Olettamuksia

Muutamia vuosia sitten eräs mekaanikko tuli luokseni ja pyysi katsomaan hänellä huollossa olevaa autoa. Kyseinen kulkuneuvo oli selkeästi sellaisessa käytössä, jossa ohjaimiin päätyy erilaisilla taidoilla varustettuja kuljettajia. Tätä ei kuitenkaan voinut päätellä ajoneuvon ulkoisesta habituksesta, vaan sen sisällä olleesta viestistä.

Auton kojelautaan oli kiinnitetty suhteellisen suurikokoinen lappu, jonka viesti kuului suurin piirtein näin: "Auton lasinpesusäiliöön oli laitettu vahanpoistoainetta tai jotain muuta sinne kuulumatonta myrkkyä. Jos et tiedä, mitä sinne tulee kaataa, älä kaada mitään, ennen kuin olet kysynyt joltain, joka varmasti tietää".

Ja alla vielä teksti: "Olettamus on ensimmäinen askel kohti erehdystä".

Viestin luettuani katsoin mekaanikkoa hartaissa tunnelmissa ja totesin hänelle: Upeaa!

Tuon episodin jälkeen olen aina olettanut tai välttänyt olettamista, riippuen tapauksesta. Olen myös neuvonut tovereitani kiperissä unohdustilanteissa ja sanonut, että olisi kannattanut olettaa tehneensä jonkun asian. Koska sitten kun on olettanut tehneensä, mutta paljastuukin, että asiaa ei ole koskaan hoidettu, on helppo vain lausua ääneen tämä jumalainen lause: "Olettamus on ensimmäinen askel kohti erehdystä".

Tämä toimii hyvin myös asiakaspalvelussa, mutta toki käänteisenä. Itse en ainakaan välittäisi asioida paikassa, jossa oletetaan asioiden olevan kunnossa ja jossa oletetaan asiakkaiden haluavan ilomielin asioida. Eli tieto olettamuksien merkityksellisyydestä ja riittävä innovatiivisuuden puute riittää, kun haluaa onnistua.

Kuten varmaan huomasit, tuo elämääni ohjaava lause oli lainausmerkattu. Olen muutaman kerran yrittänyt selvittää, kuka ne siihen on ansainnut, mutta ilman tulosta. Ihan hiljattain keksin kokeilla englanniksi ja johan tärppäsi. En ehtinyt kirjoittaa Googleen kuin assumption is, kun jo koin onnistumisen riemun. Olin hienon aiheen äärellä. TJEU, eli tsekkaa jos et usko.

Aurisoitumisen alkulähteillä

Rohkenen väittää puhuvani suhteellista totuudenmukaisuutta kertoessani, että kaikki sai alkunsa, kun Carlos Sainz voitti rallin maailmanmestaruuden Toyota Celicalla. Tarkat muistikuvat tuosta vuonna 1992 tapahtuneesta episodista ovat kovin hatarat. Mutta fiilis oli sellainen, jonka vain minä muistan, eikä minulla ollut sellaista ollut aiemmin: Halusin Toyotalle töihin!

Ja niin erilaisten sattumuksien jälkeen tapahtuikin. Tosin ralliauton malli oli ehtinyt vaihtua jo tylsempään Corollaan ja mielessäni on vieläkin työsopimuksen allekirjoitusta edeltäneen viikonlopun tapahtumat. Tai oikeammin vain eräs tietty Jyväskylän Suurajoihin liittyvä haastattelu, jossa Tapio Suominen tivaa hikiseltä Didier Auriolilta, miten erikoiskoe sujui. Vastaus kuului: "This car is a katastrof. I can not drive straight".

Ajattelin, että mitäköhän on tullut tehtyä. Miten ihmeessä täydelliseksi ralliautoksi kuvittelemani Toyota Corolla voisi olla jotenkin katastrofaalinen ajaa? Tällaistäkö Toyota-maailma onkin?

No, syykin tuolle selvisi. Siinä oli tekninen vika keskitasauspyörästön lukituksessa. Tämä aiheutti mielenkiintoisen näköistä luikertelua, jonka talttuttamisyrityksissä Auriolin kasvoille oli ilmestynyt katsojille helposti tunnistettavaa tunteiden paloa. Karrikoiden ajateltuna voit itse kuvitella vastaavan tilanteen, jos pääsisit ajamaan liukkaalla tiellä autoa, jonka seisontajarru on kytkettynä. Ja vieläpä siten, että se vapauttaa takapyöriä vuoronperään mielipuolen lailla. Suoraan ajaminen on varmasti kovin vaikeaa.

Aloitettuani opin kuitenkin nopeasti, että tekniset ongelmat ovatkin vain haasteita, joiden selvittämisellä saadaan asioista entistä parempia.

Tähän myös rallimenestys perustui. Corolla WRC oli kiistatta aikansa kehittynein kilpuri juurikin pieteetillä kehitettyjen voimansiirtoratkaisujen ansiosta. Tästä hyvänä osoituksena voimme lueskella rallikilpailujen menestyksekkäitä tulosluetteloita pitkälle 2000-luvulle asti, vaikka itse Toyotan tehdastalli lopetti toimintansa jo vuonna 1999. Merkkimestaruuteen muuten, jos oli päässyt unohtumaan.

Mutta miten tämä kaikki liittyy Aurisoitumiseen? Ja mikä sana se tuollainen on?

No, selvitelläänpä hieman. Kuulin Toyota-kauteni alussa, että uuden Yaris-mallin uutuuskurssilla kouluttaja oli päämäärätietoisesti kertonut oppilailleen, kuinka Yaris-sana kuuluu taivuttaa. Kaikki sijamuodot oli käyty tarkkaan läpi ja sen jälkeen jokainen oli saanut vuorollaan toistaa "Yaris, Yarisin, Yarisille, Yarista" jne., jotta milloinkaan ja keneltäkään ei vahingossa lipsahda arkielämän tositilanteessa vaikkapa "Yariksen tai Yarikselta". Se olisi vain yksinkertaisesti liian brutaalia ja kaikkia akkreditoituja säännöksiä vastaan.

Legendaa tai ei, mutta juttu sai minut vakuuttuneeksi, että olen päässyt oikeaan taloon. Eli osataan olla se kieli siellä poskessa ja vakavoidutaan sitten erikseen niihin tilanteisiin, jossa se saattaisi olla suotavaa.

Toki tuo on vaikuttanut minuun niin, että puhun aina Lexusista ja Avensisista Lexuksen ja Avensiksen asemesta. Ja luon rohkeasti omiakin sanoja, kuten vaikkapa Aurisoituminen.

Ja sehän tarkoittaa aikaa, jota nyt elämme. Meillä on käsissämme innovatiivisen tuotantokoneiston kädenjälki, jolla on - etenkin hybridinä - erittäin pieni hiilijalanjälki. Nyt puhutaan siis Auriks.. Aurisista.

Uskon, että jokainen voi Aurisoitua, kunhan vain tutkailee, mitä tarjottimelta löytyy.