenen auto on kyseessä, ja ennen kaikkea kenen lapsia autossa matkaa. Nyt se oli entistä hankalampaa, koska yhä useampi auto kulki pimeydessä perä täysin valaistumattomana.

Onpas erikoista, mietti pukki. Ja samaa asiaa taivasteltiin muutaman muunkin raporteissa, joten pukille muodostui käsitys, että tämä oli ihan oikeasti jonkinlainen ongelma - ainakin Suomessa. Pukki tutki asiaa ja hänelle selvisi, että Suomessa oli aiemmin ollut ns. ajovalojen käyttöpakko, mutta yhteisöllisyyden hengessä Euroopassa oli toteutettu hieman käytäntöjen yhtenäistämistä, jonka seurauksena uusiin autoihin oli tullut ns. huomiovalot, jotta toisten huomioiminen olisi helpompaa. Pukki kaivoi asiaa vielä syvemmälle ja sai selville, että osa autoista oli sellaisia, joissa käyttäjä ei välttämättä itse mitenkään huomaa, jos hän liikennöi pimeällä ilman riittäviä valoja. Tämä johtui siitä, että käynnistyksen yhteydessä moderneissa autoissa mittaristo valaistuu ja keulalle syttyy kirkkaat huomiovalot, joiden yhteisvaikutuksena kuljettajalle muodostuu tyytyväisyys vallitsevaan tilanteeseen, ja liikennöinti käynnistyy tilanteessa, jossa sen ei missään nimessä pitäisi - eli perä täysin pimeänä.

Pukki oli asiasta nyt jo todella kiinnostunut ja matkalla asiantuntijuuteen. Hän pyysi esikuntaansa toimittamaan hänelle tilanteeseen johtaneen selvityksen, jota kutsuttiin kuulemma nimellä direktiivi. Jatkuvaan kehitykseen uskova ja myönteiseen ajattelutapaan taipuvainen pukki oli ilahtunut lukiessaan ECE-säädöksestä, että tänä vuonna asiaan oli topakasti paneuduttu. Vuonna 2016 säädökseen oli näet kirjattu, että uusien automallien valokatkaisija tulee rakentaa niin, että ilman olosuhteen mukaisia valoja on käytännössä mahdotonta ajaa. Jotkut autovalmistajat olivat ratkaisseet asian niin, että varsinaista nolla-asentoa ei katkaisimessa ole enää ollenkaan, eli valot operoituvat ainoastaan hämärätunnistimen ohjaamana, tai sitten ne ovat koko ajan päällä. Toki vielä jäi jäljelle muutamia olosuhteita, kuten kova vesisade tai pyryttävä lumi, jotka ovat hankalia käsitteitä valoautomatiikalle. Oikeaan suuntaan asia oli kuitenkin etenemässä, totesi pukki tyytyväisenä.

Tämän pohtiminen sai pukin kuitenkin mietteliääksi, koska hän hoksasi, että liikkuuhan hän itsekin vastaavissa olosuhteissa - ja ympäri maapalloa. Hän selvitti oitis yleisimmän kulkuneuvonsa valaistusasiat ja sai nopeasti selville, että kovinkaan moderneja ne eivät enää olleet. Petteri oli asiasta samaa mieltä ja hän olikin jo useampana vuonna ihmetellyt, kun ei meinannut nähdä pimeällä enää eteensä. Tämä johtui jo vanhentuneesta hehkulankatekniikasta, jolla Petteri Punakuonon punainen nenävalo oli aikoinaan tehty. Pukki selvitti Petterille, että hehkulankatekniikan jälkeen ajovalot olivat halogeenisoituneet, kunnes oli kehitetty vielä kirkkaampi kaasupurkausteknologia. Kehitys ei ollut päättynyt vielä tuohonkaan, vaan ksenonien jälkeen valotekniikkaa oli kehitetty puolijohteista. Nämä nykyaikaiset led-valot olivat sellaisia, jotka Petterinkin pitäisi nokalleen saada. Tästä myös Petteri oli innoissaan. Pukki toki tiesi, että ECE-säädöksissä ei sallittu eteenpäin osoittavaa punaista valoa, mutta onneksi artiklaan oli kirjattu erikseen joulu ja sen ominaispiirteet.

Asennustyö käynnistyi välittömästi, koska muutokset haluttiin jo täksi jouluksi. Asennusta tekevä tonttu oli kuitenkin asioista hyvin perillä ja huomautti pukille, että aikoiko hän lentää Petterin kanssa ilman takavaloja - perä täysin pimeänä. Tähän pukki nokkelana totesi, että Petterihän muodostaa reen kanssa ajoneuvoyhdistelmän, ja kun reessä on jouluiset takavalot, niin jouluaaton taivallus voi turvallisesti alkaa.

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!

Toivottaa kanslisti

Minibussillinen palikoita

Jotkut saattavat muistaa muutaman vuoden takaisen tarinointini matkastamme Tanskan Legolandiin. Vanhin poikani on jokaisena sitä seuranneena kesänä aina kysynyt, että milloin suuntaisimme sinne uudestaan, koska alueesta jäi paljon kokematta. Ja olipa tuo jostain selvitellyt, että uudet Ninjago-figuurit tulevat tänä kesänä myyntiin, ja ne olisi kuulemma mukava bongata ennen niiden rantautumista olarilaiseen suurtavarataloon. Myös perheemme nuorimmainen on alkanut kysellä tuosta mystisestä tanskalaisplantaasista, jossa legopalikoita kasvaa nurmikolla, ja jossa on myynnissä puoleen hintaan isoveljen suunnittelemia Lego-settejä. Joten ei kai siinä muu auta kuin tien päälle kohti seikkailuja!

Suunnittelimme matkaa erään mummolareissun yhteydessä, jonka seurauksena vanhempani ilmoittautuivat mukaan. Minulta kukaan ei muistanut kysyä lupaa, mutta älkää käsittäkö väärin: ilman muuta olisin ollut sitä mieltä, että tästä tulee huima reissu sillä kokoonpanolla. Toki hieman mieltäni kaihersi, että saan koko matkan ajan kytätä peileistä pysyykö toinen autokunta perässä, koska kokemukseni mukaan pitkillä matkoilla turvallinen väli kasvaa helposti sellaiseksi, että jopa ennalta sovittu yksi päämäärä muuttuu kahdeksi... Onneksi työnantajani edustaman automerkin mallivalikoima on sen verran laaja, että ratkaisu tähän oli yllättävän helppo: Toyota Proace -pikkubussi! Varasin sen hyvissä ajoin Rentistä ja nappasin muutaman kuvan istuinjärjestelystä. Tämä osoittautui hyväksi nappaukseksi, koska pojat jaksoivat malttamattomina odottaa matkan alkua, kun saivat etukäteen suunnitella istuma- ja matkatavarapaikkojaan. Muutaman nahistelunkin katselimme; aiheena kuka istuu mummon ja kuka vaarin vieressä. Kieltämättä matka alkoi vaikuttaa todella mukavalta, etenkin kun ajattelimme tällä kertaa poiketa hieman muuallakin.

Ensimmäinen etappi oli ajella Turun satamaan. Tätä ennen olin säädellyt Proacen istuimista jokaiselle mukavan paikan, mutta pakko myöntää, että ei olisi meistä motoristeiksi, koska jo puolessa välissä lastausta tuntui, että pitäisiköhän käydä vuokraamassa toinen Proace tavaroita varten. Onnekseni kaikki mahtuivat mukaan, siitä suurin kiitos jo mainitulle istuimien säätömahdollisuudelle, jonka ansiosta sain järjestettyä autoon erilaisia sopukoita. Matkaan lähti siis 4 aikuista ja 2 lasta, joten jäljelle jääneisiin kolmeen istuimeen varattiin paikat tuliaisille. Kuten viimeksikin, suuntasimme ensin Tukholmasta kohti Göteborgia, ja matkalla pysähdyimme makeisostoksille Polkagrisar-tehtaanmyymälään.

Polkagrisar-tehtaanmyymälä, Gränna Jönköping

Göteborgista lauttailimme Tanskan puolelle Fredrikshavniin. Tällä kerralla lautta oli tupaten täynnä, eikä keli mahdollistanut kuin pikaisen käynnin kannella. 3,5 tunnin jälkeen oli mukava palata väljään minibussiin ja aloittaa matka kohti Ribe-nimistä kaupunkia, josta olimme varanneet kolmeksi yöksi  huoneiston paikasta nimeltä Ribe Byferie. Tätä keskittymää kanslisti ja muu poppoo voi vuolasti suosittaa muillekin. Me teimme sieltä päiväretket Saksan puolelle Flensburgiin ja tietenkin matkan kohokohtaan Legolandiin. Etäisyys kumpaankin on Ribestä alle 100 kilometriä.

Ribe Byferie

Olimme matkalla heinäkuun puolessa välissä ja edelliseen kesäkuussa tehtyyn reissuun verrattuna Legoland-kävijöitä oli liikkeellä melkoisesti enemmän. Nyt opimme, että seuraavalla kerralla paikalle kannattaa saapua iltapäivällä, koska moni muu ei sitä tee, jonka vuoksi laitteissa on lyhyemmät jonot ja auton saa parkkiin lähipellolle. Nyt saavuimme paikalle noin klo 11.00 ja saimme mukavan happihyppelyn käveltyämme huvipuistoon naapurimaalaiskunnan pellolta. Lisäksi laitejonot olivat noin 30 - 45 minuutin pituisia. Silti pakko myöntää, että huvipuistokävijöiden iloisuutta katsellessa ja alueen monimuotoisuutta ihaillessa sana jono saa uuden merkityksen, jonka ymmärtää vasta jonotettuaan johonkin, jossa tapahtuu jotain sellaista, jonka vuoksi hymyilyttää ainakin seuraavaan kertaan saakka. Kyllä se vain on mahtava paikka, ei siitä mihinkään pääse. Itse voisin viettää koko päivän katsellen minilegokaupungin arkea kaikkine mahtavine  ja liikkuvine yksityiskohtineen.

Hybridilego

Tänne kannatti jonottaa: The Haunted House

Legoland-visiitin jälkeisenä päivänä lähdimme käymään päiväretkellä Flensburgissa, joka sijaitsee juuri ja juuri Saksan puolella. Näin pääsin kokeilemaan Proacen baanaominaisuuksia todeten, että ainakaan tietä sillä ei tarvitse tukkia. Flensburg vaikutti mukavalta ja kohtalaisen pieneltä saksalaiskaupungilta, mutta päivän kohokohta oli ostosreissu Citti-Park -nimisessä ostoskeskuksessa, joka sijaitsee miltei maiden välisellä rajavyöhykkeellä. Havaitsimme, että paikalla oli erittäin runsaasti tanskalaisia turisteja, joten ilmeisesti maiden välisissä hinnoissa on sen verran eroa, että ostosreissu Saksaan kannattaa tehdä. Ja tanskalaisautojen takajousituksien asennoista saattoi päätellä, että kerralla kannattaa ostaa mahdollisimman paljon.

Paluumatkalla kävimme Römön saarella, jonne ajetaan jännä luotisuora matalikolle tehty pitkähkö tie, joka kartalla näyttää pelkältä hentoiselta viivalta. Maisemat olivat upeita, ja paikka olisi ehdottomasti ollut pidemmänkin visiitin arvoinen.

Mukavan Ribe Byferie -majapaikan (http://www.ribe-byferie.dk/en/) jälkeen ajoimme mahtavaa Ison Beltin siltaa kohti Kööpenhaminaa piipahtaen matkalla Odensessa. Kööpenhaminassa vietetyn yön jälkeen ajoimme pitkin toista mahtavaa siltaa (Juutinrauman silta) kohti Malmöa. Sieltä teimme päiväretken Ystadiin ja siellä tarkemmin paikkaan, johon eteläinen Ruotsi käytännössä loppuu. Paikka on nimeltään Alen kivet, ja tätä paikkaa kanslisti seurueineen suosittaa erityisillä lämpöasteilla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Alen_kivet

Kööpenhaminassa

Alen kivet, Ystad

Horisontissa Juutinrauman silta

Kotimatkalla yövyimme vielä Linköpingissä, josta ajelimme Tukholmaan ja siitä laivalla vesireititse takaisin Suomeen. Kilometrejä Proacen mittariin kertyi noin 2700 ja matkapäiviä taisi olla 9. Tekniikkana tässä Toyota Rentin minibussi-Proacessa on kahden litran dieselmoottori (163 hv) ja automaattivaihteisto. Paikkoja siitä löytyy kuljettajan lisäksi seitsemälle matkaajalle. Auton oman monitoiminäytön mukaan polttoaineen keskikulutus oli 8,7 litraa satasella. Pakko myöntää, että tämän ajorupeaman jälkeen kanslistista on muotoutumassa todellinen fani tämän tyyppiseen ja tämän tyyppisellä kulkupelillä tehtyihin autolomiin. Tämä transformaatio on pienien asioiden ansiota: esimerkiksi laivaa rannassa odotellessa lapsista oli erittäin hauskaa, kun bussin lattialla saattoi leikkiä tai pelailla ja vieläpä kohtalaisen väljästi. Henkilöautossa vastaava tilanne johtaa kokemusperäisen tietokantani mukaan lasten välisiin konflikteihin - jopa useisiin sellaisiin.

Mukava matkakonttori, jossa käskytettävänä on mm. tuhti annos voimaa. Tällä ei jää jalkoihin.

Näissä tunnelmissa kanslisti kannustaa rohkeasti kokeilemaan vastaavaa, ja se kannattaa aloittaa pyytämällä tarjous: http://www.ttnordic.fi/palvelut/rent

Tällä hetkellä vuokrattavana Kaivokselassa on 2 ja Espoossa 1 Toyota Proace -minibussi. <3

Avaruuden autokorjaamo

Kansliapäällikköni pyysi eräässä palaverissa joukkiotaan miettimään, minkälainen mahtaisi olla tulevaisuuden autokorjaamo. Hautauduin oitis ajatuksiini ja pohdiskelin erilaisia variaatioita, joihin koitan tässä tarinassa palata.

Palaverin päätyttyä palasin työpöydälleni ja mietin, miltä se mahtaisi näyttää vaikkapa vuonna 2020. Listasin pöydälle vuosien saatossa asettuneet tykötarpeet ja hymähdin vienosti: onpas vanhanaikaista - jo nyt. Pöydältäni löytyy siis 2 tietokoneen näyttöä, näppäimistö, hiiri, nitoja, työmääräyksien sinisiä muovitaskuja, kuminauhoja, kyniä, lehtiö muistiinpanoja varten sekä epämääräinen pino (mielestäni määräinen) työmääräyksiä niissä sinisissä muovitaskuissa.

Toki kaikki tuo on nyt äärimmäisen tarpeellista, mutta rohkenen väittää, että jo hyvinkin pian se saattaa olla äärettömän tarpeetonta. Jos sallitte, niin seuraavassa voisin käydä läpi huoltoneuvojan työpäivää jonain päivänä tulevaisuuden kynnyksellä tai porstuassa.

Kaikki alkaa asiakkaasta, joka on varannut ajan huoltoon netissä - tietenkin. Huoltopäivän aattona hän on saanut älypuhelimeensa ilmoituksen, jossa muistutetaan huomisesta ajasta ja kerrotaan, että parkkipaikka numero 327 odottelee valmiina pysäköintihallin toisessa kerroksessa. Parkkipaikat olemme varustaneet ohjelmoitavilla ja led-taustavalaistuilla näytöillä, jotta asiakas löytää hyvin perille. Näytössä tietenkin lukee numeron lisäksi myös asiakkaan nimi sekä auton rekisterinumero. 

Aamulla kun asiakas saapuu huoltotiskille, suoritetaan työn vastaanotto, mutta hieman erilailla kuin nykyisin. Huoltoneuvoja näyttää asiakkaan tekemän huoltovarauksen tiedot table.. korjaan: taulutietokoneesta ja pyytää asiakasta tarkastamaan, että kaikki tiedot ovat oikein. Tämän jälkeen keskustellaan, voitaisiinko tehdä vielä jotain lisää. Lopuksi asiakas hyväksyy työmääräyksen sähköisesti, jolloin se ilmestyy välittömästi työnohjaustaulutietokoneen näytölle mekaanikoiden nähtäväksi, mutta palataan siihen myöhempänä.

Ennen hyväksyntää huoltoneuvoja vielä pyytää asiakkaalta mahdollisiin tarjouksiin liittyviä henkilökohtaisesti kohdennettuja QR-koodeja, jotka luetaan infrapunaskannauksella asiakkaan älypuhelimesta tai taulutietokoneesta. Mainittakoon, että ennen vanhaan näitä kohdennettuja tarjousviestejä lähetettiin sähköpostilla, ja niistä käytettiin nimeä "uutiskirje". Melko ysäriä sanoisin.

No niin, nyt ollaan toki vasta päivän alussa, mutta mitään aiemmin listaamiani tykötarpeita ei ole vielä tarvittu. Noh, eiköhän ainakin nitojalle tule päivän mittaan käyttöä. Seuraavaksi huoltoneuvoja pyytää asiakkaalta avaimia, vaikka eipä sellaisia ehkäpä vuonna 2020 kaikissa autoissa enää ole. Avaimiin kiinnitetään pieni muovinen uusiokäytettävä avaimenperä, jonka pienokaisesta pistematriisinäytöstä selviää auton rekisterinumero ja parkkipaikka. Perällä varustettu avain laitetaan joko painovoimalla, levitaatiotekniikalla tai hydrauliikan avulla kulkevaan tyhjiökapseliin, josta se kulkeutuu korjaamohalliin mekaniikoiden saataville. Tämä mahdollistaa autotalon kaikkien asiakaspalvelutoimintojen ryhmittämisen samaan tilaan, jolloin itse korjaamohalli voi olla vaikka rakennuksen toisessa päässä, tai kokonaan toisessa kerroksessa.

Huoltotiskien välittömästä läheisyydestä asiakkaalle luovutetaan lopuksi sijaisauto. Tämä luovutus tapahtuu sisätiloissa, koska hybridi- tai vetysijaisautojen kanssa tällainen toiminta on kansanterveyslaitoksen mukaan mahdollista. Mikäli asiakas haluaa jäädä liikkeeseen odottelemaan, hän voi seurata työn edistymistä suurikokoiselta näytöltä, joka tarjoaa toiminnallista kuvamateriaalia korjaamohallin arkirealismista.

Avaimen saapuessa korjaamohalliin, mekaanikko ottaa ne ja merkitsee omaan taulutietokoneeseensa työn aloitetuksi. Tämän myös huoltoneuvojat näkevät omasta vastaavastaan. Mikäli työn edetessä vaaditaan kommunikointia huoltoneuvojan kanssa, sitä voidaan harjoittaa joko vanhanaikaisesti puhelimella tai sitten hieman modernimmin chat-sovelluksella. Samalla sovelluksella saatetaan sopia asiakkaan kanssa myös huollon aikana ilmenneistä lisätarpeista, joiden tyydyttämistä huoltoneuvoja voi viestein asiakkaalle ehdotella. Mikäli sopimukseen päästään, ovat tarvittavat varaosat miltei heti mekaanikon käytettävissä, koska varaosamyyjille on tullut automaattinen ilmoitus tästä sopimuksen sisällöstä. Näin mekaanikon ei tarvitse lähteä jonottamaan varaosia, ja asiakkaan auto on nopeammin valmis.

Kun mekaanikko on tehnyt kaikki sovitut toimenpiteet, hän merkitsee ne taulutietokoneeseensa ja toimittaa asiakkaan auton pesuun. Jälkimmäisen voi unohtaa, mikäli nanoteknologia on mahdollistanut likaantumattoman maalipinnan keksimisen.. Mekaanikon merkinnän jälkeen huoltoneuvojalle ilmaantuu notifikaatio valmistuneesta työstä. Tämän sähköisen työmääräyksen hän tarkastaa ja stilisoi, jonka jälkeen asiakkaalle lähtee ilmoitus valmistumisesta. Tässä ilmoituksessa on myös sähköinen verkkomaksumahdollisuus, jonka voi realisoida älypuhelimella. Mikäli näin on toimittu, huoltoneuvoja näkee sen välittömästi, jolloin asiakas voi hakea autonsa avaimet lukitusta kaapista vaikka keskellä yötä. Kaapin numerokoodin asiakas on saanut paluuviestinä vastattuaan "kaappinouto vai tavallinen" -kysymykseen ensimmäisellä vaihtoehdolla.

Kuulostaapa tämä kaikki hienolta, vai mitä? Kanslisti ainakin haluaisi päästä kokeilemaan tällaisia uusia autokorjaamon innovaatioita. Ja osa äsken kuvatuista toiminnoista olisi toki mahdollista ottaa käyttöön jo nyt, mutta nykyisen tarkkaan hiotun paperisen työmääräyksen, muovitaskun ja nitojan yhdistelmästä nivoutuneen prosessin korvaamista tulee miettiä harkiten - ja edetä pienin askelin. Tuohon työn luovutukseen on lopuksi vielä ihan pakko palata. Rohkenen väittää, että tulevaisuudessakin kannattaa valita vaihtoehto 2, sillä eihän mikään voita kunnollista työn luovutusta, jossa livenä keskustellaan, mitä asiakkaan autolle on tehty. Ja ennen kaikkea: mitä hyötyä asiakkaalle on siitä kaikesta ollut.

Otsikkona tässä tarinassa käytetty Avaruuden autokorjaamo on muuten Hevisaurus-yhtyeen kappale. Jotenkin se vain tuli mieleeni tätä kirjoitettaessa. Voit kuunnella kappaleen tästä: http://youtu.be/w4_k16696Es

 

 

Kirkasvalohoitoa ja paineenhallintaa

Oho, kylläpäs aika rientää ja edellisestä kertomuksesta alkaakin jo olla tovi, joten palataan tarinointiin kurkistamalla, mitä eräälle tutulle taksiautoilijalle kuuluu syksyllä 2014.

Kuten edellisestä tarinasta muistamme, Laitinen tunnetaan ammattikunnassaan varsin perusteellisena ajurina. Niinpä hän oli ollut hieman ihmeissään, kun kirjanpitäjä oli keväällä tiedustellut pienentyneiden polttoainelaskujen perään. Ja muutenkin kulut olivat laskeneet, mikä oli saanut kirjanpitäjän epäilemään, että Laitinen oli vähentänyt ajoja. Laitiselta oli mennyt hetkinen, kun hän oli vakuutellut, että siitä ei ole kyse. Uuden ajopelin polttoaine- ja huoltokustannukset kun vain nyt sattuvat olemaan merkittävästi edeltäviä autoja pienemmät. Koska kirjanpitäjän asiakkaina oli muitakin taksiyrittäjiä, hän kysyi puhelun lopuksi tarkkaan Laitisen uuden ajopelin mallin, jotta osaisi tästä eteenpäin patistaa muutkin säästöpuuhiin, sekä arvioida heidän ennakoitaan paremmin.

Täysin ongelmattoman kesän jälkeen Laitinen oli valmis toteamukseen, että kuluja tähän autoon ei oikein saa keksimälläkään, joten kai hänen oli vain hyväksyttävä, että säästäminen voi olla tällaistakin. Jotain teknistä puuhastelua Laitinen kuitenkin kaipasi, joten hän alkoi laatia itselleen listaa, johon hän kirjaili kaikki ne tärkeät toimenpiteet, joilla hän valmistautuu tulevaan talveen. Hänen suupielensä vääntäytyivät hienoiseen hymyyn juuri sillä hetkellä, kun hän hoksasi, että tämän listan hän voisi julkaista kollegoiden iloksi tulevassa taksiautoilijoiden mainoslehtisessä, jossa hän toimi vierailevana kolumnistina.

Aviisin ensimmäisenä toimenpiteenä on ajovalopolttimoiden vaihto. Laitinen olisi halunnut ajoneuvoonsa nykyaikaiset led-ajovalot, mutta sellaiset sisältävän mallin - eli Premiumin - toimitus olisi venynyt pitkälle kevääseen, joten hän tyytyi perinteisiin halogeeneihin. Eivätkä nekään missään nimessä huonot olleet, päinvastoin. Mutta Laitinen halusi pelata varman päälle, ja vaihdattaa autoonsa uudet ajovalopolttimot syksyn ja talven pimeyttä selättämään, vaikkakin päivävalot olivat säästäneet niitä pitkin koko valoisan kesän. Tässä kohdassa Laitinen ajatelmoi mielipidettään päivävalodirektiivistä, mutta päätti jättää ne sanaset listastaan pois. Hän tunsi kuitenkin suurta ammattiylpeyttä, koska muisti aina kytkeä varsinaiset ajovalot päälle mm. Mestaritunnelia tai Uudenmaankadun tunnelia pitkin kulkiessaan.

Listan toisena oli talvirenkaiden vaihto ja niiden kunnon tarkastaminen. Laitinen ei ollut enää vuosikausiin vaihtanut renkaita itse, koska oli kyllästynyt niiden alati kasvavan koon ja painon hallinnointiin. Nykyisin hänen rengassarjansa huilivat vuorotellen tutun huoltoliikkeen hotellissa, ja ne vaihtuvat alle kätevästi netissä tehdyn omavalintaisen ajanvarauksen lopputulemana. Tätä Laitinen piti äärimmäisen hienona palveluna, mutta silti hän halusi aina hieman itsekin osallistua puuhasteluun. Tai tarkemmin ainoastaan siihen hetkeen, jossa mekaanikko tarkastaa renkaiden kunnon. Laitinen halusi näet livenä ammattilaisen siunauksen sille, että alla pyörii varmasti priimakuntoinen setti. Ja jos niissä oli vähänkään oudoksuttavaa kulumaa, hän teetti lisätyönä ohjauskulmien tarkastuksen. Laitinen tiesi, että siitä veloitettava 99 euroa on pieni summa, ja sen tekemättä jättäminen tuhoaa mahdollisesti koko renkaan tai jopa rengassarjan.

Laitinen oli seurannut syksyn mittaan vilkasta keskustelua rengaspainetunnistimista. Hänen oma ajopeli oli sellainen, missä tuota järjestelmää ei vielä ollut, mutta hänen kollegallaan oli upouusi työkalukaima, jossa sellainen on. Tämä samainen kollega oli autoa hankkiessaan tolpalla juputtanut tunnistimien aiheuttamaa rengassarjan lisähintaa, mutta oli vetänyt sanansa takaisin, kun Laitinen oli kertonut hänelle järjestelmän hyödyistä. Ja nämä perustelut Laitinen puolestaan oli kuullut asioidessaan Pikahuollossa määräaikaishuollossa, jossa tuttu mekaanikko kertoili niitä toiselle asiakkaalle. Tuon jälkeen Laitinen oli ollut valmis asennuttamaan autoonsa rengaspainevahdin, mutta harmistuneena joutui kuulemaan, että sellaista ei ole mahdollista jälkiasentaa.

Niin, ne järjestelmän hyödythän ovat kiistattomat: luttana rengas vierii ja kuluu epäedullisesti, sekä ohjautuu liikenneturvattomasti. Nämä seikat tämä vahti huomaa ennen kuin mitään fataalia ehtii tapahtua. Ja nyt kaikki käsi sydämelle: kuinka moni tarkastaa rengaspaineet riittävän usein, eli vaikkapa kerran kuukaudessa? Niinpä niin, eipä juuri kukaan, kuten ei myöskään Laitinen. Mutta nyt autoissa on varuste, joka tarkastaa niitä aina kun autolla liikennöidään, ja täysin autonomisesti.

Tässä kohdassa Laitinen päätti, että listan olisi hyvä olla mahdollisimman napakka. Ja koska nämä toimenpiteet tehtäisiin normaaleiden määräaikaishuoltojen lisäksi, hän päätti lisätä vielä yhden tarkastuksen, joka koski akkua. Tähän liittyen Laitinen oli aikaa renkaiden vaihtoon netistä varatessaan huomannut, että akun tarkastus oli ollut tarjouksessa viiden (5) euron hintaan! Hän ruksasi tuon oitis. Eipä ole hinnalla pilattu, hän mutisi tyytyväisenä itsekseen. Toki hän tiesi hybridiautonsa 12 voltin akun olevan iskussa, koska hän oli auton oston yhteydessä asennuttanut siihen moottorinlämmittimen kanssa symbioosissa operoituvan akkulaturin. Ja koska Laitisen talonkirjaotteessa mainittiin mahdollisuus jatkuvaan sähköön, hän oli vielä lisämaustanut lämmittimen ja laturin ohjautumaan älypuhelimella.

Tällaisen listan Laitinen sai itselleen aikaan. Toivottavasti sen imitoimiseen ryhtyvät kaikki sellaiset autoilijat, joita kiinnostaa sujuvuuden, turvallisuuden ja stressittömyyden tasapainoinen trio, joka soittaa ainoastaan duurimuotoisessa sävellajissa.

Lasikattoinen hybridiajoneuvo

Silloin tällöin ajelehdin kanslian pulpeteilta kohti ylvästä vaihtoautopataljoonaa, joka komentajansa johdolla pyrkii muuttamaan vahvuuttaan mahdollisimman tiheästi. Rivimiehiä joukosta ei löydy, vaan kaikki ovat eräänlaisia alansa pioneereja, joilla on tarina.

Vaihtoajoneuvoista on ohikulkiessa mukava tehdä kaikenlaisia havaintoja. Joskus yksilön tarina avautuu pelkästään ulkoista habitusta ihaillen, kun taas toisinaan se kirkastuu huoltokirjan lehtisiä selaillessa. Välillä huomaan istuvani jossain itselleni entuudestaan vieraassa kabiinissa ihmettelen kojelaudan katkaisinjärjestelyn filosofiaa. 

Mutta silloin kun eteeni tupsahtaa Prius, jossa on musta katto ja pienen pienet pyörät, on pakko hengähtää ja pysäyttää ajan kulku. Nämä yksilöt pitää näet syynätä tarkkaan, harvinaisia kun ovat. Tuo musta katto ei ole maalia eikä teippiä, vaan lasia. Tällaista Priusta kutsutaan ammattipiireissä lisänimellä PC + SR + LE. On toki täysin mahdollista, että lasinen katto on eksynyt irrallisena lisävarusteena johonkin muuhunkin kombinaation, mutta tässä paneudutaan juurikin tuohon lisänimelliseen, joka täydentää Premium-varustetasoa. Kanslistin mielestä kyseessä on Priuksien Prius. Sitä ajaessa arki muuttuu pyhäksi ja asuntolainasi marginaali pienenee.  

PC tarkoittaa Pre-Crash -turvajärjestelmää, joka tekee kuljettajan puolesta jatkuvasti eräänlaista törmäysriskianalyysia auton etuosassa olevan tutkan avulla. Mikäli se sellaisen havaitsee, se tekee sen myös kuljettajalle selväksi erilaisin konstein. Tarvittaessa järjestelmä auttaa myös jarrutuksessa ja mikäli tarvetta, se säätää myös etuturvavöiden kireyttä, jos törmäys on edessä. 

SR tulee sanoista solar ja roof. Niin, tuon lasisen katon etuosassa on jännästi lamelloituva kattoluukku, jonka jatkeena on aurinkokennopaneeli. Usein kuulen, että sen avulla käytetään ilmastointia auton ollessa pysäköitynä. Tämä on kuitenkin vain osittain oikein, joten lienee paikallaan hieman sotkeutua laitteen ominaispiirteisiin. On totta, että näiden Priuksien smart-avaimessa on AC-painike, mutta se ei liity aurinkopaneeliin ollenkaan. Molemmat kuitenkin liittyvät kesään - ja vielä tarkemmin kuumaan ja kosteaan kesäpäivään, jolloin muut paitsi näiden Priuksien omistajat kärvistelevät autoihin mennessään.

Avaimen AC-painikkeella on ajoneuvo mahdollista kaukosäätää noin kolmeksi minuutiksi ready-tilaan. Koska Priuksen ilmastoinnin kompressori toimii sähköllä, tarkoittaa tuo kaukosäätäminen myös ohjaamon nopeaa viilenemistä, jos ulkona on ollut kuumempaa kuin automaatti-ilmastoinnin lämpötilatoive. Kätevää, eikös? Tässä video järjestelmän toiminnasta: 

http://youtu.be/ISiQSqpbRG0

Aurinkopaneelin avulla on myös mahdollista viilentää sisätiloja, mutta hieman toisella konstilla. Kojelaudan vasemmalla puolella on katkaisin, jossa on eräänlaisen propellin kuva. Kun siitä painaa pysäköinnin alkaessa, alkaa auton puhaltimen moottori pyöriä aurinkoenergian voimalla. Näin ilma vaihtuu auton sisällä muuttaen orastavan tuskan taivaalliseksi olotilaksi, ainakin sillä hetkellä, kun istahtaa paahtuneille nahkapenkeille ja toteaa suu maireana, että muistinpas kytkeä puhalluksen päälle. Video: http://youtu.be/CchHIy7JgvA

Tuossa tulikin kerrottua viimeisen kirjainparin merkitys, eli LE tarkoittaa leather seats -sanoja. Niistä minulla ei ole sen kummempaa tarinaa, ne kun ovat ainoastaan nahkaiset istuimet.

Muutama asia näistä Priuksista on vielä pakko lopuksi mainita. Usein myynti-ilmoituksissa lukee, että niiden ajovalot ovat ksenonit. Ne ovat kuitenkin ledit, mikä oli erittäin edistyksellistä auton ensiesittelyn aikaan vuonna 2009. Lisäksi auto huolehtii automaattisesti turvavälistä ja tarvittaessa jarruttaa itsekseen vauhtia noin 30km/h-nopeuteen asti. Tällä varusteella on monta nimeä aina automaattisesta turvavälihuolehtijasta aktiiviseen tai adaptoituvaan vakionopeussäätimeen. Myös auton erilaiset multimediteknologiset ratkaisut olivat julkaisun aikaan selkeästi aikaansa edellä - ja ovat hyvin ajassa vielä tänä päivänäkin. Näistä kanslisti voi halukkaille kertoa erikseen tai vaikka demota toimintaa ihan livenäkin. 

Tätä kirjoittaessa muuten kaksi lasikattoista Priusta odottelee uusia omistajia Toyota Espoon vaihtoautodivisioonassa. Tervetuloa koeajolle!

Lainapeitteen alla

Kuvittelepa tilanne, jossa kyyhötät omissa oloissasi tyhjiössä, jota ympäröi räntäsäteen ja viiman aiheuttama eräänlaisen muoviseoksen liplatus. Eli ääni, joka syntyy kun veneen ylle suojaksi sarkofagioitu pressu väreilee vienosti. Tässä tilassa kaikki mikä on ennen sinne sujahtamista ollut merkityksellistä, on nyt vailla merkitystä. Kun vielä suljet silmäsi, voit helposti tuntea merkitsevän aallonkorkeuden vaikutuksen ulapalla matkalla Hangon Regattaan, vaikka oikeasti oletkin keväisessä venesatamassa ja lainapeitteen alla kunnostamassa venettäsi.

Kanslisti on ilmeisesti saanut jonkinlaisen merikelpoisuuden jo lapsivedessä, koska kunnioitukseni merta kohtaan on aina ollut suurta. Jo nuorena havaitsin, että merellä on myös suunnaton rauhoittava vaikutus. Kun kiireisen työviikon jälkeen pysäköi autonsa sataman pysäköintialueelle ja patikoi laiturille, on jo matkalla tietynlaiseen kaikkivoipaisuuden tasapainoon. Laiturilta veneen kannelle astuessa olet jo selkeästi pakosalla jotain, jonka kuvailisin tässä, jos vain tietäisin mitä sanoja käytetään silloin, kun on jotain paossa. 

Kaikista sanoinkuvaamattomin hetki on kuitenkin silloin, kun pitelet ruorista ja tunnet, kuinka aluksesi lepuuttajat irtoavat laiturista ja te yhdessä aloitatte hienovaraisen lipumisen kohti aallonmurtajaa. Ja edelleen kohti suurta tuntematonta, eli aavaa merta.

Tätä on toki edeltänyt - ja täytyy aina edeltää - veneen seikkaperäinen merikelpoisuuden tarkastaminen sekä pelastusliivien pukeminen. Myös kengät on syytä vaihtaa kansikäyskentelyyn paremmin sopiviin Crockseihin. Tämähän on juuri se tarkoitus, johon ne alun perin on luotu. Varustuksen pukemisen jälkeen seuraa koneen käynnistys, jonka jälkeen voidaan kytkeä plotteri päälle. Ei-veneilijöille tiedoksi, että veneessä plotteri on sama kuin navigaattori autossa. On muuten sinänsä halveksittavaa, että autoilijat julkeavat edes käyttää sanaa navigointi, koska latinankielinen navigare-sana tarkoittaa merenkulkua.

Tässä kohdassa on syytä huomauttaa, että kanslisti ei tietenkään suuntaa ulapalle pelkällä plotterilla, vaan mukana on aina harppi ja kunnolliset paperiset merikartat. Merenkulun perusteet on syytä osata matkalla Neptunisin tai Poseidonin kustannuspaikoille. Myös vallitseva säätila ja sen ennustus on tutkittava tarkasti. Tähän suositan internetin asemesta radion aina niin luotettavaa Merisää-ohjelmaa. Mikäli haluat tietää, milloin ohjelma on eetterissä, voit kysyä sitä rohkeasti minulta: muistan kellonajat ulkoa.

Oma veneilyintoiluni alkoi jo teini-ikäisenä optimistijollailulla. Tämän vaiheen jälkeen löysin itseni aina keväisin turvottamassa mitä erilaisimpia puuveneitä. Olihan se jännää, kun ei koskaan vesillelaskussa tiennyt, kuinka hyvin alus hyljeksii vettä. Onnekseni sanat äyskäri ja pilssipumppu olivat jo jonkin aikaa löytyneet sanakirjasta. Aikuistumisen kynnyksellä aloin jo kuitenkin laiskistua, enkä enää meinannut millään löytää turvotusvimmaa aina keväisin: puuveneen pitäminen kun ei ole laiskiaisten hommaa. Jotain muuta oli siis kehitettävä.

Työni puolesta löysin Toyota-merkkiset veneet, mutta niille ei ole Suomessa maahantuojaa. Halukkaat voivat muuten tutustua niihin täällä: http://www.toyota.co.jp/marine/

Jotain aiheeseen liittyvää piti kuitenkin saada. Asiaa tutkailtuani huomasin nopeasti, että Toyotan legendaariseen 2L-moottoriin myydään rakennussarjoja, jotka merikelpoistavat, eli ammattitermein marinoivat sen. Harmikseni tuon voimanlähteen kyky pyörittää potkuria on käyttööni hieman ujonlainen. Kuten toisessakin intohimoilussani, eli moottoripyöräilyssä, vastaus löytyi Yamahasta. Tai oikeammin Yamarin-merkistä, joka valmistaa Land Cruiserin kuusisylinterisestä 1HD-moottorista marinoitua versiota. Nyt olin löytänyt lähteen voimalle.

Muistan vieläkin, kun kuljin väylää kohti Airiston Stormälö-satamaa, ja veneeseeni oli juuri hetkeä aiemmin asennettu kyseinen moottori. Neitsytmatka siis, jolla aiemmin aina niin kovasti tyrskyttäneet mainingit eivät enää tuntuneet juuri miltään. Veneeni oli löytänyt sielunkumppanin, ja ensimmäistä kertaa minä tunsin itseni aidoksi kippariksi. 

Mutta: jälleen kerran minun on tunnustettava, että en oikeasti tiedä merenkulusta yhtikäs mitään, joten minun on turvauduttava näihin mielikuviin. Veneilykokemukseni rajoittuvat lähinnä aluksiin, jotka risteilevät Suomen ja Ruotsin välillä. Sen kuitenkin tiedän oikeasti, että yhdistelmässä meri ja vene on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja kiehtovaa. Ehkäpä meidänkin kodista joskus tulevaisuudessa löytyy joku muukin kippari kuin juustopaketti jääkaapista.