maanantai 27. tammikuuta 2014

Mitä tapahtuu, jos painan tästä?

Kanslisti lukeutuu ainakin yhdessä asiassa lajityyppinsä kategoriaan, jota behavioristiset tutkijat kutsuvat englanninkielisellä termillä "anti-readers of instruction manuals". Niin, luen kyllä yleensä kaikkien laitteiden ohjekirjaset ennen käyttöä, mutta sitten kun istahdan autoon, tämä jostain syystä unohtuu. Auton sisällä sitä näet pääsee tietynlaiseen selittämättömään tilaan, jonka vuoksi tulee ensin painettua ja vasta sitten mietittyä seurauksia. Otaksuisin kaltaisiani olevan muitakin, joten siksipä aloitan tässä mahdollisesti jatkoa saavan jutturykelmän, jossa kerrotaan mitä tapahtuu, kun jotain kojelaudassa olevaa katkaisinta painaa.

Aloitetaan talvisesta ja kylmään liittyvästä katkaisimesta:



Kyseinen katkaisin löytyy useasta Toyotan dieselmallista ja moni sen merkityksen jo tietääkin. Usein sitä kuitenkin kutsutaan polttoainetoimisen lisälämmittimen katkaisijaksi, joka se toki onkin tai sitten ei. Niin, riippuu täysin automallista, mitä tuon painaminen saa aikaan, koska Toyota käyttää meidän malleissa kolmea erilaista lisälämmitintä, joista yksi on juurikin tuo polttoainetoiminen.

Tässä lämmitintyypissä auton moottoritilaan tai sen läheisyyteen on asennettu erillinen auton dieselpolttoaineella ja omalla liekillään toimiva lämmitin. Se on tarkoitettu käytettäväksi kylmissä oloissa  nopeuttamaan moottorin lämpeämistä sekä ylläpitämään sitä auton käydessä. Tämä mahdollistaa näin ollen myös matkustajien paremmat tarkenemismahdollisuudet, kun lämmityslaitteesta puhaltaa lämpimämpää ilmaa nopeammin. Kyseinen lämmitin on mahdollista lisävarustaa joko ajastinkellolla, kaukosäätimellä, puhelinohjauksella tai vaikka kaikilla kolmella, jos ei osaa päättää. Näin toimien on mahdollista saada auto lämpimäksi jo ennen lähtöä. Kätevää! Tällainen lisälämmitintyyppi on käytössä nykymalliston henkilöautoissa, joissa on dieselmoottori. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Proace-mallissa on muista poiketen polttoainetoiminen lisälämmitin ilman kyseistä käyttökytkintä. Siinä lisälämmitin toimii automaattisesti jäähdytysnesteen lämpötilan mukaan. 

Toinen tuolla katkaisijalla operoitava lisälämmitin on nimeltään Hot Gas -lämmitin. Näistä malleista löytyy auton matkustamosta kuumaa kaasua sisältävä kuumakaasupullo, jonka varoventtiilistä voi kuljettaja tarpeen tullen laskea kuumaa kaasua matkustamoon... Noh, leikki leikkinä. Oikeasti tuo järjestelmä käyttää hyväkseen ilmastointilaitteen putkistossa kulkevaa kompressorin aikaansaamaa kuumaksi kaasuksi muodostunutta kylmäainetta. Kun se määrätään kulkemaan auton lämmityslaitteelle, alkaa kyseinen laite puhaltaa lämpimämpää ilmaa matkustamoon - ilman mitään kaasuja siis. Ne kenelle tulee tähän väliin mieleen sana ilmalämpöpumppu, ovat mieleltään jotakuinkin oikeassa. Kätevää osa 2! Tällainen lisälämmitin löytyy Corolla Verson dieselmalleista vuosilta 2005 - 2009 ja sitä ei ole mahdollista kytkeä esilämmittäväksi. Laite vaatii toimiakseen käyttäjältä tuon katkaisijan painamisen, lämpötilan säätämisen Hi- tai Max Hot -asentoon ja puhalluksen suuntaamisen lasille. Testaajille tiedoksi, että ulkona täytyy olla kylmä, koska lämpimillä jäähdytysnesteillä ilmastointi käyttää päätuloverokorttiaan, eli viilentää autoa.

Hiluxista, Hiacesta ja Land Cruiserista löytää myös tuollaisen namiskan. Näissä kaikissa malleissa käytetään yhteneväisestä moottoriteknologiasta johtuen ns. viskotyyppistä lisälämmitintä. Tämän toiminta perustuu leivonnastakin tuttuun vatkaukseen, jossa saadaan vatkaamalla siis lämpöenergiaa. Auton moottoritilasta löytyy erillinen apulaitehihnan käyttämä mötikkä, jonka sisällä tämä vatkaaminen tapahtuu kuljettajan tai jonkun muun tahon painaessa lisälämmittimen käyttökytkintä. Auton jäähdytysneste kulkee tuon mötikän läpi ja siitä kuljettuaan se on lämmityslaitteelle mennessään jo mukavan lämmintä. Kätevää osa 3! Myöskään tätä lämmitintyyppiä ei ole mahdollista käyttää esilämmitykseen. Knoppitietäjille mainittakoon, että ensimmäisissä D-4D -moottorisissa Hiaceissa ei tuota viskovatkainlämmitintä ole, vaan niissä käytetään ns. Idle Up -toimintoa, jossa pakoputkistoon asennetulla lisäläpällä heikennetään pakokaasun virtausta ja pakotetaan moottori ahkeroimaan joutokäynnillä enemmän, jotta moottorin lämmöt eivät romahtaisi. Vähän siis kuin peruna pakoputkessa..

Mikäli sinä haluaisit tietää, mikä lämmitin autossasi on ja miten se toimii, voit kysyä sitä rohkeasti kanslistilta. Tai sitten: askarruttaako sinua joku autosi namiskuukkeli, mutta et ole löytänyt ohjekirjasta apua - tai ehkä et ole sieltä vilkaissutkaan. Eniten kuitenkin suositan kysymystä sellaiselle, joka on painanut, mutta mitään ei ole tapahtunut. :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Vihreiden johtojen maa

Tämä tarina alkaa kahinalla, joka syntyi kun GSM 100 -vahvuista selluloosatuotetta käänneltiin nidontakierteessä eteen ja taakse. Kääntelijä oli autoilija Laitinen, joka odotti taksitolpalla seuraavaa kuljetustehtävää eräänä syksyisenä aamuna. Kun melkein kaikki almanakan lehtiset olivat siirtyneet nidontakierteiden vasemmalle puolelle, oltiin joulukuussa, ja silloin Laitinen havahtui: kas, tänä vuonnahan on jouluna tiedossa pyhäpäivien maksimikimara. Tämä sai Laitisen suupielet hymyyn, koska hänelle oli tiedossa töitä. Kuten kaikkia kuljetustehtäviä suorittaessaan hän tunsi suurta ammattiylpeyttä, mutta kun Jouluisin tähän lisättiin aina asiakkaidenkin harras tunnelma, oli mikstuura valmis täydelliselle taksiautoilulle.

Niinpä hän aloitti saman tien valmistelut, jotka tähtäsivät jouluajojen onnistumiseen. Ammattikunnassaan äärimmäisen pedanttina kaverina pidetty Laitinen laati toimenpidelistan asioista, jotka vaativat erityistarkkailua tai -toimenpiteitä. Listan ensimmäisenä oli huollon varaus. Laitinen lisäsi tähän vielä erikoismaininnan polttoainesuodattimen vaihdosta, vaikka se ei vuorossa olevaan huoltoon kuulukaan. "Just In Case", kuten hänellä oli tapana tokaista. 

Listan toiseksi hän kirjaili sanan kesälaatu, jonka perään tuli kysymysmerkki. Tämä tarkoitti hänen joka syksyistä huolta siitä, että onhan hänen vakituinen tankkauspaikkansa varmasti siirtynyt ajoissa talvilaatuun. Eikä huoli ollut missään nimessä turha, sillä muutamia vuosia sitten lauha alkutalvi lauhdutti myös asemien omistajien innon tilata oikeaa laatua riittävän ajoissa. Musiikkimiehenä Laitinen on sitä mieltä, että se pitäisi tilata jo syksyllä, kuten eräässä Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleessa lauletaan. Automiehenä taasen Laitinen tiesi, mitä parafinoitunut kesälaatu tarkoittaa kiprakassa jouluaaton pakkassäässä ja tätä hän ei nähnyt kohdallaan minkäänlaisena vaihtoehtona. 

Listan viimeisenä oli maininta uusista tankkaushansikkaista. Tämä johtui Laitisen vaimosta, joka ei pitänyt dieselin hajusta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin myöskään Laitinen ei siitä liiemmin välittänyt, mutta eihän sellaista ammattiautoilija voinut julistaa. Ja hajuhaitta pysyikin ihan hyvin aisoissa uusimalla hansikkaat riittävän usein.

Taksitolpalla oli edelleen rauhallista, joten listan jälkeen Laitisella oli aikaa tunnelmoida muutamia aiempien joulujen sattumuksia tai muistijälkiä. Hän piti erityisesti sellaisista kyytihetkistä, joissa perheen pienimmät kertoilivat ylpeänä saamistaan lahjoista. Loistavana ihmistuntijana Laitinen myös tunnisti aina tilanteen, jossa vielä kotona asuva rakkauden löytänyt nuori kiirehtii pakollisten joulumenojen jälkeen taksikyydillä kumppaninsa luo. Mukavinta Laitisesta oli kuitenkin muistella erästä tietty tapahtumaa, jolla pääsi aina takuuvarmasti kiinni joulutunnelmaan. 

Muutama vuosi sitten hän oli saanut lentokentältä kuljettavakseen perheen, joka oli tullut Yhdysvalloista maahamme viettämään joulua. Pääkaupunkiseutukin oli pistänyt parastaan, ja nietokset olivat korkeimmat naismuistiin. Kohti Helsingin keskustaa ajettaessa kyytiläiset haastattelivat Laitista aina Joulupukista Fazerin Siniseen ja kaikilla oli mukavaa. Voisi helposti sanoa, että se oli taksikyytiä parhaimmillaan, koska siihen mahtui myös hiljaisia hetkiä, jolloin Laitisen arvion mukaan matkalaiset keskittyivät maisemien ihailuun. 

Tällainen hiljainen hetki keskeytyi matkan puolivälissä perheen isän kysymykseen: onko täällä Suomessa näin hieno ladattavien hybridien infrastruktuuri, koska lähes jokaisella parkkipaikalla on latauspistorasia? Ja monessa jopa auto latauksessa ja johtokin ekologisesti vihreä! Laitinen olisi antanut tähän tarvittaessa seikkaperäisen vastauksen, koska hän oli monen autolehden kestotilaaja ja myös lukenut ne. Kysyjä kuitenkin paljasti sen retoriikaksi, koska hän oli kotimaassaan tekemisissä hybridiautojen parissa. Hän näki maamme lukuisat latauspistorasiat infernaaliseksi mahdollisuukseksi äärimmäisiin toimiin, jollaista ei voisi toteuttaa missään muualla.

Laitinen huomasi, kuinka isä puhkui intoa kertoessaan, että hän tiesi kuinka hyvin hybridiauto ja talvi sopivat yhteen. Hän jopa kertoi taannoisesta erään suomalaisen autolehden talvitestistä, jossa heidän yrityksen hybridiauto oli menestynyt hienosti. Matkan edetessä mies kysyi Laitiselta, oliko hän harkinnut hybridiä taksiin. Hän oli tulkinnut Laitisen taksin moottorin dieseliksi ja ihmetteli kovasti sen toimintaa pakkasessa, joka nytkin huiteli parissa kymmenessä. Nyt oli Laitisen vuoro loistaa, kun hän tarinoi arktisesta talvilaadusta ja polttoainesuodattimen vaihdon tärkeydestä.

Amerikkalaismies oli otettu Laitisen tiedoista, mutta ei malttanut olla toteamatta, että hybridissä mm. tuollaisia asioita ei tarvitsisi miettiä ollenkaan. Tämä sai Laitisen mietteliääksi, koska sitä hän ei ollut koskaan ajatellut. Kyydin päätteeksi perhe kiitteli kovasti hyvästä kyydistä ja ennen kaikkea antoisasta keskustelusta. Laitiselle tuli hyvä mieli, olihan Joulu ja kaikkea. Perheen poistuessa hotellin vastaanottotiskille, Laitinen ajoi lähimmälle tolpalle ja laittoi radion taajuudeksi 94,0, koska tiesi sieltä tulevan hartaita joululauluja. Hän sulki silmänsä ja mietti: vai että hybridiauto se olla pitäisi. Mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hän alkoi pitää ajatuksesta.

Hän palasi pitkin joulun pyhiä aina aika ajoin tähän hybridikytemään, mutta Tapaninpäivän alati kiristyvä pakkanen ja sen mukanaan tuoma Laitisen ajokin nykiminen laukaisi hänen pääkopassaan tapahtumasarjan, joka sai viimeisen niitin tolpalla kollegan kanssa turistessa. Hänellä oli näitä uusia hybriditila-autoja ja hän kertoi, että oli toki käynyt hyvissä ajoin ennen pyhiä huollossa, mutta vain toivottamassa tutuille mekaanikoille hyvää Joulua! Siellä oli kuulemma niin mukavaa ihan vain visiteerata. Autoilija Laitinen ihmetteli tätä kovasti, sillä hän oli tottunut käymään huolloissa vain huoltojen ja tukkeutuneiden suodattimien tiimoilta, eli jotenkin alakuloisissa tunnelmissa. 

Mutta mitä ihmettä tuossa harmaassa espoolaiskiinteistössä sitten oikein tehdään, jos siellä kuuleman mukaan moni muukin tekee varikkostoppeja ihan mielellään? Tätä pohtiessa Autoilija Laitisesta tuntui, että tästä hänen on otettava mitä pikimmiten selvää, ja varasi koeajon Prius+:lla. Sitä Laitinen ei vielä tiennyt, että tuon visiitin jälkeen hänen oli mahdollista alkaa kirjoittaa muistokirjoitusta tankkaushansikkailleen.


 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Päivävalosta lähi_valoon

Luin hiljattain uutista, jossa Poliisi ilmaisi aidon huolensa uusien autojen hämärästä liikkumisesta. Eikä tuo ole Kanslistin mielestä ihmekään, koska ennen jutun julkaisua olin itsekin ajellut syksyn ensimmäisessä sumussa ja havainnoinut nämä pimeäperäiset kanssaliikkujat.

Mistä tällainen sitten johtuu? EU rakensi muutama vuosi sitten direktiivin, jonka mukaan uuden auton tyyppihyväksynnästä ei saa ehtoja, kun tuotteesta löytyy ns. päivävalot, jotka palavat edessä valokatkaisimen ollessa nolla-asennossa. Kun kuljettaja tai automatiikka kytkee varsinaiset ajovalot päälle, tulee päivävalojen sammua tai himmentyä etuvaloiksi, eli anti-insinööritermein etuparkeiksi. Vasta tässä vaiheessa saadaan valaistusta myös auton takaosaan.

Meille suomalaisille tässä piilee kuitenkin muutama juju, joista seuraavaksi hieman lisää. Me olemme näet vuosikausia tottuneet termiin nimeltä valomuisti, joka on Toyotassa sytyttänyt käynnistyksen jälkeen lähivalot ja takavalot automaattisesti valokatkaisimen nolla-asennossa. Illan pimetessä valokatkaisin sitten käännettiin ON-asentoon, jotta mittaristo alkoi hehkua ja kaukovalojen pitoasento ryhtyi puuhiin. Ja nämä 2 asiaa toimivat hyvinä muistuttimina, kun liikennöi hämärtyvillä teillä.

Mutta nyt tuollaista järjestelmää ei uusissa malleissa enää ole, vaan valoista huolehtiva taho sijaitsee ohjauspyörän ja istuimen välissä. Tätä ei kuitenkaan Kanslistin mielestä kannata sen kummemmin harmitella, vaan hoitaa asia kuntoon pienellä sisäisellä Kaizenilla, eli jatkuvasti omaa toimintatapaa tutkien, kyseenalaistaen ja kehittäen. Toki voit soveltaa myös meillä huollossa käytössä olevaa Kerralla Kuntoon -filosofiaa ja ryhtyä kytkemään valot katkaisimesta varmuuden vuoksi päälle joka ajokerta. Ja vieläpä pienen Dymolla tehdyn muistitarran ryydittämänä.

Joissain Toyota- ja Lexus-malleissa ja varustetasoissa on automatiikka, joka sytyttää ajovalot automaattisesti hämärässä. Tämän tunnistaa valokatkaisimen AUTO-asennosta, johon Kanslisti suosittaa sen vipstaakin ankkuroimaan pysyvästi. On kuitenkin syytä muistaa, että tuo hämärätunnistin ei tee autuaaksi, koska kuljettajan täytyy huolehtia, että valot ovat päällä niin sumussa, sateessa kuin lumipyryssäkin. Tällaista kun automatiikka ei hoksaa tehdä.

Pyryttelystä tuli vielä mieleen, että jo viime talvena Poliisi oli valojen käytöstä huolestunut, mutta silloin keskusteltiin takasumuvalon käytöstä. Tai pikemminkin käyttämättömyydestä sankassa lumipyryssä. Kun virkavalta oli autoilijoilta tivannut syytä moiseen, kävi ilmi, että monikaan ei edes tiennyt, mistä takasumuvalo omassa autossa sytytetään. Yhtä moni taas oletti sen olevan päällä.

Tämän vuoksi Kanslisti kehottaa jokaisen päivävaloilla varustetun auton kuljettajan hiipimään kipin kapin parkkipaikalleen tutkimaan valojen toimintaa. Jos tämä tuntuu yksin tylsältä, niin jokaisessa Toyota-huollossa on varmasti mukavaa seuraa tarjolla. 

Näillä sanasilla Kanslisti toivottaa lukijoilleen mukavaa ja turvallista liikennöintiä maamme pimenevillä maanteillä. :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Nimityksiä

Suorittaessani pikahuoltomekaanikon virkatehtäviä 90-luvun lopulla, nosturilleni ajelehti usein tuotteita, joiden nimistä huokui markkinointiosaston innovatiivisuus. Tai oikeastaan lisänimistä, jotka kertoivat varsinaisen mallinimen lisäksi joko auton luonteesta tai siihen ympätystä lisävarusteryppäästä. Toyota Corolla Windy oli 1,6-litraisella 4A-FE -moottorilla lisänimensä mukaisesti nopea kuin tuuli, ja jolla ajaessa sinisen erikoisvärin luoma aistikkuus oli vertaistansa vailla. Tai mitäpä sanotte Corolla Ginzasta, joka edusti mm. erikoisteippauksellaan ja kevytmetallivanteillaan jo 90-luvulla jotain sellaista, jonka vain sellaisella joskus ajellut voi ymmärtää.

Kanslisti myöntää, että nykyisin on hieman ikävä näitä mallinimien lisiä, joiden tehtävänä oli kasvattaa mallin hekumallisuutta sukupolven uusiutumisen kynnyksellä. Tämän vuoksi on pakko vielä hieman haikailla mennyttä. Kukapa siis muistaa vaikkapa Corolla Crestan vuodelta 1995? Ajamista helpottamaan crestoitus toi mukanaan ohjaustehostimen ja mukavuuden kruunasi sähköikkunat kera keskuslukituksen. Perus XLi oli nykyterminologialla Life ja tuo Cresta Premium - ainakin melkein. Ehdoton suosikkini kaikista on kuitenkin Toyota Corolla Shadow. Kyseessä oli E80-mallisarjan Corolla, jota mainostettiin mm. televisiossa lauseella, jonka tulisi löytyä vielä kirjoittamattoman Toyota-Aapisen kannesta: "Toyota Corolla Shadow - niitä ei riitä kaikille". Eikä niitä riittänytkään, vaan jotkut joutuivat tyytymään uudempaan malliin.

2000-luvun lähestyessä nuo lisänimitarrat alkoivat sitten tehdä tilaa perusteelliselle varustetasoindikaattorirevoluutiolle. 111-sarjan Corollassa vuonna 1997 emme enää nähneet Windyä tai Gli:tä, vaan hulppein taso kuvattiin valoisasti nimellä Linea Sol. Yarisin lanseerauksen yhteydessä vuonna 1999 uudet varustetasot olivat jo niin iskostuneita, että olisi ollut todella vaikeaa kuvitellakaan sen perään mitään Xli-merkintää. 

Mutta äkkiäpä aika rientää, sillä nuo Linea Vega, Linea Terra, Linea Luna ja Linea Sol ovat jo historiaa nekin. Olemme siirtyneet Elämän, Aktiivisuuden, Mukavuuden ja Korkealuokkaisuuden aikakaudelle.

Toinen Kanslistin suosikkiaihe on Toyota-mallien erilaiset kutsumanimet eri mantereilla. Otetaan esimerkiksi tuote, josta korjaamo-organisaatio käyttää päivittäisessä keskustelussaan hierarkiaa orjallisesti mukailevaa mallikoodistoa ZVW40. Tai pitäisi käyttää, mutta harmittavan usein kuulen lipsahduksia, joissa tuon koodin asemesta käytetään auton erisnimeä Prius+. No, ehkäpä minunkin on myönnettävä, että tuonahan se maailmalla parhaiten tunnetaan. Vai tunnetaanko sittenkään?

Mallin kotimaassa Japanissa liikkeiden myymälöistä löytää helposti ZVW40-mallin, mutta sen nimi on Prius α (alpha). Amerikassa taasen nimeksi on kirjailtu Prius v (versatility). Näiden kolmen nimen lisäksi mainittakoon hollantilaisten Toyota Prius Wagon ja belgialaisten Toyota Grand Prius+. Muitakin esimerkkejä löytyy vaikkapa meille niin rakkaan Yarisin kohdalla. Euroopan ulkopuolella sitä nimittäin kutsutaan mantereesta riippuen joko nimellä Vitz tai Echo. 

Tässä kohdassa en malta olla mainitsematta, että Kanslisti jää toiveikkaana odottamaan meille suomalaisille räätälöityjä mallinimiä. Jollekin hybridille kun sopisi vallan mainiosti nimeksi vaikkapa Toyota Kuiskaus..

Niitä uumoillessa voin kuitenkin tarinoida jostain sellaisesta, minkä nimen muuttumisesta ei onneksemme ole pelkoa, asui sitten missä kolkassa tahansa. Jutun alussa kerroin toki eri Corolla-mallien strategisista suomalaisista lisänimistä, mutta nämä eivät himmentäneet Corollan kruunua, vaan toivat siihen mukavasti ripauksen kansallista loistoa. 

Niin, Corolla on siis pysynyt Corollana jo vuodesta 1966. Siksi onkin huikeaa istua kustannuspaikallani, jonka välittömässä läheisyydessä komeilee uusi, 11. sukupolven Corolla. Kun katseeni päivittäin harhailee pitkin sen mukavasti muotoiltua olemusta, en malta olla muistelematta kaikkia niitä Corollismejä, jotka ovat päätyneet talteen aivokurkiaiseni vasemmalle puolelle. Muutaman kerran olen näistä päässyt livenä tarinoimaankin, kun katseeni harhailu on keskeytynyt työtoverin kysymykseen "mistäs Kanslisti haaveilee"? Tuosta havahduttuani olen taruillut mm. Kari Hotakaisen Klassikko-nimisen teoksen keltaisesta KE70-mallista, joka kirjan alussa jättää Pertti Kiilopään ohjastamana mustaa jälkeä kioskin edessä. Tai sitten olen muistellut Corollan taivalta rallipoluilla alkaen Hannu Mikkolan Corolla Levinistä päättyen Carlos Sainzin kartanlukijan Luis Moyan kypärään. Tämä oli näet väline, jolla erään RAC-rallin yhteydessä demonstroitiin havainnoivasti, miten turvalasi käyttäytyy, kun sen läpi singahtaa tämä ihmiskehon turvalaite. 

Corolla WRC:stä jutellessa saatanpa vielä kertoa Helsingin keskustassa vuonna 2006 järjestetystä Toyotan F1-tiimin tapahtumasta, jossa Juha Kankkunen kurvaili mainitulla soraohjuksella näyttävästi vastaheitolla kohti Pukevan kurvia. Tai no, eihän se tietenkään mikään Pukeva enää silloin ollut, mutta iän karttuessa olen löytänyt itsestänikin henkilön, joka puhuu Eläintarhan Unionista tai Kannelmäen Finnoilista joko vanhaa haikaillen tai uutta vieroksuen. Nyt ymmärän hienosti myös erään kappaleen sanoman, jossa lauletaan siitä, kun joku on vaihtanut öisin lähikauppojen nimiä.

Siksipä onkin hienoa istahtaa uuteen Corollaan ja tunnelmoida sen homogeenisen legendaarista edelläkävijyyden taivalta ilman tarvetta vaihtaa nimeä. Jään myös innokkaana odottelemaan kaikkia niitä tarinoita, joita tästä uutukaisesta sitten aikanaan kerrotaan. Tai mitäpä tuota sen kummemmin varttumaan, kun koeajon voi tehdä jo huomenna ja tarinan seuraavana. Kanslisti takaa, että juttua riittää: "TJEU". :)





keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Sydämellistä pihistelyä

Vaikka miten yrittäisin asiaa itsekseni suggestoida, päädyn aina samaan jakojäännökseen: Kanslisti ei ole kovinkaan matemaattis-luonnontieteellinen. Halajointia ja kaipuuta kyllä löytyy tähän hienoon kahden tieteenhaaroittuman fuusioon, mutta käytäntöön sitä en ole juurikaan saanut sovellettua. Voisiko kesä 2013 olla tässä asiassa kohdallani se kliseinen veden_jakaja?

Kaikki sai alkunsa, kun tutkailin kalenteria ja havainnoin, että perheeni kesälomien samanaikainen jatkumo on vain vajaan viikon mittainen. Olemme autoilleet aiemmin Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä muissa Pohjoismaissa, mutta jostain kummallisesta syystä kotimaassa autolla matkustaminen ei ole ollut juurikaan mummolareissua pitkäkestoisempaa. Nyt olisi oiva tilaisuus paikata tämä aukko vaahdon sijaan kunnollisella tubeless-paikalla.

Onnekseni sähköpostiini ilmestyi samoihin aikoihin houkutteleva tarjous eräältä hotelliketjulta. Sen mukaan nopeasti toimien olisi mahdollista saada perhehuoneita käyttöönsä alennettuun hintaan. En empinyt, ja sain varattua meille huoneet Jyväskylästä, Tampereelta ja Porista. Turulle jätettiin optio, joka voitaisiin matkan edetessä muuntaa todellisuudeksi. Näiden lisäksi olin jostain lukenut, että Tuurissa sijaitseva kyläkauppa kannattaa mahduttaa suomalaiseen kesälomamatkaan vaikka väkisin. Ja kyllähän ainakin televisio-ohjelman perusteella tuon paikan ilmojen piiri ihan mukavalta vaikuttaakin. Eli vielä yksi nuppineula kartalle ja sitten reitin suunnitelma oli valmis. Syötin lopuksi kaiken vielä suunnistuslaitteelle ja sattumaa tai ei: reitistä tuli sydämen muotoinen. Luonnontiedettä olisi siis luvassa, mutta entäs se matematiikka?

Autoiluentusiastina Kanslisti suhtautuu kulutuksen minimoimiseen intohimoisesti. Ja mukavinta tässä on tutkailla lukemia erilaisista kulkupeleistä. Koska uusi perheenkuljetinyksikkömme ei vielä tälle tourneelle ehtinyt saapua, ja nykyisessä ei ole - kranttu kun olen - tasanopeudensäädintä, päädyin tutkailemaan Toyota Rentin tarjontaa. Hybridi olisi matematiikalle luonnostaan suopea, mutta päätin vielä silmäillä tarkemmin glorifioidun CD400-ohjelman näyttämää vuokra-autokalustostamme. Ja silloin iskin silmäni ILEen. Tuolloin en vielä tiennyt, että sekin tekee saman meille.

Suunnistuslaite ilmoitti reitin kokonaispituudeksi hieman vajaa tuhat kilometria. ILEn strategisia mittoja tutkaillessani huomasin sen olevan kulutuslukemissa vain hienoisesti hybridiluokan yläpuolella. Tästä ja tankin koosta pystyin matemaattisilla kyvyilläni juuri ja juuri laskemaan, että matkahan saattaisi onnistua yhdellä tankillisella dieseliä. No niin, nyt mukana reissussa olisi sitä matematiikkaakin.




Tässä kohdassa Kanslisti haluaa huomauttaa, että pihistely on mukavinta auton suorittamana. Eli pidän ajelusta sen kummemmin miettimättä ja käytän vaikkapa tasanopeudensäädintä silloin kun se parhaalta tuntuu tietäen, että esimerkiksi alamäessä se ei ole yhtä etevä kaasuläpän kontrolloija kuin ihmisjalka. Tosin hybrideillä on ns. Pulse & Glide -ajotekniikka synnynnäisesti niin hyvin hallussa, että aika etevä se ihmisjalka saa niiden kuljettajalla olla, jos meinaa teknologian humanistisesti päihittää. 

Taloudellisuusajoa on siis kahdenlaista: tekniikan avustamaa sekä kuskin osallistumisella että ilman. Vaikka en yleensä juurikaan keskity taloudelliseen ajamiseen vaan annan auton suunnitelleen ihmisjoukkion miettiä niitä asioita, olisi Ecorun-tyyppistä kisaamista joskus erittäin mielenkiintoista kokeilla. Mutta yhden tomintatavan olen taloudellisuuskisaajilta omaksunut ja se on Astraalinen tankkaus. Vaikka vuokra-autojen tankki on uudelle käyttäjälle aina täysi, päätin silti tankata sen täyteen astraalisin menetelmin, jotta voin häpeilemättä ilmoittaa tässä jutussa matemaattisesti laskemani keskikulutuksen oikein. Normaaleiden autoilijoiden tankkaushan päätetään ensimmäiseen tai viimeistään toiseen pistoolinaksaukseen. Astraalinen polttoainetäydennys sen sijaan suoritetaan tiettyyn kuunkierron aikaan kolmen desin Minigrip®-pusseihin siten, että niiden täyttyessä pussin vasen alakulma puhkaistaan nuppineulalla ja polttoaine valutetaan tankkiin. Kun pussit ovat tyhjiä, ne punnitaan käyttäen nanovakaa, jotta saadaan varmistettua, että kaikki polttoaine on varmasti poistunut pusseista. Sen jälkeen kun autoa on tankkauksen kestäessä ravisteltu 17 kertaa heilahduksenvaimentimien testauslaitteella (jokaisella taloudellisuusajajalla on sellainen aina mukana tavaratilassa), ollaan proseduurissa miltei loppusuoralla. Kun täyttöputken ylimmän kohdan tasolla on visuaalisesti havainnoitavissa polttoainetta, siitä imetään tyhjiöinjektioruiskulla 10 millilitraa polttoainetta, jotta korkki mahtuu pärskymättä paikalleen. Nyt tankki on täynnä, astraalisesti. Tuo 10 millilitraa muuten huomioidaan ja käytetään lopputankkauksessa, jos jäit sen kohtaloa ihmettelemään.

No juupa juu, ehkäpä nyt olisi soveliasta palata maan kamaralle..

Ajelimme siis ensin Jyväskylään ja jo tuolla matkalla ILE oli ominaisuuksillaan tehnyt retkikuntaamme vaikutuksen, mutta vielä emme osanneet sitä prosessoida sen kummemmin. Sataa kahtakymppiä suurimman osaa matkasta huidellessa ajotietokone näytti kulutukseksi lukemaa 6,6. Oho, nyt lipsahti erhe. Eihän se mikään tietokone ole, vaan monitoiminäyttö. Vrt. eng. Multi-Display. Terveisiä taas takavuosien koulutuksesta vastaaville. :)

Valmiina nousemaan Laajavuoren huipulle:



Jyväskylästä päästelimme Töysän suuntaan ja tuo tieosuus oli Kanslistin mieleen. Myös ILE selkeästi viihtyi ja lukemat alkoivat laskea monitoiminäytössä. Matkalle sattuu myös ainakin kaksi varauksin suositeltavaa varikkokäyntiä. Ensimmäinen on Ähtärin eläinpuisto ja toinen Tuurin kyläkauppa. Ja jälkimmäistä varten käytin tuota varauksin-sanaa. Me näet satuimme paikalle sellaiseen tunnelmaan, joka vastasi Galna Dagareita jättimäisessä teollisuusrakennuksessa. Tuskinpa siellä aina sellaista on, mutta nyt alkoi tällaista heikompaa Kanslistia meno hirvittää. 

Iltaa kohden ajelimme jälleen erittäin mukavaa taipaletta kohti Tamperetta. Mutkia, mäkiä, hyvää asfaltointia ja satasen rajoitus: splendid! Liikennettäkin oli vähänlaisesti ja jos joku sattui etenemään hieman autokuntaamme hitaammin, ILE hoiti ohituksen mallikkaasti. Hotellin parkkihallissa tarkastin kulutuslukeman ja se oli laskenut viiteen pilkku kuuteen. Matkaa oli taivallettu viitisensataa kilometriä ja polttoanemäärästä kertova osoitin näytti puolta väliä. ILEhän on varsinainen taloustaituri. Kyllähän tämä taitaa tankillisella sydänreitistä suoriutua.

Jonottelua kyläkauppaan:


Kyläkaupan hotellin fasaadi:



Tampereen ohjelmanumeroksi kaavailtu SärkänNiemi jouduttiin jättämään väliin, koska monitoiminäyttö kertoi lämpötilaksi 13 astetta ja taivas ripotteli vettä. Päivä sujui kuitenkin mukavasti ostoksia tehden, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Poria. Matkalla bongasin ensimmäiset nopeudenvalvontakamerat ja niiden kanssa ILE oli ns. hyvää pataa. Tästä kiitos kuuluu sen suunnistuslaitteella olevalle vallitseva nopeusrajoitus -ilmaisimelle. Koska ajattelimme Porin haluavan toipua rauhassa edellisen viikonlopun Jazz-festareista, päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen yöpymistä lukuunottamatta seuraavaan kertaan. Aamulla ajelimme Raumalle ja tarkemmin keskittymään nimeltä Vanha Rauma. Nyt sääkin oli suopea ja tuo historiallinen "lähiö" suorastaan säväytti Kanslistia, varsinkin kun meneillään oli Rauman pitsiviikot. Arkkitehtoonisesti tuosta miljööstä mieleemme tuli sympaattinen tanskalainen pikkukaupunki. 

Raumalta ajelimme Turun kautta kohti kotia. ILEn vähäisestä polttoaineesta kertova varoitusvalo syttyi, kun trippimittari näytti vajaata yhdeksää sataa. Tiedän Toyotan näissä asioissa kuljettajaystävälliseksi, joten jatkoin ajamista, kunnes range-näyttämäkin oli ollut nollilla jo jonkin aikaa. Aloin kuitenkin hieman epäillä matemaattisia kykyjäni enkä halunnut suorittaa mahdollista tankkausta "Jerry"-kannusta keskellä Karnaisten tunnelia, joten suoritin (astraalisen;) tankkauksen varmuuden vuoksi ennen sitä. Sain menemään 60 litran tankkiin 50 litraa dieseliä, joten huoleni oli siis turha. ILEllä taivaltaa sydänreitin helposti ja jää vielä varaa poiketa välillä sukuloimaankin - niin halutessaan. Virhemarginaali huomioiden keskikulutus oli jetsulleen sama kuin monitoiminäytönkin ilmoittama: 5,6 litraa sataselle. Ei paha. Ja tuon teki siis auto, koska sen kuljettaja ei juurikaan aiheeseen osallistunut esimerkiksi pihistelemällä ilmastoinnin ja tasanopeussäätimen käytössä. Etevämpi kuljettaja laittaa tuon pilkun jälkeisen lukeman taatusti pienemmäksi, ehkä jopa nollille. Haaste on heitetty!

Tässä monitoiminäytön kertomaa hieman ennen lopputankkausta:



Esitellään vielä lopuksi pääosan näytteljä ILE. Kyseessä on uusi Toyota RAV4, jossa on kaksilitrainen dieselmoottori. Tarkimmat jo tietävätkin, että tuolla moottorilla auto on etuvetoinen. Mutta ei hätää, nimittäin ainakin itselleni yllätyksenä autosta löytyi AUTO LSD -niminen järjestelmä. Tämä jäljittelee tasauspyörästön luistonrajoittimen (Limited Slip Differential) toimintaa silloin kun luistonestojärjestelmä (TRC) on kytketty pois. Pikaisen soralla suoritetun kokeen perusteella uskoisin ILEn olevan etuvetoiseksi mallikelpoinen etenijä. Piheyden lisäksi Kanslistia miellyttivät hyvät tilat, mukavat etuistuimet, hyvä soittopeli ja suunnistuslaitteisto (Touch & Go) sekä ulkomittoihin nähden ketterät liikkeet. Myös moottoriin on jo mainitun saituruuden lisäksi onnistuttu loihtimaan mukava suorituskyky. Auto kantaa siis mallinimensä velvoitteet takavedon puuttumista lukuun ottamatta mallikkaasti ollen ajanvietteellinen, huvittava, viihdyttävä, virkistävä ja aktiivinen ajoneuvo (RAV4 = Recreational Active Vehicle with 4 Wheel Drive). Lisäksi se on myös täydellinen valinta sydämelliseen pihistelyyn. Mikäli sinä haluaisit myös kokea tämän, voit vuokrata ILEn käyttöösi Toyota Espoon Rentistä. Kanslisti suosittaa. :)



Loppuun vielä tietokilpailukysymys. Mitä tarkoittaa tämä tekstinen?


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kanslisti automatkailee kesällä. Ja tietenkin insinöörin tarkalla mentaliteetillä reitti on valittu huolellisesti. Kts. kuva. Matkaraportti seuraa myöhemmin.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kattilanpesua ja peilailua

Pysäköintipaikoilla tulee haluamattaankin tehneeksi mitä erilaisimpia havaintoja. Eniten ehkä sellaisia, joiden huipentumana on ajoneuvon statuksen saattaminen mobilisoituneesta lepoon - eli parkkiin. Tässäkin lajissa vain lopputuloksella on merkitystä. Eli sillä, miten ruutuun on päädytty, ei ole mitään väliä, kunhan auto vain on lopulta arkkitehtoonisesti ruudussa. Tätä voi tietysti katsella miten haluaa, koska tunnetusti toisen arkkitehdin viivat ovat suoraakin suorempia, kun taas toisella kynä ei sellaiseen kykene millään.

Kun tarkastelen havaintojeni tiivistelmää, nousee tämän lajin yhdeksi suosikikseni autoilijat, joita liikennekasvatustyöryhmän psykologit todennäköisesti kutsuvat neljännesvuosiraporteissaan nimellä Sympaattiset korvakuulolla käpälöijät. Enkä tarkoita tässä nyt ajoneuvon peräyttämisen päättymistä osumaan, vaan lisävarusteiden täydellistä omaksumista. Niin, nykyäänhän on mahdollista suorittaa pysäköinti ainakin osittain korvakuulolla, vaikka autokoulussa tuota ainakin minun aikanani syvästi paheksuttiin. Tosin silloin ei oltu vielä peruutustutkaa saatika kameraa keksittykään. Sympaattinen käpälöinti taasen on sellaista, jossa ohjauspyörään tartutaan vuorotellen kämmenen levyisin ottein siten, että kämmenien väliin ei jää yhtään ilmatilaa. Tätä on vaikea sen tarkemmin kirjaimin kuvailla, mutta voin sitä halukkaille livenä demonstroida. Huikeaa sakkia kaiken kaikkiaan. Ja viimeisimpien liikennevahinkotilastojen mukaan tälle lajityypille sattuu kaikista vähiten tössejä maamme pysäköintialueilla.

Seuraavaksi esittelyn saa pysäköivä joukkio, joiden jäseniä luonnehdin sanoilla Elegantit Sujauttelijat. Heille ei autoiluissa tuota tuskaa juuri mikään, ja etenkin parkkeeraus on niin eleetöntä kuin sen toivoisi olevankin. Eli vain yksi sujautus muiden joukossa. Suurin osa heistä käyttää pysäköidessään englantilaisilta taksikuskeilta opittua ns. syöttötekniikkaa. Tällä tekniikalla ratti kääntyy juuri oikean verran, mutta mahdollisimman vähäeleisesti. Kuvitellessasi käpälöijän täydellistä vastakohtaa, olet juuri assosioinut Elegantin Sujauttelijan. Tai jos näet muualla liikenteessä autoilijan, jonka kuolleen kulman tarkastus ei näytä kuolleen kulman tarkastamiselta, olet saattanut juuri bongata sellaisen. Enkä tiedä, johtuuko tuossa tilanteessa pään olematon kääntäminen betonihartioista vai mistä, mutta hyvin he näyttävät pärjäävän.

Tämän jutun luettuasi voit itse pohtia, mihin kategoriaan saattaisit kuulua, jos työryhmä pääsisi arvioimaan pysäköintiäsi. Esittelen asian helpottamiseksi vielä kaksi ryhmittymää, joista tähän seuraavaan lukeudun itsekin, eli Oppikirjanomaisiin Kattilanpesijöihin. Jos pysäköinnistä olisi tehty oppikirja, tämän lajityypin edustajat todennäköisesti pitäisivät sitä kaunokirjallisuuden merkkiteoksena. Tämän vuoksi heiltä vain saattaa jäädä huomaamatta, että ehkäpä elämän sisältönä voisi olla jotain muutakin. Pysäköidessä he peruuttavat aina sivupeileistä, koska kirjassa sen kerrotaan olevan ainoa oikea tapa. Kaikki muu on halveksuttavaa ja etenkin sellainen, jossa uskoudutaan peruutustutkan kaltaisille avustimille. Aina välillä joku huomauttaa meille, että miksi auton tuulilasissa sitten on keskellä taustapeili, jos sitä ei saa käyttää. Näille vastaamme, että se on meikkipeili, koska auton ollessa täyteen lastattu, et voisi siitä mitään kuitenkaan nähdä. Siis muuta kuin sen, mihin huulipunaa tarvitaan lisää. Tästä syystä tämä lajiryhmä pitää takalasissa olevaa pyyhkijän toiminnan aikaansaamaa pyyhintärantua yksiselitteisenä lahjattomuuden signaalina. Kauas näkyy siis, että on peruuteltu taustapeilistä. Tai vielä pahempaa: luntattu peruutustilanteessa kääntämällä pää taakse.

Kattilanpesu on heidän tyyli pyörittää rattia. Jos olet joskus pessyt suurta kattilaa, tiedät mitä tarkoitan. Se vaatii kämmeneltä tietynlaisen asennon ja hieman sitä muokkaamalla voit harjoitella tätä tyyliä. Pointtina on pyörittää rattia yhdellä kädellä laidasta laitaan mahdollisimman coolin näköisesti. Sivullisille homma näyttää sille, kuin heidän käteensä olisi integroitu urakkanuppi. Tosin jos autoon ei ole suotu ohjaustehostinta, saattaa ratin kääntäminen ainakin Kanslistin suorittamana näyttää surku_hupaisalta. Ehkäpä se näyttää siltä muutenkin...

Kylminä vuodenaikoina saatat nähdä meidät hönkimässä kämmeniin ennen pysäköintisuoritusta. Tämä siksi, koska jos kämmenet ovat kuivat, ei pito ole optimaalinen kämmenen ja ohjauspyörän välillä. Kun kämmeneen puhaltelee kosteata ilmaa, paranee kitkakerroin oppikirjan mukaan neljänneksen. Ja tokihan mittauksessa on otettu huomioon sekä nahkapintainen että polyuretaaninen ohjauspyörä, mutta molemmissa tapauksissa hyöty on siltikin tuon neljänneksen luokkaa. Ainoa suure, mikä vaihtelee, on ihmiskämmenen orvaskeden kimmoisuus ja sen pehmentämisessä käytetyn kosteusemulsion tai -voiteen määrä ja laatu. Kanslisti haluaa vielä huomauttaa, että oppikirjanomainen toiminta on erilaista kuin oppikirjanmukainen toiminta. Ja jos vielä tiedostaisimme, että pysäköintiin ei todellakaan tarvita oppikirjaa, saisimme eloomme sitä sisältöäkin.

Viimeisimpänä esittelyn saa kaikista vaikuttavin joukkio: Kokonaisvaltaiset Hallitsijat. Heidän suorittaessa ihan mitä tahansa autonkäsittelyyn liittyvää toimenpidettä, voit helposti katsojana päästä hartaaseen atmosfääriin. Koen itseni oikeutetuksi, kun pääsen lähes päivittäin seuraamaan tämän lajityypin edustajien armollista vuorovaikutusta, jossa auto ja kuljettaja ymmärtävät toisiaan tavalla, jota vain täydellisessä symbioosissa elänyt voinee ymmärtää. Jokainen, joka on vieraillut Toyota Espoon showroomissa ymmärtää varmasti, mitä ajan takaa. Kun automyyjät vaihtavat myymäläautojen paikkaa tai tuovat uusia sisään, eivät lukuisat tolpat todellakaan ole sellaisia, joiden sivuuttaminen onnistuu pelkällä olankohautuksella. Ehei, vaan niitä pitää kunnioittaa kuin toteemipaaluja, jotta korikorjaamon työnjohtajan ei tarvitsisi ilmoitella niiden häirinnästä intiaanipäällikölle.

Haluan erikseen nostaa esille yhden tämän lajityypin edustajan. Törmäsin hänen suorituksiinsa ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten television realityohjelmassa, jossa teemana oli autonkäsittelytaidot ja nimenä Suomen paras nuori kuski. Tämä Formaatti Finlandia -palkinnonkin voittanut ohjelma on jäänyt mieleeni, koska sen mittelöissä oli jotain sopivan käytännönläheistä yhdistettynä ripauksella komiikkaa. Vai mitäpä sanotte rastista, jossa tarkoituksena oli ajaa virheettömästi erikoiskoettelemus, jossa kartanlukijana toimii yltiöpäisesti pälättävä Eija Vilpas. Monella keskittyminen silminnähden herpaantui, mutta yksi Kokonaisvaltainen hallitsija muisti ryhmittyä oikein, käyttää suuntavilkkuja, noudattaa nopeusrajoituksia sekä tarkastaa kuolleen kulman kreikkalais-roomalaiseen - eli siihen ainoaan oikeaan - tyyliin. Toisen maininnan arvoisen rastin tehtävänä oli lähteä liikkeelle henkilöautolla, jonka perässä oli asuntovaunu. Jos oikein muistan, kaikki muut kilpailijat lähtivät liikkeelle sen kummemmin soittelematta, ja tulokset olivatkin juuri sellaisia. Vain yksi kilpailija muisti ennen mobilisoitumista mm. nostaa asuntovaunun seisontatuet, sulkea astiakaapit ja tarkastaa valot. Niin, aidot karavaanarit ainakin tietävät, millaista jälkeä syntyy, kun sukkuloi astiakaapit auki. Rakas Teema®-astiasto on pirstaleina jo muutaman kirraavan mutkan jälkeen.

Myös tuon ohjelman voittajan edesottamuksia voin onnekseni seurailla päivittäin. Hän nimittäin työskentelee samassa Kansliassa kuin minäkin. Näiden sanasten jatkeeksi Kanslisti haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää kesää! Ja olkaa valppaina etenkin pysäköintipaikoilla: teitä tarkkaillaan. :)