Sitä en kuitenkaan voi millään taata, että löydät tuollaista yhdistystä koskaan mistään. Sen sijaan yhden tunnustuksen voin kuitenkin jälleen tehdä. Tämä tapahtumaketju sai alkunsa, kun olin vasemmalla kädellä puristanut erään laitteen kytkinkahvan pohjaan. Sen jälkeen polkaisin tasaisella kymmenen kilon (100Nm) voimalla samaisen värkin käynnistyspoljinta sillä seurauksella, että tunsin magneettokopan sisällä tapahtuvan kipinän muodostuksen taianomaisena vibraattona. Välittömästi tämän jälkeen Suzuki Solifer PV:n kaksitahtimoottori hörähti käyntiin. Siinä se oli: tunne jostakin suuresta.
Kyllä, tunnustaudun siis into_himoiseksi moottoripyöräilijäksi. Nyt varmasti joku miettii, että miten tämä liittyy blogiin, jonka tarkoituksena on suoltaa autotarinoita. No, ensinnäkin kesä on aivan hollilla ja ehkäpä siitä syystä ja seuraavan jälkeen sallinette hienoisen lipsumisen. Minulle näet kerrottiin jo aloittelevana pikahuoltomekaanikkona työpaikkaruokalan pöydässä, että moottoripyöräily on oiva keino päästä virtuaalitodellisuuteen tai sieltä pois. Ja koska työskentelen Toyotalla, ei tällaisen välineeksi kuulemma sovellu kuin lähinnä Toyotaa olevat kausituotteet. Sain myös kuulla tuon samaisen ruokatunnin aikana, että tätä ajattelutapaa voi laajentaa muihinkin toimiin. Esimerkiksi Toyotalla työskentelevän ei ole soveliasta leikata ruohoaan Stigalla, vaan mielummin jollain japanilaisvalmisteisella ruohonleikkurilla. Tai ainakin niin pitkään, kunnes Toyota alkaa valmistaa ruohonleikkureita.
Tästä innostuneena tutkiskelin iltasella netistä (kyllä, silloin oli jo internet keksitty) moottoripyörävalmistajia, joilla oli kytköksiä Toyotaan. Huomasin nopeasti, että Yamaha on toimittanut Toyotalle jo pitkän aikaa mm. korkeavireisiä sylinterikansia bensiinimoottoreihin. Minulle ja moraalilleni tämä oli riittävä tieto, koska tiesin sen myös laadukkaaksi moottoripyörien valmistajaksi, joten sellaisen satulassa tunne on varmasti ihan kuin Toyotalla ajaisi.
Noh noh, ruokapöytäkeskusteluthan ovat tunnetusti sellaisia, jotka on helppo kuitata toisen silmän hetkenomaisella sulkemisella. Niin myös tuo keskustelu.
Tämän kirjoituksen otsikkona on englanninkielisiä sanoja peräkkäin. Eikä ihan ilman syytä. Steppenwolfin Born to be Wild -kappaleen tunnelma, rytmiikka ja sanoma kiteyttää mielestäni moottoripyöräilyn yhteen virsuun mitä parhaiten. On vaikea kirjailla siitä tunteesta, kun painat moottoripyörän käynnistimen katkaisijaa ja aistit, kuinka Kaizen-periaatteella lähes ikitoimijaksi kehitellyn käynnistimen solenoidi naksahtaa ja moottori alkaa pyöriä, kunnes se syttyy käyntiin suihkutus- ja sytytysjärjestelmän saumattoman tiimityön tuloksena. Aivan, tunne on hyvin samankaltainen kuin Suzuki PV:lläkin koettu, mutta nyt tahteja on neljä ja tahtipuikon heiluttajasta on kasvanut mies.
Eikä se tunne vielä tuohon pääty. Ei suinkaan. Moottorin käydessä täydellistä joutokäyntiä, nouset pyörän selkään ja vapautat tyylikkäästi seisontatuen. Kokeilet hieman kaasuun vastaavuutta oikean käden harkituilla ranneliikkeillä ja tunnet oitis, kuinka hienosti se ottaa kierroksia ilman vastaväitteitä. Tämän jälkeen suljet kypärän visiirin, vilkaiset peileistä, että kukaan ei ole astumassa reviirillesi ja kiihdytät matkaan. Moottoritie on sinun. Olet matkalla virtuaalitodellisuuteen. Tai sieltä pois. Ihan miten vain, sillä kaikki muu on turhaa.
Jos et ole koskaan ajanut moottoripyörällä ja luulit, että kaikki oli siinä, niin metsään meni. Oikeastaan nyt kaikki vasta alkaa, kun ollaan päästy liikkeelle. Sellaiset tieosuudet, jotka ovat mutkaisia ja joiden asfaltoinnissa käytetyn pikipitoisuuden määrässä ei ole säästelty, soveltuvat moottoripyöräilyyn mielestäni parhaiten. Toki Destian tiemestarin asettaman nopeusrajoituksen täytyy myös olla sopiva. Älkääkä käsittäkö väärin, sillä en pidä polvi maassa ajelusta, vaan Kanslisti on ennemminkin nautiskelija.
Olen vuosien varrella ajellut useita yllä kuvattuja koti- ja ulkomaisia mutkateitä ja pitänyt niistä kirjaa. Tämän lisäksi hallustani löytyy autenttiset GoPro-kameralla kuvatut tallenteet joistakin ajamistani pätkistä. Näiden avulla uskoakseni myös ei-moottoripyöräilijät saavat jonkinnäköisen kuvan hyrrävoimista ja siitä, mitä tarkoittaa kun vasemmalle kiristyvään kaarteeseen tultaessa kuljettajan täytyykin työntää ohjaustankoa vasemmalla kädellään eteenpäin, jotta pyörä kääntyy.
Mikäli kiinnostuit, voit kysellä noista reiteistä erikseen suoraan minulta. Tai sitten voimme sopia tapaamisen vaikka Porkkalanniemen kallioille, koska sinne päästäksesi sinun on suoriuduttava yhdestä pääkaupunkiseudun legendaarisesta mutkatiepätkästä. Itse asiassa tuo oli myös allekirjoittaneen neitsytajosuorite, jonka välineenä toimi nyt jo kulttimaineeseen noussut Yamaha RZ350. Kyseessä oli vielä aito USA:sta tuotu kelta-musta Kenny Roberts -erikoisversio, jossa oli tietokoneohjattu pakokaasuvirtauksia säätelevä YVPS-järjestelmä, mikä oli kova juttu 80-luvun pyörässä. I loved it. <3
En malta olla vielä kertomatta, että moottoripyöräilyssä ja autoilussa on yksi vissi ero. Autolla työmatka on pahimmillaan ainoastaan ja vain työmatka. Sen sijaan työmatka moottoripyörällä on aina ja ainoastaan aina mahdollisuus paeta jostain, jonka vain toinen moottoripyöräilijä tietää tietämättä kuitenkaan, mikä se on jollain toisella moottoripyöräilijällä.
Lopuksi todettakoon, että tämä oli fiktiivinen kuvaus haaveistani. Eli sitä suhteellista totuudenmukaisuutta. Kanslisti ei näet ole koskaan ajanut moottoripyörällä saatika omistanut sellaista. Haluaisin kylläkin.
