sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lainapeitteen alla

Kuvittelepa tilanne, jossa kyyhötät omissa oloissasi tyhjiössä, jota ympäröi räntäsäteen ja viiman aiheuttama eräänlaisen muoviseoksen liplatus. Eli ääni, joka syntyy kun veneen ylle suojaksi sarkofagioitu pressu väreilee vienosti. Tässä tilassa kaikki mikä on ennen sinne sujahtamista ollut merkityksellistä, on nyt vailla merkitystä. Kun vielä suljet silmäsi, voit helposti tuntea merkitsevän aallonkorkeuden vaikutuksen ulapalla matkalla Hangon Regattaan, vaikka oikeasti oletkin keväisessä venesatamassa ja lainapeitteen alla kunnostamassa venettäsi.

Kanslisti on ilmeisesti saanut jonkinlaisen merikelpoisuuden jo lapsivedessä, koska kunnioitukseni merta kohtaan on aina ollut suurta. Jo nuorena havaitsin, että merellä on myös suunnaton rauhoittava vaikutus. Kun kiireisen työviikon jälkeen pysäköi autonsa sataman pysäköintialueelle ja patikoi laiturille, on jo matkalla tietynlaiseen kaikkivoipaisuuden tasapainoon. Laiturilta veneen kannelle astuessa olet jo selkeästi pakosalla jotain, jonka kuvailisin tässä, jos vain tietäisin mitä sanoja käytetään silloin, kun on jotain paossa. 

Kaikista sanoinkuvaamattomin hetki on kuitenkin silloin, kun pitelet ruorista ja tunnet, kuinka aluksesi lepuuttajat irtoavat laiturista ja te yhdessä aloitatte hienovaraisen lipumisen kohti aallonmurtajaa. Ja edelleen kohti suurta tuntematonta, eli aavaa merta.

Tätä on toki edeltänyt - ja täytyy aina edeltää - veneen seikkaperäinen merikelpoisuuden tarkastaminen sekä pelastusliivien pukeminen. Myös kengät on syytä vaihtaa kansikäyskentelyyn paremmin sopiviin Crockseihin. Tämähän on juuri se tarkoitus, johon ne alun perin on luotu. Varustuksen pukemisen jälkeen seuraa koneen käynnistys, jonka jälkeen voidaan kytkeä plotteri päälle. Ei-veneilijöille tiedoksi, että veneessä plotteri on sama kuin navigaattori autossa. On muuten sinänsä halveksittavaa, että autoilijat julkeavat edes käyttää sanaa navigointi, koska latinankielinen navigare-sana tarkoittaa merenkulkua.

Tässä kohdassa on syytä huomauttaa, että kanslisti ei tietenkään suuntaa ulapalle pelkällä plotterilla, vaan mukana on aina harppi ja kunnolliset paperiset merikartat. Merenkulun perusteet on syytä osata matkalla Neptunisin tai Poseidonin kustannuspaikoille. Myös vallitseva säätila ja sen ennustus on tutkittava tarkasti. Tähän suositan internetin asemesta radion aina niin luotettavaa Merisää-ohjelmaa. Mikäli haluat tietää, milloin ohjelma on eetterissä, voit kysyä sitä rohkeasti minulta: muistan kellonajat ulkoa.

Oma veneilyintoiluni alkoi jo teini-ikäisenä optimistijollailulla. Tämän vaiheen jälkeen löysin itseni aina keväisin turvottamassa mitä erilaisimpia puuveneitä. Olihan se jännää, kun ei koskaan vesillelaskussa tiennyt, kuinka hyvin alus hyljeksii vettä. Onnekseni sanat äyskäri ja pilssipumppu olivat jo jonkin aikaa löytyneet sanakirjasta. Aikuistumisen kynnyksellä aloin jo kuitenkin laiskistua, enkä enää meinannut millään löytää turvotusvimmaa aina keväisin: puuveneen pitäminen kun ei ole laiskiaisten hommaa. Jotain muuta oli siis kehitettävä.

Työni puolesta löysin Toyota-merkkiset veneet, mutta niille ei ole Suomessa maahantuojaa. Halukkaat voivat muuten tutustua niihin täällä: http://www.toyota.co.jp/marine/
Jotain aiheeseen liittyvää piti kuitenkin saada. Asiaa tutkailtuani huomasin nopeasti, että Toyotan legendaariseen 2L-moottoriin myydään rakennussarjoja, jotka merikelpoistavat, eli ammattitermein marinoivat sen. Harmikseni tuon voimanlähteen kyky pyörittää potkuria on käyttööni hieman ujonlainen. Kuten toisessakin intohimoilussani, eli moottoripyöräilyssä, vastaus löytyi Yamahasta. Tai oikeammin Yamarin-merkistä, joka valmistaa Land Cruiserin kuusisylinterisestä 1HD-moottorista marinoitua versiota. Nyt olin löytänyt lähteen voimalle.

Muistan vieläkin, kun kuljin väylää kohti Airiston Stormälö-satamaa, ja veneeseeni oli juuri hetkeä aiemmin asennettu kyseinen moottori. Neitsytmatka siis, jolla aiemmin aina niin kovasti tyrskyttäneet mainingit eivät enää tuntuneet juuri miltään. Veneeni oli löytänyt sielunkumppanin, ja ensimmäistä kertaa minä tunsin itseni aidoksi kippariksi. 

Mutta: jälleen kerran minun on tunnustettava, että en oikeasti tiedä merenkulusta yhtikäs mitään, joten minun on turvauduttava näihin mielikuviin. Veneilykokemukseni rajoittuvat lähinnä aluksiin, jotka risteilevät Suomen ja Ruotsin välillä. Sen kuitenkin tiedän oikeasti, että yhdistelmässä meri ja vene on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja kiehtovaa. Ehkäpä meidänkin kodista joskus tulevaisuudessa löytyy joku muukin kippari kuin juustopaketti jääkaapista. 

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mieli ja juhla - juhlamieli

Erään vantaalaismiehen alter ego oli raapustanut elämänlangalleen sydämen vuoden 2014 kohdalle. Eikä syyttä, koska tänä vuonna hänen matkamittarilleen olisi pyörähtämässä mukavan tasainen lukema. Viisikymmentä tuntui suussa mukavalta lausua, ja sitä hän maireana itsekseen toisteli odotellessaan autonsa valmistumista vantaalaisen autoliikkeen kahviossa. Kesken maireilun hänen kätensä hivuttautui pöydällä lojuvaan aikakauslehteen, jonka kannessa komeili tuo sama lukema. Kas kas, mitähän siinä oikein kerrotaan, hän tuumaili, ja otti taskustaan kätevän ikänäkölasikotelon, jonka sisällä oli mitäpäs muutakaan kuin ikänäkösilmälasit. Ne päässään hän alkoi saada tekstistä tarkemmin selvää, eikä aikaakaan, kun hänen kasvoilleen muodostui leveääkin leveämpi hymy.

Lehdessä kerrottiin, että hänen automerkkinsä oli rantautunut Suomeen samana vuonna kuin hänkin. Toki sillä erolla, että toista tapahtumaa juhlittiin Kätilöopistolla, ja toista Kalastajatorpalla. Vuosi oli ollut siis 1964. Koska kahvia oli vielä jäljellä, ja wieneri vasta puoliksi syöty, hän heittäytyi muistelemaan merkin ensimmäisiä malleja, kuten Crownia. Sellaisen takapenkillä hän oli kulkenut monia taipaleita, mutta ei yhtään sellaista, joka olisi saanut jäädä taivaltamatta. Oioi, se vasta oli kulkuneuvo se. Crownin jälkeen miehen isä oli hankkinut perheeseen toisen saman merkkisen auton, koska kokemukset olivat olleet niin hyviä. Toista seurasi kolmas, ja kolmatta neljäs, ja niin edelleen. Tätä perinnettä vantaalaismies oli heti ajokortin saatuaan jatkanut, josta päästäänkin sujuvasti seuraavaan tunnelmointiin.

AL20 oli malli, jonka käsirahan hän maksoi erään pitäjänmäkeläisen autoliikkeen kassaan vuonna 1983. Kyseessä oli vajaan vuoden ikäinen yksilö, joka autoa myyneen henkilön mukaan oli ollut ns. liikkeen omassa käytössä rauhallisilla kollegoilla. Tuosta autosta miehellä oli mukavat muistot, ja kenelläpä ne ensimmäisestä autosta luultavasti muunlaisia olisivatkaan. Erityisesti mieleen oli jäänyt lemmityn kanssa kuljettu matka Saksaan vuonna 1985. Finnjetillä - kuinkas muuten. Matkan edetessä Berliinin filharmonikoiden konsertin jälkimaininkeihin, tuosta lemmitystä oli tullut vaimo, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Niin, AL20 tunnetaan ehkä paremmin Toyota Tercelinä, mutta hän oli tottunut käyttämään tuota koodia. Isä oli opettanut. Mies tunsi suurta ylpeyttä tietäessään, että tunsi mallikoodit paremmin kuin keskiverto huoltoneuvoja. Toki joviaalina asiakkaana hän ei koskaan paljastanut tätä asiakaspalvelijalle, koska muuten tapahtuma olisi voinut säröytyä tarpeettomasti aina niin mukavalla pulpetilla. Eikä sillä nokkeluudella mitään merkitystä ollutkaan, lähinnä voisi puhua sudokunomaisesta harrastuksesta. Siksipä hän opetteli ajan kuluessa käyttämään seuraavasta autostaan nimeä nelivetoterceli. Hänen omat lapsensa muistavat vielä tänä päivänäkin sen kojelaudassa olevan kompassin ja kaltevuusmittarin. Ja kyllä tuossa autossa totisesti sitä jotain olikin. Mies mietti, että sellainen voisi olla oiva peli tänä päivänäkin hieman modernisoituneena: kompakti koko, neliveto ja farmarikori. Itse asiassa noista sanoista sana neliveto iskostui mieheen melkoisen syvästi, ja Tercelin jälkeen seurasi sarja erilaisia Land Cruisereita - turbolla ja ilman.

Niillä miehen perheessä suhailtiin aina vuoteen 1996, jolloin tuttu automyyjä soitti ja kertoi, että nyt sopisi sukkuloida Kaivokselaan tutustumaan uuteen malliin. Mies muisti vieläkin tuon päivän kuin eilisen: auto oli olemukseltaan kuin maasturi, mutta mieleltään kuin farmari. Olemusmaasturi siis. Tai sitä nimeä hän autosta käytti, koska parempaakaan ei ollut tarjolla. Termi kaupunkimaasturi keksittiin vasta vuosia myöhemmin. Kun vaimokin piti koeajon jälkeen tästä uudesta mallista, oli aika jälleen piirrellä tilaus- ja kauppasopimus. Tästä alkoi miehen perheessä ajanjakso, joka kuljettiin erilaisilla RAV4-malleilla aina tähän päivään asti.
Hajatelmointi keskeytyi matkapuhelimen ääneen, joka ilmoitti saapuneesta viestistä. Miehen auto oli näköjään renkaiden vaihdosta valmis. Kahviosta huoltotiskille laskeutuessaan hän mietti itsekseen, josko kertoisi tämän tarinan työtä luovuttavalle asiakaspalvelijalle. Tähän välikköön kanslisti esittää toivomuksen, jonka kantavaksi teemaksi kirjailen seuraavat säkeet: toivottavasti hän kertoo. Asiakkaiden tarinointia on aina mukava kuunnella. :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pitäkää tunkkinne

Eloamme täällä universumissa jaotellaan useasti erilaisiin osasiin - halusimme tai emme. Monesti näitä osasia on yhden vuoden aikana neljä, jolloin voidaan käyttää hienoa termiä kvartaali. Esimerkiksi talous kulkee kvartaaleissa, ja näin kieleemme on saatu sananen, jota en nyt tässä yhteydessä viitsi yhdistää. Myös vuodenaikoja on neljä, joista pääsenkin sopivasti tämänkertaiseen aiheeseen: tunkkiin.
Kulkuneuvojemme pyörätkin kulkevat kvartaaleissa tehden pyyteetöntä työtään suhteellisen pienellä vastikkeella, mutta suurella vastuulla. Kahteen vuodenaikaan - kevääseen ja syksyyn - osuu pyöriemme merkkipäivät, kun ne pääsevät joko alle tai huilimaan, riippuen kummalta sarjalta kysytään.
Autotekniikan nykyhetken vajavaisuudesta johtuen pyörät eivät ainakaan toistaiseksi vielä vaihdu itsekseen alle, joten kanslisti esittää seuraavassa kaksi tapaa, joilla pyörät on mahdollista saada vaihdettua. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että kyseessä on mitä suurimmassa määrin liikenneturvallisuuteen vaikuttava toimenpide, joten vapautan itseni kaikesta vastuusta, mikäli joku ohjeistani tavassa 1 on vaikeaselkoinen, tai sen noudattaminen ei johda minkäänlaiseen lopputulokseen. ;)
1. tapa
Aloitetaan tarvittavista esineistä ja suosituksista toimenpiteen suorituspaikaksi. Ihan ensimmäiseksi kannattaa hankkia teleskooppimallinen pyöränmutteriavain, jolla mutterit saa kätevästi auki. Välihuomautus: Aygolla ajelevien kannattaa korvata jatkossa mahdollisesti esiintyvä mutteri-sana sanalla pultti, jotta vältytte kohtalokkaalta virheeltä itse aktiossa. Muttereiden kiristämiseen kanslisti suosittaa momenttiavainta, joka on kalibroitu Tukesin toimesta. Oikean kiristystiukkuuden voi tarkastaa omistajan käsikirjasta, tai sitten voit kysyä sitä naapurin Penalta, joka todennäköisesti vastaa, että 12 kiloa se on. Itse olen ottanut Toyota Plus -lehdestä talteen aukeaman, jossa on paljon tärkeää rengastriviaa ja mm. nuo kiristystiukkuudet eri malleille.
Sopivien työkalujen lisäksi tarvitset nosturin, jota kansankielellä kutsutaan tunkiksi. Autosta mahdollisesti löytyvä tehdasvakiovaruste - eli saksimallinen ruuvianatomiaan perustuva nosturi - kannattaa jättää omalle painonjakauman kannalta optimaaliselle paikalleen, koska se ei sovellu kausittaiseen pyörien vaihtamiseen. Suositeltavinta on hankkia pienillä pyörillä varustettu hydrauliikkaan perustuva nosturi, kunhan vain muistaa laittaa nosturin tassun ja auton helmapokkauksen väliin polykarbonaattiamidiseoksesta valmistetun Jack Pad -pehmikkeen. Myös nostokohdat on syytä selvittää, jotta se naapurin Pena ei kavereidensa kanssa ihmettele autosi pullottavia etusiipiä (rahvaanomaisesti etulokasuojia) vaihtoprosessisi jälkeen.
Alta otettujen pyörien paikkojen merkitsemiseen tarvitset liidun. Huomioithan, että koulujen liitutauluista tutut taululiidut eivät sovellu pyörien merkitsemiseen, koska kumiseokseen tarttuu ainoastaan tietynlainen kalkkialkyylipohjainen liituaines. Sitä on tosin hieman vaikea löytää vähittäistavarakaupasta, mutta Googlesta voinet yrittää hakusanalla "rengasliitu". Pyörät muuten kannattaa merkitä heti verekseltään, eikä vasta sitten, kun ne ovat epämääräisessä läjässä auton takana.
Liitujen lisäksi mukana vaihdossa täytyy olla kiila, jolla estetään auton mahdollinen autonominen liikennöinti kesken urakoinnin. Parketin, laminaatin tai laminaattiparketin (markkinointia, huoh) asennuksessa varastoosi jäänet kiilat eivät oikein kokonsa puolesta sovellu tähän tarkoitukseen. Kiilojen asemesta voit toki hyödyntää autosi seisontajarrua, tai molempia: better safe than sorry, kuten fraasinomaisesti lausutaan.
Vaihtopaikkaa suunnitellessa kannattaa huomioida, että olosuhteiden tulee olla stabiilit. Nimittäin äskeisen laminaattilattiajuttuun viitaten, pyörien tulee olla 24h auton vieressä samassa lämpötilassa alla olevien vieressä, ennen kuin ne vaihdetaan alle, jotta ne turpoavat oikeaan kokoon. Aivan siis kuten lattian asennuksessakin, kröhöm. Vaihtopaikan alustan olisi hyvä olla vertikaalisesti absoluuttinen, ja sen pinnoitteena joko asfaltti, betoni tai korjaamohallilaattaa.
Sitten kun olet saanut kaikki hankinnat ja esivalmistelut suoritettua, on aika ryhtyä puuhiin. Itse pyörien vaihto on kuitenkin sen verran monitahoinen proseduuri, että ajattelin käydä sen vaiheet läpi omassa ja mahdollisesti tälle jutulle jatkoa saavassa osassa kaksi, joka kantanee nimeä Kuinka vaihtaa pyörät omatoimisesti ilman omaa toimimista. Tämän tarinan julkaisun ajoitan paremmin vaihtosesongin alkua tukevaksi, eli tuonne kesä- syyskuun vaihteeseen. Tai sitten voit jatkaa lukemista nyt ja tutustua tapaan 2.
2. tapa
Ota esille joko tietokone, taulutietokone tai mobiililaite, ja näppäile internet-selaimeesi osoitteeksi www.toyotahuoltovaraus.fi. Eteesi avautuu hetken päästä näkymä, kas näin:



Tuolta voit varata ajan mm. pyörien vaihtoon ja vaikkapa haluamallesi täsmäkellonajalle. Ja mikä hienointa, varauksen voi tehdä vaikka silloin, kun me olemme nukkumassa.

Sinä päätät, me teemme. Kätevää, eikös? Ja näin voit pitää tunkkisi - joko kaupassa tai autossa. :)

 
Tervetuloa!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Mitä tapahtuu, jos painan tästä?

Kanslisti lukeutuu ainakin yhdessä asiassa lajityyppinsä kategoriaan, jota behavioristiset tutkijat kutsuvat englanninkielisellä termillä "anti-readers of instruction manuals". Niin, luen kyllä yleensä kaikkien laitteiden ohjekirjaset ennen käyttöä, mutta sitten kun istahdan autoon, tämä jostain syystä unohtuu. Auton sisällä sitä näet pääsee tietynlaiseen selittämättömään tilaan, jonka vuoksi tulee ensin painettua ja vasta sitten mietittyä seurauksia. Otaksuisin kaltaisiani olevan muitakin, joten siksipä aloitan tässä mahdollisesti jatkoa saavan jutturykelmän, jossa kerrotaan mitä tapahtuu, kun jotain kojelaudassa olevaa katkaisinta painaa.

Aloitetaan talvisesta ja kylmään liittyvästä katkaisimesta:



Kyseinen katkaisin löytyy useasta Toyotan dieselmallista ja moni sen merkityksen jo tietääkin. Usein sitä kuitenkin kutsutaan polttoainetoimisen lisälämmittimen katkaisijaksi, joka se toki onkin tai sitten ei. Niin, riippuu täysin automallista, mitä tuon painaminen saa aikaan, koska Toyota käyttää meidän malleissa kolmea erilaista lisälämmitintä, joista yksi on juurikin tuo polttoainetoiminen.

Tässä lämmitintyypissä auton moottoritilaan tai sen läheisyyteen on asennettu erillinen auton dieselpolttoaineella ja omalla liekillään toimiva lämmitin. Se on tarkoitettu käytettäväksi kylmissä oloissa  nopeuttamaan moottorin lämpeämistä sekä ylläpitämään sitä auton käydessä. Tämä mahdollistaa näin ollen myös matkustajien paremmat tarkenemismahdollisuudet, kun lämmityslaitteesta puhaltaa lämpimämpää ilmaa nopeammin. Kyseinen lämmitin on mahdollista lisävarustaa joko ajastinkellolla, kaukosäätimellä, puhelinohjauksella tai vaikka kaikilla kolmella, jos ei osaa päättää. Näin toimien on mahdollista saada auto lämpimäksi jo ennen lähtöä. Kätevää! Tällainen lisälämmitintyyppi on käytössä nykymalliston henkilöautoissa, joissa on dieselmoottori. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Proace-mallissa on muista poiketen polttoainetoiminen lisälämmitin ilman kyseistä käyttökytkintä. Siinä lisälämmitin toimii automaattisesti jäähdytysnesteen lämpötilan mukaan. 

Toinen tuolla katkaisijalla operoitava lisälämmitin on nimeltään Hot Gas -lämmitin. Näistä malleista löytyy auton matkustamosta kuumaa kaasua sisältävä kuumakaasupullo, jonka varoventtiilistä voi kuljettaja tarpeen tullen laskea kuumaa kaasua matkustamoon... Noh, leikki leikkinä. Oikeasti tuo järjestelmä käyttää hyväkseen ilmastointilaitteen putkistossa kulkevaa kompressorin aikaansaamaa kuumaksi kaasuksi muodostunutta kylmäainetta. Kun se määrätään kulkemaan auton lämmityslaitteelle, alkaa kyseinen laite puhaltaa lämpimämpää ilmaa matkustamoon - ilman mitään kaasuja siis. Ne kenelle tulee tähän väliin mieleen sana ilmalämpöpumppu, ovat mieleltään jotakuinkin oikeassa. Kätevää osa 2! Tällainen lisälämmitin löytyy Corolla Verson dieselmalleista vuosilta 2005 - 2009 ja sitä ei ole mahdollista kytkeä esilämmittäväksi. Laite vaatii toimiakseen käyttäjältä tuon katkaisijan painamisen, lämpötilan säätämisen Hi- tai Max Hot -asentoon ja puhalluksen suuntaamisen lasille. Testaajille tiedoksi, että ulkona täytyy olla kylmä, koska lämpimillä jäähdytysnesteillä ilmastointi käyttää päätuloverokorttiaan, eli viilentää autoa.

Hiluxista, Hiacesta ja Land Cruiserista löytää myös tuollaisen namiskan. Näissä kaikissa malleissa käytetään yhteneväisestä moottoriteknologiasta johtuen ns. viskotyyppistä lisälämmitintä. Tämän toiminta perustuu leivonnastakin tuttuun vatkaukseen, jossa saadaan vatkaamalla siis lämpöenergiaa. Auton moottoritilasta löytyy erillinen apulaitehihnan käyttämä mötikkä, jonka sisällä tämä vatkaaminen tapahtuu kuljettajan tai jonkun muun tahon painaessa lisälämmittimen käyttökytkintä. Auton jäähdytysneste kulkee tuon mötikän läpi ja siitä kuljettuaan se on lämmityslaitteelle mennessään jo mukavan lämmintä. Kätevää osa 3! Myöskään tätä lämmitintyyppiä ei ole mahdollista käyttää esilämmitykseen. Knoppitietäjille mainittakoon, että ensimmäisissä D-4D -moottorisissa Hiaceissa ei tuota viskovatkainlämmitintä ole, vaan niissä käytetään ns. Idle Up -toimintoa, jossa pakoputkistoon asennetulla lisäläpällä heikennetään pakokaasun virtausta ja pakotetaan moottori ahkeroimaan joutokäynnillä enemmän, jotta moottorin lämmöt eivät romahtaisi. Vähän siis kuin peruna pakoputkessa..

Mikäli sinä haluaisit tietää, mikä lämmitin autossasi on ja miten se toimii, voit kysyä sitä rohkeasti kanslistilta. Tai sitten: askarruttaako sinua joku autosi namiskuukkeli, mutta et ole löytänyt ohjekirjasta apua - tai ehkä et ole sieltä vilkaissutkaan. Eniten kuitenkin suositan kysymystä sellaiselle, joka on painanut, mutta mitään ei ole tapahtunut. :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Vihreiden johtojen maa

Tämä tarina alkaa kahinalla, joka syntyi kun GSM 100 -vahvuista selluloosatuotetta käänneltiin nidontakierteessä eteen ja taakse. Kääntelijä oli autoilija Laitinen, joka odotti taksitolpalla seuraavaa kuljetustehtävää eräänä syksyisenä aamuna. Kun melkein kaikki almanakan lehtiset olivat siirtyneet nidontakierteiden vasemmalle puolelle, oltiin joulukuussa, ja silloin Laitinen havahtui: kas, tänä vuonnahan on jouluna tiedossa pyhäpäivien maksimikimara. Tämä sai Laitisen suupielet hymyyn, koska hänelle oli tiedossa töitä. Kuten kaikkia kuljetustehtäviä suorittaessaan hän tunsi suurta ammattiylpeyttä, mutta kun Jouluisin tähän lisättiin aina asiakkaidenkin harras tunnelma, oli mikstuura valmis täydelliselle taksiautoilulle.

Niinpä hän aloitti saman tien valmistelut, jotka tähtäsivät jouluajojen onnistumiseen. Ammattikunnassaan äärimmäisen pedanttina kaverina pidetty Laitinen laati toimenpidelistan asioista, jotka vaativat erityistarkkailua tai -toimenpiteitä. Listan ensimmäisenä oli huollon varaus. Laitinen lisäsi tähän vielä erikoismaininnan polttoainesuodattimen vaihdosta, vaikka se ei vuorossa olevaan huoltoon kuulukaan. "Just In Case", kuten hänellä oli tapana tokaista. 

Listan toiseksi hän kirjaili sanan kesälaatu, jonka perään tuli kysymysmerkki. Tämä tarkoitti hänen joka syksyistä huolta siitä, että onhan hänen vakituinen tankkauspaikkansa varmasti siirtynyt ajoissa talvilaatuun. Eikä huoli ollut missään nimessä turha, sillä muutamia vuosia sitten lauha alkutalvi lauhdutti myös asemien omistajien innon tilata oikeaa laatua riittävän ajoissa. Musiikkimiehenä Laitinen on sitä mieltä, että se pitäisi tilata jo syksyllä, kuten eräässä Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleessa lauletaan. Automiehenä taasen Laitinen tiesi, mitä parafinoitunut kesälaatu tarkoittaa kiprakassa jouluaaton pakkassäässä ja tätä hän ei nähnyt kohdallaan minkäänlaisena vaihtoehtona. 

Listan viimeisenä oli maininta uusista tankkaushansikkaista. Tämä johtui Laitisen vaimosta, joka ei pitänyt dieselin hajusta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin myöskään Laitinen ei siitä liiemmin välittänyt, mutta eihän sellaista ammattiautoilija voinut julistaa. Ja hajuhaitta pysyikin ihan hyvin aisoissa uusimalla hansikkaat riittävän usein.

Taksitolpalla oli edelleen rauhallista, joten listan jälkeen Laitisella oli aikaa tunnelmoida muutamia aiempien joulujen sattumuksia tai muistijälkiä. Hän piti erityisesti sellaisista kyytihetkistä, joissa perheen pienimmät kertoilivat ylpeänä saamistaan lahjoista. Loistavana ihmistuntijana Laitinen myös tunnisti aina tilanteen, jossa vielä kotona asuva rakkauden löytänyt nuori kiirehtii pakollisten joulumenojen jälkeen taksikyydillä kumppaninsa luo. Mukavinta Laitisesta oli kuitenkin muistella erästä tietty tapahtumaa, jolla pääsi aina takuuvarmasti kiinni joulutunnelmaan. 

Muutama vuosi sitten hän oli saanut lentokentältä kuljettavakseen perheen, joka oli tullut Yhdysvalloista maahamme viettämään joulua. Pääkaupunkiseutukin oli pistänyt parastaan, ja nietokset olivat korkeimmat naismuistiin. Kohti Helsingin keskustaa ajettaessa kyytiläiset haastattelivat Laitista aina Joulupukista Fazerin Siniseen ja kaikilla oli mukavaa. Voisi helposti sanoa, että se oli taksikyytiä parhaimmillaan, koska siihen mahtui myös hiljaisia hetkiä, jolloin Laitisen arvion mukaan matkalaiset keskittyivät maisemien ihailuun. 

Tällainen hiljainen hetki keskeytyi matkan puolivälissä perheen isän kysymykseen: onko täällä Suomessa näin hieno ladattavien hybridien infrastruktuuri, koska lähes jokaisella parkkipaikalla on latauspistorasia? Ja monessa jopa auto latauksessa ja johtokin ekologisesti vihreä! Laitinen olisi antanut tähän tarvittaessa seikkaperäisen vastauksen, koska hän oli monen autolehden kestotilaaja ja myös lukenut ne. Kysyjä kuitenkin paljasti sen retoriikaksi, koska hän oli kotimaassaan tekemisissä hybridiautojen parissa. Hän näki maamme lukuisat latauspistorasiat infernaaliseksi mahdollisuukseksi äärimmäisiin toimiin, jollaista ei voisi toteuttaa missään muualla.

Laitinen huomasi, kuinka isä puhkui intoa kertoessaan, että hän tiesi kuinka hyvin hybridiauto ja talvi sopivat yhteen. Hän jopa kertoi taannoisesta erään suomalaisen autolehden talvitestistä, jossa heidän yrityksen hybridiauto oli menestynyt hienosti. Matkan edetessä mies kysyi Laitiselta, oliko hän harkinnut hybridiä taksiin. Hän oli tulkinnut Laitisen taksin moottorin dieseliksi ja ihmetteli kovasti sen toimintaa pakkasessa, joka nytkin huiteli parissa kymmenessä. Nyt oli Laitisen vuoro loistaa, kun hän tarinoi arktisesta talvilaadusta ja polttoainesuodattimen vaihdon tärkeydestä.

Amerikkalaismies oli otettu Laitisen tiedoista, mutta ei malttanut olla toteamatta, että hybridissä mm. tuollaisia asioita ei tarvitsisi miettiä ollenkaan. Tämä sai Laitisen mietteliääksi, koska sitä hän ei ollut koskaan ajatellut. Kyydin päätteeksi perhe kiitteli kovasti hyvästä kyydistä ja ennen kaikkea antoisasta keskustelusta. Laitiselle tuli hyvä mieli, olihan Joulu ja kaikkea. Perheen poistuessa hotellin vastaanottotiskille, Laitinen ajoi lähimmälle tolpalle ja laittoi radion taajuudeksi 94,0, koska tiesi sieltä tulevan hartaita joululauluja. Hän sulki silmänsä ja mietti: vai että hybridiauto se olla pitäisi. Mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hän alkoi pitää ajatuksesta.

Hän palasi pitkin joulun pyhiä aina aika ajoin tähän hybridikytemään, mutta Tapaninpäivän alati kiristyvä pakkanen ja sen mukanaan tuoma Laitisen ajokin nykiminen laukaisi hänen pääkopassaan tapahtumasarjan, joka sai viimeisen niitin tolpalla kollegan kanssa turistessa. Hänellä oli näitä uusia hybriditila-autoja ja hän kertoi, että oli toki käynyt hyvissä ajoin ennen pyhiä huollossa, mutta vain toivottamassa tutuille mekaanikoille hyvää Joulua! Siellä oli kuulemma niin mukavaa ihan vain visiteerata. Autoilija Laitinen ihmetteli tätä kovasti, sillä hän oli tottunut käymään huolloissa vain huoltojen ja tukkeutuneiden suodattimien tiimoilta, eli jotenkin alakuloisissa tunnelmissa. 

Mutta mitä ihmettä tuossa harmaassa espoolaiskiinteistössä sitten oikein tehdään, jos siellä kuuleman mukaan moni muukin tekee varikkostoppeja ihan mielellään? Tätä pohtiessa Autoilija Laitisesta tuntui, että tästä hänen on otettava mitä pikimmiten selvää, ja varasi koeajon Prius+:lla. Sitä Laitinen ei vielä tiennyt, että tuon visiitin jälkeen hänen oli mahdollista alkaa kirjoittaa muistokirjoitusta tankkaushansikkailleen.


 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Päivävalosta lähi_valoon

Luin hiljattain uutista, jossa Poliisi ilmaisi aidon huolensa uusien autojen hämärästä liikkumisesta. Eikä tuo ole Kanslistin mielestä ihmekään, koska ennen jutun julkaisua olin itsekin ajellut syksyn ensimmäisessä sumussa ja havainnoinut nämä pimeäperäiset kanssaliikkujat.

Mistä tällainen sitten johtuu? EU rakensi muutama vuosi sitten direktiivin, jonka mukaan uuden auton tyyppihyväksynnästä ei saa ehtoja, kun tuotteesta löytyy ns. päivävalot, jotka palavat edessä valokatkaisimen ollessa nolla-asennossa. Kun kuljettaja tai automatiikka kytkee varsinaiset ajovalot päälle, tulee päivävalojen sammua tai himmentyä etuvaloiksi, eli anti-insinööritermein etuparkeiksi. Vasta tässä vaiheessa saadaan valaistusta myös auton takaosaan.

Meille suomalaisille tässä piilee kuitenkin muutama juju, joista seuraavaksi hieman lisää. Me olemme näet vuosikausia tottuneet termiin nimeltä valomuisti, joka on Toyotassa sytyttänyt käynnistyksen jälkeen lähivalot ja takavalot automaattisesti valokatkaisimen nolla-asennossa. Illan pimetessä valokatkaisin sitten käännettiin ON-asentoon, jotta mittaristo alkoi hehkua ja kaukovalojen pitoasento ryhtyi puuhiin. Ja nämä 2 asiaa toimivat hyvinä muistuttimina, kun liikennöi hämärtyvillä teillä.

Mutta nyt tuollaista järjestelmää ei uusissa malleissa enää ole, vaan valoista huolehtiva taho sijaitsee ohjauspyörän ja istuimen välissä. Tätä ei kuitenkaan Kanslistin mielestä kannata sen kummemmin harmitella, vaan hoitaa asia kuntoon pienellä sisäisellä Kaizenilla, eli jatkuvasti omaa toimintatapaa tutkien, kyseenalaistaen ja kehittäen. Toki voit soveltaa myös meillä huollossa käytössä olevaa Kerralla Kuntoon -filosofiaa ja ryhtyä kytkemään valot katkaisimesta varmuuden vuoksi päälle joka ajokerta. Ja vieläpä pienen Dymolla tehdyn muistitarran ryydittämänä.

Joissain Toyota- ja Lexus-malleissa ja varustetasoissa on automatiikka, joka sytyttää ajovalot automaattisesti hämärässä. Tämän tunnistaa valokatkaisimen AUTO-asennosta, johon Kanslisti suosittaa sen vipstaakin ankkuroimaan pysyvästi. On kuitenkin syytä muistaa, että tuo hämärätunnistin ei tee autuaaksi, koska kuljettajan täytyy huolehtia, että valot ovat päällä niin sumussa, sateessa kuin lumipyryssäkin. Tällaista kun automatiikka ei hoksaa tehdä.

Pyryttelystä tuli vielä mieleen, että jo viime talvena Poliisi oli valojen käytöstä huolestunut, mutta silloin keskusteltiin takasumuvalon käytöstä. Tai pikemminkin käyttämättömyydestä sankassa lumipyryssä. Kun virkavalta oli autoilijoilta tivannut syytä moiseen, kävi ilmi, että monikaan ei edes tiennyt, mistä takasumuvalo omassa autossa sytytetään. Yhtä moni taas oletti sen olevan päällä.

Tämän vuoksi Kanslisti kehottaa jokaisen päivävaloilla varustetun auton kuljettajan hiipimään kipin kapin parkkipaikalleen tutkimaan valojen toimintaa. Jos tämä tuntuu yksin tylsältä, niin jokaisessa Toyota-huollossa on varmasti mukavaa seuraa tarjolla. 

Näillä sanasilla Kanslisti toivottaa lukijoilleen mukavaa ja turvallista liikennöintiä maamme pimenevillä maanteillä. :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Nimityksiä

Suorittaessani pikahuoltomekaanikon virkatehtäviä 90-luvun lopulla, nosturilleni ajelehti usein tuotteita, joiden nimistä huokui markkinointiosaston innovatiivisuus. Tai oikeastaan lisänimistä, jotka kertoivat varsinaisen mallinimen lisäksi joko auton luonteesta tai siihen ympätystä lisävarusteryppäästä. Toyota Corolla Windy oli 1,6-litraisella 4A-FE -moottorilla lisänimensä mukaisesti nopea kuin tuuli, ja jolla ajaessa sinisen erikoisvärin luoma aistikkuus oli vertaistansa vailla. Tai mitäpä sanotte Corolla Ginzasta, joka edusti mm. erikoisteippauksellaan ja kevytmetallivanteillaan jo 90-luvulla jotain sellaista, jonka vain sellaisella joskus ajellut voi ymmärtää.

Kanslisti myöntää, että nykyisin on hieman ikävä näitä mallinimien lisiä, joiden tehtävänä oli kasvattaa mallin hekumallisuutta sukupolven uusiutumisen kynnyksellä. Tämän vuoksi on pakko vielä hieman haikailla mennyttä. Kukapa siis muistaa vaikkapa Corolla Crestan vuodelta 1995? Ajamista helpottamaan crestoitus toi mukanaan ohjaustehostimen ja mukavuuden kruunasi sähköikkunat kera keskuslukituksen. Perus XLi oli nykyterminologialla Life ja tuo Cresta Premium - ainakin melkein. Ehdoton suosikkini kaikista on kuitenkin Toyota Corolla Shadow. Kyseessä oli E80-mallisarjan Corolla, jota mainostettiin mm. televisiossa lauseella, jonka tulisi löytyä vielä kirjoittamattoman Toyota-Aapisen kannesta: "Toyota Corolla Shadow - niitä ei riitä kaikille". Eikä niitä riittänytkään, vaan jotkut joutuivat tyytymään uudempaan malliin.

2000-luvun lähestyessä nuo lisänimitarrat alkoivat sitten tehdä tilaa perusteelliselle varustetasoindikaattorirevoluutiolle. 111-sarjan Corollassa vuonna 1997 emme enää nähneet Windyä tai Gli:tä, vaan hulppein taso kuvattiin valoisasti nimellä Linea Sol. Yarisin lanseerauksen yhteydessä vuonna 1999 uudet varustetasot olivat jo niin iskostuneita, että olisi ollut todella vaikeaa kuvitellakaan sen perään mitään Xli-merkintää. 

Mutta äkkiäpä aika rientää, sillä nuo Linea Vega, Linea Terra, Linea Luna ja Linea Sol ovat jo historiaa nekin. Olemme siirtyneet Elämän, Aktiivisuuden, Mukavuuden ja Korkealuokkaisuuden aikakaudelle.

Toinen Kanslistin suosikkiaihe on Toyota-mallien erilaiset kutsumanimet eri mantereilla. Otetaan esimerkiksi tuote, josta korjaamo-organisaatio käyttää päivittäisessä keskustelussaan hierarkiaa orjallisesti mukailevaa mallikoodistoa ZVW40. Tai pitäisi käyttää, mutta harmittavan usein kuulen lipsahduksia, joissa tuon koodin asemesta käytetään auton erisnimeä Prius+. No, ehkäpä minunkin on myönnettävä, että tuonahan se maailmalla parhaiten tunnetaan. Vai tunnetaanko sittenkään?

Mallin kotimaassa Japanissa liikkeiden myymälöistä löytää helposti ZVW40-mallin, mutta sen nimi on Prius α (alpha). Amerikassa taasen nimeksi on kirjailtu Prius v (versatility). Näiden kolmen nimen lisäksi mainittakoon hollantilaisten Toyota Prius Wagon ja belgialaisten Toyota Grand Prius+. Muitakin esimerkkejä löytyy vaikkapa meille niin rakkaan Yarisin kohdalla. Euroopan ulkopuolella sitä nimittäin kutsutaan mantereesta riippuen joko nimellä Vitz tai Echo. 

Tässä kohdassa en malta olla mainitsematta, että Kanslisti jää toiveikkaana odottamaan meille suomalaisille räätälöityjä mallinimiä. Jollekin hybridille kun sopisi vallan mainiosti nimeksi vaikkapa Toyota Kuiskaus..

Niitä uumoillessa voin kuitenkin tarinoida jostain sellaisesta, minkä nimen muuttumisesta ei onneksemme ole pelkoa, asui sitten missä kolkassa tahansa. Jutun alussa kerroin toki eri Corolla-mallien strategisista suomalaisista lisänimistä, mutta nämä eivät himmentäneet Corollan kruunua, vaan toivat siihen mukavasti ripauksen kansallista loistoa. 

Niin, Corolla on siis pysynyt Corollana jo vuodesta 1966. Siksi onkin huikeaa istua kustannuspaikallani, jonka välittömässä läheisyydessä komeilee uusi, 11. sukupolven Corolla. Kun katseeni päivittäin harhailee pitkin sen mukavasti muotoiltua olemusta, en malta olla muistelematta kaikkia niitä Corollismejä, jotka ovat päätyneet talteen aivokurkiaiseni vasemmalle puolelle. Muutaman kerran olen näistä päässyt livenä tarinoimaankin, kun katseeni harhailu on keskeytynyt työtoverin kysymykseen "mistäs Kanslisti haaveilee"? Tuosta havahduttuani olen taruillut mm. Kari Hotakaisen Klassikko-nimisen teoksen keltaisesta KE70-mallista, joka kirjan alussa jättää Pertti Kiilopään ohjastamana mustaa jälkeä kioskin edessä. Tai sitten olen muistellut Corollan taivalta rallipoluilla alkaen Hannu Mikkolan Corolla Levinistä päättyen Carlos Sainzin kartanlukijan Luis Moyan kypärään. Tämä oli näet väline, jolla erään RAC-rallin yhteydessä demonstroitiin havainnoivasti, miten turvalasi käyttäytyy, kun sen läpi singahtaa tämä ihmiskehon turvalaite. 

Corolla WRC:stä jutellessa saatanpa vielä kertoa Helsingin keskustassa vuonna 2006 järjestetystä Toyotan F1-tiimin tapahtumasta, jossa Juha Kankkunen kurvaili mainitulla soraohjuksella näyttävästi vastaheitolla kohti Pukevan kurvia. Tai no, eihän se tietenkään mikään Pukeva enää silloin ollut, mutta iän karttuessa olen löytänyt itsestänikin henkilön, joka puhuu Eläintarhan Unionista tai Kannelmäen Finnoilista joko vanhaa haikaillen tai uutta vieroksuen. Nyt ymmärän hienosti myös erään kappaleen sanoman, jossa lauletaan siitä, kun joku on vaihtanut öisin lähikauppojen nimiä.

Siksipä onkin hienoa istahtaa uuteen Corollaan ja tunnelmoida sen homogeenisen legendaarista edelläkävijyyden taivalta ilman tarvetta vaihtaa nimeä. Jään myös innokkaana odottelemaan kaikkia niitä tarinoita, joita tästä uutukaisesta sitten aikanaan kerrotaan. Tai mitäpä tuota sen kummemmin varttumaan, kun koeajon voi tehdä jo huomenna ja tarinan seuraavana. Kanslisti takaa, että juttua riittää: "TJEU". :)