Tämä tarina alkaa kahinalla, joka syntyi kun GSM 100 -vahvuista selluloosatuotetta käänneltiin nidontakierteessä eteen ja taakse. Kääntelijä oli autoilija Laitinen, joka odotti taksitolpalla seuraavaa kuljetustehtävää eräänä syksyisenä aamuna. Kun melkein kaikki almanakan lehtiset olivat siirtyneet nidontakierteiden vasemmalle puolelle, oltiin joulukuussa, ja silloin Laitinen havahtui: kas, tänä vuonnahan on jouluna tiedossa pyhäpäivien maksimikimara. Tämä sai Laitisen suupielet hymyyn, koska hänelle oli tiedossa töitä. Kuten kaikkia kuljetustehtäviä suorittaessaan hän tunsi suurta ammattiylpeyttä, mutta kun Jouluisin tähän lisättiin aina asiakkaidenkin harras tunnelma, oli mikstuura valmis täydelliselle taksiautoilulle.
Niinpä hän aloitti saman tien valmistelut, jotka tähtäsivät jouluajojen onnistumiseen. Ammattikunnassaan äärimmäisen pedanttina kaverina pidetty Laitinen laati toimenpidelistan asioista, jotka vaativat erityistarkkailua tai -toimenpiteitä. Listan ensimmäisenä oli huollon varaus. Laitinen lisäsi tähän vielä erikoismaininnan polttoainesuodattimen vaihdosta, vaikka se ei vuorossa olevaan huoltoon kuulukaan. "Just In Case", kuten hänellä oli tapana tokaista.
Listan toiseksi hän kirjaili sanan kesälaatu, jonka perään tuli kysymysmerkki. Tämä tarkoitti hänen joka syksyistä huolta siitä, että onhan hänen vakituinen tankkauspaikkansa varmasti siirtynyt ajoissa talvilaatuun. Eikä huoli ollut missään nimessä turha, sillä muutamia vuosia sitten lauha alkutalvi lauhdutti myös asemien omistajien innon tilata oikeaa laatua riittävän ajoissa. Musiikkimiehenä Laitinen on sitä mieltä, että se pitäisi tilata jo syksyllä, kuten eräässä Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleessa lauletaan. Automiehenä taasen Laitinen tiesi, mitä parafinoitunut kesälaatu tarkoittaa kiprakassa jouluaaton pakkassäässä ja tätä hän ei nähnyt kohdallaan minkäänlaisena vaihtoehtona.
Listan viimeisenä oli maininta uusista tankkaushansikkaista. Tämä johtui Laitisen vaimosta, joka ei pitänyt dieselin hajusta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin myöskään Laitinen ei siitä liiemmin välittänyt, mutta eihän sellaista ammattiautoilija voinut julistaa. Ja hajuhaitta pysyikin ihan hyvin aisoissa uusimalla hansikkaat riittävän usein.
Taksitolpalla oli edelleen rauhallista, joten listan jälkeen Laitisella oli aikaa tunnelmoida muutamia aiempien joulujen sattumuksia tai muistijälkiä. Hän piti erityisesti sellaisista kyytihetkistä, joissa perheen pienimmät kertoilivat ylpeänä saamistaan lahjoista. Loistavana ihmistuntijana Laitinen myös tunnisti aina tilanteen, jossa vielä kotona asuva rakkauden löytänyt nuori kiirehtii pakollisten joulumenojen jälkeen taksikyydillä kumppaninsa luo. Mukavinta Laitisesta oli kuitenkin muistella erästä tietty tapahtumaa, jolla pääsi aina takuuvarmasti kiinni joulutunnelmaan.
Muutama vuosi sitten hän oli saanut lentokentältä kuljettavakseen perheen, joka oli tullut Yhdysvalloista maahamme viettämään joulua. Pääkaupunkiseutukin oli pistänyt parastaan, ja nietokset olivat korkeimmat naismuistiin. Kohti Helsingin keskustaa ajettaessa kyytiläiset haastattelivat Laitista aina Joulupukista Fazerin Siniseen ja kaikilla oli mukavaa. Voisi helposti sanoa, että se oli taksikyytiä parhaimmillaan, koska siihen mahtui myös hiljaisia hetkiä, jolloin Laitisen arvion mukaan matkalaiset keskittyivät maisemien ihailuun.
Tällainen hiljainen hetki keskeytyi matkan puolivälissä perheen isän kysymykseen: onko täällä Suomessa näin hieno ladattavien hybridien infrastruktuuri, koska lähes jokaisella parkkipaikalla on latauspistorasia? Ja monessa jopa auto latauksessa ja johtokin ekologisesti vihreä! Laitinen olisi antanut tähän tarvittaessa seikkaperäisen vastauksen, koska hän oli monen autolehden kestotilaaja ja myös lukenut ne. Kysyjä kuitenkin paljasti sen retoriikaksi, koska hän oli kotimaassaan tekemisissä hybridiautojen parissa. Hän näki maamme lukuisat latauspistorasiat infernaaliseksi mahdollisuukseksi äärimmäisiin toimiin, jollaista ei voisi toteuttaa missään muualla.
Laitinen huomasi, kuinka isä puhkui intoa kertoessaan, että hän tiesi kuinka hyvin hybridiauto ja talvi sopivat yhteen. Hän jopa kertoi taannoisesta erään suomalaisen autolehden talvitestistä, jossa heidän yrityksen hybridiauto oli menestynyt hienosti. Matkan edetessä mies kysyi Laitiselta, oliko hän harkinnut hybridiä taksiin. Hän oli tulkinnut Laitisen taksin moottorin dieseliksi ja ihmetteli kovasti sen toimintaa pakkasessa, joka nytkin huiteli parissa kymmenessä. Nyt oli Laitisen vuoro loistaa, kun hän tarinoi arktisesta talvilaadusta ja polttoainesuodattimen vaihdon tärkeydestä.
Amerikkalaismies oli otettu Laitisen tiedoista, mutta ei malttanut olla toteamatta, että hybridissä mm. tuollaisia asioita ei tarvitsisi miettiä ollenkaan. Tämä sai Laitisen mietteliääksi, koska sitä hän ei ollut koskaan ajatellut. Kyydin päätteeksi perhe kiitteli kovasti hyvästä kyydistä ja ennen kaikkea antoisasta keskustelusta. Laitiselle tuli hyvä mieli, olihan Joulu ja kaikkea. Perheen poistuessa hotellin vastaanottotiskille, Laitinen ajoi lähimmälle tolpalle ja laittoi radion taajuudeksi 94,0, koska tiesi sieltä tulevan hartaita joululauluja. Hän sulki silmänsä ja mietti: vai että hybridiauto se olla pitäisi. Mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hän alkoi pitää ajatuksesta.
Hän palasi pitkin joulun pyhiä aina aika ajoin tähän hybridikytemään, mutta Tapaninpäivän alati kiristyvä pakkanen ja sen mukanaan tuoma Laitisen ajokin nykiminen laukaisi hänen pääkopassaan tapahtumasarjan, joka sai viimeisen niitin tolpalla kollegan kanssa turistessa. Hänellä oli näitä uusia hybriditila-autoja ja hän kertoi, että oli toki käynyt hyvissä ajoin ennen pyhiä huollossa, mutta vain toivottamassa tutuille mekaanikoille hyvää Joulua! Siellä oli kuulemma niin mukavaa ihan vain visiteerata. Autoilija Laitinen ihmetteli tätä kovasti, sillä hän oli tottunut käymään huolloissa vain huoltojen ja tukkeutuneiden suodattimien tiimoilta, eli jotenkin alakuloisissa tunnelmissa.
Mutta mitä ihmettä tuossa harmaassa espoolaiskiinteistössä sitten oikein tehdään, jos siellä kuuleman mukaan moni muukin tekee varikkostoppeja ihan mielellään? Tätä pohtiessa Autoilija Laitisesta tuntui, että tästä hänen on otettava mitä pikimmiten selvää, ja varasi koeajon Prius+:lla. Sitä Laitinen ei vielä tiennyt, että tuon visiitin jälkeen hänen oli mahdollista alkaa kirjoittaa muistokirjoitusta tankkaushansikkailleen.
