Vihreiden johtojen maa

Tämä tarina alkaa kahinalla, joka syntyi kun GSM 100 -vahvuista selluloosatuotetta käänneltiin nidontakierteessä eteen ja taakse. Kääntelijä oli autoilija Laitinen, joka odotti taksitolpalla seuraavaa kuljetustehtävää eräänä syksyisenä aamuna. Kun melkein kaikki almanakan lehtiset olivat siirtyneet nidontakierteiden vasemmalle puolelle, oltiin joulukuussa, ja silloin Laitinen havahtui: kas, tänä vuonnahan on jouluna tiedossa pyhäpäivien maksimikimara. Tämä sai Laitisen suupielet hymyyn, koska hänelle oli tiedossa töitä. Kuten kaikkia kuljetustehtäviä suorittaessaan hän tunsi suurta ammattiylpeyttä, mutta kun Jouluisin tähän lisättiin aina asiakkaidenkin harras tunnelma, oli mikstuura valmis täydelliselle taksiautoilulle.

Niinpä hän aloitti saman tien valmistelut, jotka tähtäsivät jouluajojen onnistumiseen. Ammattikunnassaan äärimmäisen pedanttina kaverina pidetty Laitinen laati toimenpidelistan asioista, jotka vaativat erityistarkkailua tai -toimenpiteitä. Listan ensimmäisenä oli huollon varaus. Laitinen lisäsi tähän vielä erikoismaininnan polttoainesuodattimen vaihdosta, vaikka se ei vuorossa olevaan huoltoon kuulukaan. "Just In Case", kuten hänellä oli tapana tokaista. 

Listan toiseksi hän kirjaili sanan kesälaatu, jonka perään tuli kysymysmerkki. Tämä tarkoitti hänen joka syksyistä huolta siitä, että onhan hänen vakituinen tankkauspaikkansa varmasti siirtynyt ajoissa talvilaatuun. Eikä huoli ollut missään nimessä turha, sillä muutamia vuosia sitten lauha alkutalvi lauhdutti myös asemien omistajien innon tilata oikeaa laatua riittävän ajoissa. Musiikkimiehenä Laitinen on sitä mieltä, että se pitäisi tilata jo syksyllä, kuten eräässä Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleessa lauletaan. Automiehenä taasen Laitinen tiesi, mitä parafinoitunut kesälaatu tarkoittaa kiprakassa jouluaaton pakkassäässä ja tätä hän ei nähnyt kohdallaan minkäänlaisena vaihtoehtona. 

Listan viimeisenä oli maininta uusista tankkaushansikkaista. Tämä johtui Laitisen vaimosta, joka ei pitänyt dieselin hajusta. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin myöskään Laitinen ei siitä liiemmin välittänyt, mutta eihän sellaista ammattiautoilija voinut julistaa. Ja hajuhaitta pysyikin ihan hyvin aisoissa uusimalla hansikkaat riittävän usein.

Taksitolpalla oli edelleen rauhallista, joten listan jälkeen Laitisella oli aikaa tunnelmoida muutamia aiempien joulujen sattumuksia tai muistijälkiä. Hän piti erityisesti sellaisista kyytihetkistä, joissa perheen pienimmät kertoilivat ylpeänä saamistaan lahjoista. Loistavana ihmistuntijana Laitinen myös tunnisti aina tilanteen, jossa vielä kotona asuva rakkauden löytänyt nuori kiirehtii pakollisten joulumenojen jälkeen taksikyydillä kumppaninsa luo. Mukavinta Laitisesta oli kuitenkin muistella erästä tietty tapahtumaa, jolla pääsi aina takuuvarmasti kiinni joulutunnelmaan. 

Muutama vuosi sitten hän oli saanut lentokentältä kuljettavakseen perheen, joka oli tullut Yhdysvalloista maahamme viettämään joulua. Pääkaupunkiseutukin oli pistänyt parastaan, ja nietokset olivat korkeimmat naismuistiin. Kohti Helsingin keskustaa ajettaessa kyytiläiset haastattelivat Laitista aina Joulupukista Fazerin Siniseen ja kaikilla oli mukavaa. Voisi helposti sanoa, että se oli taksikyytiä parhaimmillaan, koska siihen mahtui myös hiljaisia hetkiä, jolloin Laitisen arvion mukaan matkalaiset keskittyivät maisemien ihailuun. 

Tällainen hiljainen hetki keskeytyi matkan puolivälissä perheen isän kysymykseen: onko täällä Suomessa näin hieno ladattavien hybridien infrastruktuuri, koska lähes jokaisella parkkipaikalla on latauspistorasia? Ja monessa jopa auto latauksessa ja johtokin ekologisesti vihreä! Laitinen olisi antanut tähän tarvittaessa seikkaperäisen vastauksen, koska hän oli monen autolehden kestotilaaja ja myös lukenut ne. Kysyjä kuitenkin paljasti sen retoriikaksi, koska hän oli kotimaassaan tekemisissä hybridiautojen parissa. Hän näki maamme lukuisat latauspistorasiat infernaaliseksi mahdollisuukseksi äärimmäisiin toimiin, jollaista ei voisi toteuttaa missään muualla.

Laitinen huomasi, kuinka isä puhkui intoa kertoessaan, että hän tiesi kuinka hyvin hybridiauto ja talvi sopivat yhteen. Hän jopa kertoi taannoisesta erään suomalaisen autolehden talvitestistä, jossa heidän yrityksen hybridiauto oli menestynyt hienosti. Matkan edetessä mies kysyi Laitiselta, oliko hän harkinnut hybridiä taksiin. Hän oli tulkinnut Laitisen taksin moottorin dieseliksi ja ihmetteli kovasti sen toimintaa pakkasessa, joka nytkin huiteli parissa kymmenessä. Nyt oli Laitisen vuoro loistaa, kun hän tarinoi arktisesta talvilaadusta ja polttoainesuodattimen vaihdon tärkeydestä.

Amerikkalaismies oli otettu Laitisen tiedoista, mutta ei malttanut olla toteamatta, että hybridissä mm. tuollaisia asioita ei tarvitsisi miettiä ollenkaan. Tämä sai Laitisen mietteliääksi, koska sitä hän ei ollut koskaan ajatellut. Kyydin päätteeksi perhe kiitteli kovasti hyvästä kyydistä ja ennen kaikkea antoisasta keskustelusta. Laitiselle tuli hyvä mieli, olihan Joulu ja kaikkea. Perheen poistuessa hotellin vastaanottotiskille, Laitinen ajoi lähimmälle tolpalle ja laittoi radion taajuudeksi 94,0, koska tiesi sieltä tulevan hartaita joululauluja. Hän sulki silmänsä ja mietti: vai että hybridiauto se olla pitäisi. Mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hän alkoi pitää ajatuksesta.

Hän palasi pitkin joulun pyhiä aina aika ajoin tähän hybridikytemään, mutta Tapaninpäivän alati kiristyvä pakkanen ja sen mukanaan tuoma Laitisen ajokin nykiminen laukaisi hänen pääkopassaan tapahtumasarjan, joka sai viimeisen niitin tolpalla kollegan kanssa turistessa. Hänellä oli näitä uusia hybriditila-autoja ja hän kertoi, että oli toki käynyt hyvissä ajoin ennen pyhiä huollossa, mutta vain toivottamassa tutuille mekaanikoille hyvää Joulua! Siellä oli kuulemma niin mukavaa ihan vain visiteerata. Autoilija Laitinen ihmetteli tätä kovasti, sillä hän oli tottunut käymään huolloissa vain huoltojen ja tukkeutuneiden suodattimien tiimoilta, eli jotenkin alakuloisissa tunnelmissa. 

Mutta mitä ihmettä tuossa harmaassa espoolaiskiinteistössä sitten oikein tehdään, jos siellä kuuleman mukaan moni muukin tekee varikkostoppeja ihan mielellään? Tätä pohtiessa Autoilija Laitisesta tuntui, että tästä hänen on otettava mitä pikimmiten selvää, ja varasi koeajon Prius+:lla. Sitä Laitinen ei vielä tiennyt, että tuon visiitin jälkeen hänen oli mahdollista alkaa kirjoittaa muistokirjoitusta tankkaushansikkailleen.

 

Päivävalosta lähi_valoon

Luin hiljattain uutista, jossa Poliisi ilmaisi aidon huolensa uusien autojen hämärästä liikkumisesta. Eikä tuo ole Kanslistin mielestä ihmekään, koska ennen jutun julkaisua olin itsekin ajellut syksyn ensimmäisessä sumussa ja havainnoinut nämä pimeäperäiset kanssaliikkujat.

Mistä tällainen sitten johtuu? EU rakensi muutama vuosi sitten direktiivin, jonka mukaan uuden auton tyyppihyväksynnästä ei saa ehtoja, kun tuotteesta löytyy ns. päivävalot, jotka palavat edessä valokatkaisimen ollessa nolla-asennossa. Kun kuljettaja tai automatiikka kytkee varsinaiset ajovalot päälle, tulee päivävalojen sammua tai himmentyä etuvaloiksi, eli anti-insinööritermein etuparkeiksi. Vasta tässä vaiheessa saadaan valaistusta myös auton takaosaan.

Meille suomalaisille tässä piilee kuitenkin muutama juju, joista seuraavaksi hieman lisää. Me olemme näet vuosikausia tottuneet termiin nimeltä valomuisti, joka on Toyotassa sytyttänyt käynnistyksen jälkeen lähivalot ja takavalot automaattisesti valokatkaisimen nolla-asennossa. Illan pimetessä valokatkaisin sitten käännettiin ON-asentoon, jotta mittaristo alkoi hehkua ja kaukovalojen pitoasento ryhtyi puuhiin. Ja nämä 2 asiaa toimivat hyvinä muistuttimina, kun liikennöi hämärtyvillä teillä.

Mutta nyt tuollaista järjestelmää ei uusissa malleissa enää ole, vaan valoista huolehtiva taho sijaitsee ohjauspyörän ja istuimen välissä. Tätä ei kuitenkaan Kanslistin mielestä kannata sen kummemmin harmitella, vaan hoitaa asia kuntoon pienellä sisäisellä Kaizenilla, eli jatkuvasti omaa toimintatapaa tutkien, kyseenalaistaen ja kehittäen. Toki voit soveltaa myös meillä huollossa käytössä olevaa Kerralla Kuntoon -filosofiaa ja ryhtyä kytkemään valot katkaisimesta varmuuden vuoksi päälle joka ajokerta. Ja vieläpä pienen Dymolla tehdyn muistitarran ryydittämänä.

Joissain Toyota- ja Lexus-malleissa ja varustetasoissa on automatiikka, joka sytyttää ajovalot automaattisesti hämärässä. Tämän tunnistaa valokatkaisimen AUTO-asennosta, johon Kanslisti suosittaa sen vipstaakin ankkuroimaan pysyvästi. On kuitenkin syytä muistaa, että tuo hämärätunnistin ei tee autuaaksi, koska kuljettajan täytyy huolehtia, että valot ovat päällä niin sumussa, sateessa kuin lumipyryssäkin. Tällaista kun automatiikka ei hoksaa tehdä.

Pyryttelystä tuli vielä mieleen, että jo viime talvena Poliisi oli valojen käytöstä huolestunut, mutta silloin keskusteltiin takasumuvalon käytöstä. Tai pikemminkin käyttämättömyydestä sankassa lumipyryssä. Kun virkavalta oli autoilijoilta tivannut syytä moiseen, kävi ilmi, että monikaan ei edes tiennyt, mistä takasumuvalo omassa autossa sytytetään. Yhtä moni taas oletti sen olevan päällä.

Tämän vuoksi Kanslisti kehottaa jokaisen päivävaloilla varustetun auton kuljettajan hiipimään kipin kapin parkkipaikalleen tutkimaan valojen toimintaa. Jos tämä tuntuu yksin tylsältä, niin jokaisessa Toyota-huollossa on varmasti mukavaa seuraa tarjolla. 

Näillä sanasilla Kanslisti toivottaa lukijoilleen mukavaa ja turvallista liikennöintiä maamme pimenevillä maanteillä. :)

Nimityksiä

Suorittaessani pikahuoltomekaanikon virkatehtäviä 90-luvun lopulla, nosturilleni ajelehti usein tuotteita, joiden nimistä huokui markkinointiosaston innovatiivisuus. Tai oikeastaan lisänimistä, jotka kertoivat varsinaisen mallinimen lisäksi joko auton luonteesta tai siihen ympätystä lisävarusteryppäästä. Toyota Corolla Windy oli 1,6-litraisella 4A-FE -moottorilla lisänimensä mukaisesti nopea kuin tuuli, ja jolla ajaessa sinisen erikoisvärin luoma aistikkuus oli vertaistansa vailla. Tai mitäpä sanotte Corolla Ginzasta, joka edusti mm. erikoisteippauksellaan ja kevytmetallivanteillaan jo 90-luvulla jotain sellaista, jonka vain sellaisella joskus ajellut voi ymmärtää.

Kanslisti myöntää, että nykyisin on hieman ikävä näitä mallinimien lisiä, joiden tehtävänä oli kasvattaa mallin hekumallisuutta sukupolven uusiutumisen kynnyksellä. Tämän vuoksi on pakko vielä hieman haikailla mennyttä. Kukapa siis muistaa vaikkapa Corolla Crestan vuodelta 1995? Ajamista helpottamaan crestoitus toi mukanaan ohjaustehostimen ja mukavuuden kruunasi sähköikkunat kera keskuslukituksen. Perus XLi oli nykyterminologialla Life ja tuo Cresta Premium - ainakin melkein. Ehdoton suosikkini kaikista on kuitenkin Toyota Corolla Shadow. Kyseessä oli E80-mallisarjan Corolla, jota mainostettiin mm. televisiossa lauseella, jonka tulisi löytyä vielä kirjoittamattoman Toyota-Aapisen kannesta: "Toyota Corolla Shadow - niitä ei riitä kaikille". Eikä niitä riittänytkään, vaan jotkut joutuivat tyytymään uudempaan malliin.

2000-luvun lähestyessä nuo lisänimitarrat alkoivat sitten tehdä tilaa perusteelliselle varustetasoindikaattorirevoluutiolle. 111-sarjan Corollassa vuonna 1997 emme enää nähneet Windyä tai Gli:tä, vaan hulppein taso kuvattiin valoisasti nimellä Linea Sol. Yarisin lanseerauksen yhteydessä vuonna 1999 uudet varustetasot olivat jo niin iskostuneita, että olisi ollut todella vaikeaa kuvitellakaan sen perään mitään Xli-merkintää. 

Mutta äkkiäpä aika rientää, sillä nuo Linea Vega, Linea Terra, Linea Luna ja Linea Sol ovat jo historiaa nekin. Olemme siirtyneet Elämän, Aktiivisuuden, Mukavuuden ja Korkealuokkaisuuden aikakaudelle.

Toinen Kanslistin suosikkiaihe on Toyota-mallien erilaiset kutsumanimet eri mantereilla. Otetaan esimerkiksi tuote, josta korjaamo-organisaatio käyttää päivittäisessä keskustelussaan hierarkiaa orjallisesti mukailevaa mallikoodistoa ZVW40. Tai pitäisi käyttää, mutta harmittavan usein kuulen lipsahduksia, joissa tuon koodin asemesta käytetään auton erisnimeä Prius+. No, ehkäpä minunkin on myönnettävä, että tuonahan se maailmalla parhaiten tunnetaan. Vai tunnetaanko sittenkään?

Mallin kotimaassa Japanissa liikkeiden myymälöistä löytää helposti ZVW40-mallin, mutta sen nimi on Prius α (alpha). Amerikassa taasen nimeksi on kirjailtu Prius v (versatility). Näiden kolmen nimen lisäksi mainittakoon hollantilaisten Toyota Prius Wagon ja belgialaisten Toyota Grand Prius+. Muitakin esimerkkejä löytyy vaikkapa meille niin rakkaan Yarisin kohdalla. Euroopan ulkopuolella sitä nimittäin kutsutaan mantereesta riippuen joko nimellä Vitz tai Echo. 

Tässä kohdassa en malta olla mainitsematta, että Kanslisti jää toiveikkaana odottamaan meille suomalaisille räätälöityjä mallinimiä. Jollekin hybridille kun sopisi vallan mainiosti nimeksi vaikkapa Toyota Kuiskaus..

Niitä uumoillessa voin kuitenkin tarinoida jostain sellaisesta, minkä nimen muuttumisesta ei onneksemme ole pelkoa, asui sitten missä kolkassa tahansa. Jutun alussa kerroin toki eri Corolla-mallien strategisista suomalaisista lisänimistä, mutta nämä eivät himmentäneet Corollan kruunua, vaan toivat siihen mukavasti ripauksen kansallista loistoa. 

Niin, Corolla on siis pysynyt Corollana jo vuodesta 1966. Siksi onkin huikeaa istua kustannuspaikallani, jonka välittömässä läheisyydessä komeilee uusi, 11. sukupolven Corolla. Kun katseeni päivittäin harhailee pitkin sen mukavasti muotoiltua olemusta, en malta olla muistelematta kaikkia niitä Corollismejä, jotka ovat päätyneet talteen aivokurkiaiseni vasemmalle puolelle. Muutaman kerran olen näistä päässyt livenä tarinoimaankin, kun katseeni harhailu on keskeytynyt työtoverin kysymykseen "mistäs Kanslisti haaveilee"? Tuosta havahduttuani olen taruillut mm. Kari Hotakaisen Klassikko-nimisen teoksen keltaisesta KE70-mallista, joka kirjan alussa jättää Pertti Kiilopään ohjastamana mustaa jälkeä kioskin edessä. Tai sitten olen muistellut Corollan taivalta rallipoluilla alkaen Hannu Mikkolan Corolla Levinistä päättyen Carlos Sainzin kartanlukijan Luis Moyan kypärään. Tämä oli näet väline, jolla erään RAC-rallin yhteydessä demonstroitiin havainnoivasti, miten turvalasi käyttäytyy, kun sen läpi singahtaa tämä ihmiskehon turvalaite. 

Corolla WRC:stä jutellessa saatanpa vielä kertoa Helsingin keskustassa vuonna 2006 järjestetystä Toyotan F1-tiimin tapahtumasta, jossa Juha Kankkunen kurvaili mainitulla soraohjuksella näyttävästi vastaheitolla kohti Pukevan kurvia. Tai no, eihän se tietenkään mikään Pukeva enää silloin ollut, mutta iän karttuessa olen löytänyt itsestänikin henkilön, joka puhuu Eläintarhan Unionista tai Kannelmäen Finnoilista joko vanhaa haikaillen tai uutta vieroksuen. Nyt ymmärän hienosti myös erään kappaleen sanoman, jossa lauletaan siitä, kun joku on vaihtanut öisin lähikauppojen nimiä.

Siksipä onkin hienoa istahtaa uuteen Corollaan ja tunnelmoida sen homogeenisen legendaarista edelläkävijyyden taivalta ilman tarvetta vaihtaa nimeä. Jään myös innokkaana odottelemaan kaikkia niitä tarinoita, joita tästä uutukaisesta sitten aikanaan kerrotaan. Tai mitäpä tuota sen kummemmin varttumaan, kun koeajon voi tehdä jo huomenna ja tarinan seuraavana. Kanslisti takaa, että juttua riittää: "TJEU". :)

Sydämellistä pihistelyä

Vaikka miten yrittäisin asiaa itsekseni suggestoida, päädyn aina samaan jakojäännökseen: Kanslisti ei ole kovinkaan matemaattis-luonnontieteellinen. Halajointia ja kaipuuta kyllä löytyy tähän hienoon kahden tieteenhaaroittuman fuusioon, mutta käytäntöön sitä en ole juurikaan saanut sovellettua. Voisiko kesä 2013 olla tässä asiassa kohdallani se kliseinen veden_jakaja?

Kaikki sai alkunsa, kun tutkailin kalenteria ja havainnoin, että perheeni kesälomien samanaikainen jatkumo on vain vajaan viikon mittainen. Olemme autoilleet aiemmin Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä muissa Pohjoismaissa, mutta jostain kummallisesta syystä kotimaassa autolla matkustaminen ei ole ollut juurikaan mummolareissua pitkäkestoisempaa. Nyt olisi oiva tilaisuus paikata tämä aukko vaahdon sijaan kunnollisella tubeless-paikalla.

Onnekseni sähköpostiini ilmestyi samoihin aikoihin houkutteleva tarjous eräältä hotelliketjulta. Sen mukaan nopeasti toimien olisi mahdollista saada perhehuoneita käyttöönsä alennettuun hintaan. En empinyt, ja sain varattua meille huoneet Jyväskylästä, Tampereelta ja Porista. Turulle jätettiin optio, joka voitaisiin matkan edetessä muuntaa todellisuudeksi. Näiden lisäksi olin jostain lukenut, että Tuurissa sijaitseva kyläkauppa kannattaa mahduttaa suomalaiseen kesälomamatkaan vaikka väkisin. Ja kyllähän ainakin televisio-ohjelman perusteella tuon paikan ilmojen piiri ihan mukavalta vaikuttaakin. Eli vielä yksi nuppineula kartalle ja sitten reitin suunnitelma oli valmis. Syötin lopuksi kaiken vielä suunnistuslaitteelle ja sattumaa tai ei: reitistä tuli sydämen muotoinen. Luonnontiedettä olisi siis luvassa, mutta entäs se matematiikka?

Autoiluentusiastina Kanslisti suhtautuu kulutuksen minimoimiseen intohimoisesti. Ja mukavinta tässä on tutkailla lukemia erilaisista kulkupeleistä. Koska uusi perheenkuljetinyksikkömme ei vielä tälle tourneelle ehtinyt saapua, ja nykyisessä ei ole - kranttu kun olen - tasanopeudensäädintä, päädyin tutkailemaan Toyota Rentin tarjontaa. Hybridi olisi matematiikalle luonnostaan suopea, mutta päätin vielä silmäillä tarkemmin glorifioidun CD400-ohjelman näyttämää vuokra-autokalustostamme. Ja silloin iskin silmäni ILEen. Tuolloin en vielä tiennyt, että sekin tekee saman meille.

Suunnistuslaite ilmoitti reitin kokonaispituudeksi hieman vajaa tuhat kilometria. ILEn strategisia mittoja tutkaillessani huomasin sen olevan kulutuslukemissa vain hienoisesti hybridiluokan yläpuolella. Tästä ja tankin koosta pystyin matemaattisilla kyvyilläni juuri ja juuri laskemaan, että matkahan saattaisi onnistua yhdellä tankillisella dieseliä. No niin, nyt mukana reissussa olisi sitä matematiikkaakin.

Tässä kohdassa Kanslisti haluaa huomauttaa, että pihistely on mukavinta auton suorittamana. Eli pidän ajelusta sen kummemmin miettimättä ja käytän vaikkapa tasanopeudensäädintä silloin kun se parhaalta tuntuu tietäen, että esimerkiksi alamäessä se ei ole yhtä etevä kaasuläpän kontrolloija kuin ihmisjalka. Tosin hybrideillä on ns. Pulse & Glide -ajotekniikka synnynnäisesti niin hyvin hallussa, että aika etevä se ihmisjalka saa niiden kuljettajalla olla, jos meinaa teknologian humanistisesti päihittää. 

Taloudellisuusajoa on siis kahdenlaista: tekniikan avustamaa sekä kuskin osallistumisella että ilman. Vaikka en yleensä juurikaan keskity taloudelliseen ajamiseen vaan annan auton suunnitelleen ihmisjoukkion miettiä niitä asioita, olisi Ecorun-tyyppistä kisaamista joskus erittäin mielenkiintoista kokeilla. Mutta yhden tomintatavan olen taloudellisuuskisaajilta omaksunut ja se on Astraalinen tankkaus. Vaikka vuokra-autojen tankki on uudelle käyttäjälle aina täysi, päätin silti tankata sen täyteen astraalisin menetelmin, jotta voin häpeilemättä ilmoittaa tässä jutussa matemaattisesti laskemani keskikulutuksen oikein. Normaaleiden autoilijoiden tankkaushan päätetään ensimmäiseen tai viimeistään toiseen pistoolinaksaukseen. Astraalinen polttoainetäydennys sen sijaan suoritetaan tiettyyn kuunkierron aikaan kolmen desin Minigrip®-pusseihin siten, että niiden täyttyessä pussin vasen alakulma puhkaistaan nuppineulalla ja polttoaine valutetaan tankkiin. Kun pussit ovat tyhjiä, ne punnitaan käyttäen nanovakaa, jotta saadaan varmistettua, että kaikki polttoaine on varmasti poistunut pusseista. Sen jälkeen kun autoa on tankkauksen kestäessä ravisteltu 17 kertaa heilahduksenvaimentimien testauslaitteella (jokaisella taloudellisuusajajalla on sellainen aina mukana tavaratilassa), ollaan proseduurissa miltei loppusuoralla. Kun täyttöputken ylimmän kohdan tasolla on visuaalisesti havainnoitavissa polttoainetta, siitä imetään tyhjiöinjektioruiskulla 10 millilitraa polttoainetta, jotta korkki mahtuu pärskymättä paikalleen. Nyt tankki on täynnä, astraalisesti. Tuo 10 millilitraa muuten huomioidaan ja käytetään lopputankkauksessa, jos jäit sen kohtaloa ihmettelemään.

No juupa juu, ehkäpä nyt olisi soveliasta palata maan kamaralle..

Ajelimme siis ensin Jyväskylään ja jo tuolla matkalla ILE oli ominaisuuksillaan tehnyt retkikuntaamme vaikutuksen, mutta vielä emme osanneet sitä prosessoida sen kummemmin. Sataa kahtakymppiä suurimman osaa matkasta huidellessa ajotietokone näytti kulutukseksi lukemaa 6,6. Oho, nyt lipsahti erhe. Eihän se mikään tietokone ole, vaan monitoiminäyttö. Vrt. eng. Multi-Display. Terveisiä taas takavuosien koulutuksesta vastaaville. :)

Valmiina nousemaan Laajavuoren huipulle:

Jyväskylästä päästelimme Töysän suuntaan ja tuo tieosuus oli Kanslistin mieleen. Myös ILE selkeästi viihtyi ja lukemat alkoivat laskea monitoiminäytössä. Matkalle sattuu myös ainakin kaksi varauksin suositeltavaa varikkokäyntiä. Ensimmäinen on Ähtärin eläinpuisto ja toinen Tuurin kyläkauppa. Ja jälkimmäistä varten käytin tuota varauksin-sanaa. Me näet satuimme paikalle sellaiseen tunnelmaan, joka vastasi Galna Dagareita jättimäisessä teollisuusrakennuksessa. Tuskinpa siellä aina sellaista on, mutta nyt alkoi tällaista heikompaa Kanslistia meno hirvittää. 

Iltaa kohden ajelimme jälleen erittäin mukavaa taipaletta kohti Tamperetta. Mutkia, mäkiä, hyvää asfaltointia ja satasen rajoitus: splendid! Liikennettäkin oli vähänlaisesti ja jos joku sattui etenemään hieman autokuntaamme hitaammin, ILE hoiti ohituksen mallikkaasti. Hotellin parkkihallissa tarkastin kulutuslukeman ja se oli laskenut viiteen pilkku kuuteen. Matkaa oli taivallettu viitisensataa kilometriä ja polttoanemäärästä kertova osoitin näytti puolta väliä. ILEhän on varsinainen taloustaituri. Kyllähän tämä taitaa tankillisella sydänreitistä suoriutua.

Jonottelua kyläkauppaan:

Kyläkaupan hotellin fasaadi:

Tampereen ohjelmanumeroksi kaavailtu SärkänNiemi jouduttiin jättämään väliin, koska monitoiminäyttö kertoi lämpötilaksi 13 astetta ja taivas ripotteli vettä. Päivä sujui kuitenkin mukavasti ostoksia tehden, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Poria. Matkalla bongasin ensimmäiset nopeudenvalvontakamerat ja niiden kanssa ILE oli ns. hyvää pataa. Tästä kiitos kuuluu sen suunnistuslaitteella olevalle vallitseva nopeusrajoitus -ilmaisimelle. Koska ajattelimme Porin haluavan toipua rauhassa edellisen viikonlopun Jazz-festareista, päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen yöpymistä lukuunottamatta seuraavaan kertaan. Aamulla ajelimme Raumalle ja tarkemmin keskittymään nimeltä Vanha Rauma. Nyt sääkin oli suopea ja tuo historiallinen "lähiö" suorastaan säväytti Kanslistia, varsinkin kun meneillään oli Rauman pitsiviikot. Arkkitehtoonisesti tuosta miljööstä mieleemme tuli sympaattinen tanskalainen pikkukaupunki. 

Raumalta ajelimme Turun kautta kohti kotia. ILEn vähäisestä polttoaineesta kertova varoitusvalo syttyi, kun trippimittari näytti vajaata yhdeksää sataa. Tiedän Toyotan näissä asioissa kuljettajaystävälliseksi, joten jatkoin ajamista, kunnes range-näyttämäkin oli ollut nollilla jo jonkin aikaa. Aloin kuitenkin hieman epäillä matemaattisia kykyjäni enkä halunnut suorittaa mahdollista tankkausta "Jerry"-kannusta keskellä Karnaisten tunnelia, joten suoritin (astraalisen;) tankkauksen varmuuden vuoksi ennen sitä. Sain menemään 60 litran tankkiin 50 litraa dieseliä, joten huoleni oli siis turha. ILEllä taivaltaa sydänreitin helposti ja jää vielä varaa poiketa välillä sukuloimaankin - niin halutessaan. Virhemarginaali huomioiden keskikulutus oli jetsulleen sama kuin monitoiminäytönkin ilmoittama: 5,6 litraa sataselle. Ei paha. Ja tuon teki siis auto, koska sen kuljettaja ei juurikaan aiheeseen osallistunut esimerkiksi pihistelemällä ilmastoinnin ja tasanopeussäätimen käytössä. Etevämpi kuljettaja laittaa tuon pilkun jälkeisen lukeman taatusti pienemmäksi, ehkä jopa nollille. Haaste on heitetty!

Tässä monitoiminäytön kertomaa hieman ennen lopputankkausta:

Esitellään vielä lopuksi pääosan näytteljä ILE. Kyseessä on uusi Toyota RAV4, jossa on kaksilitrainen dieselmoottori. Tarkimmat jo tietävätkin, että tuolla moottorilla auto on etuvetoinen. Mutta ei hätää, nimittäin ainakin itselleni yllätyksenä autosta löytyi AUTO LSD -niminen järjestelmä. Tämä jäljittelee tasauspyörästön luistonrajoittimen (Limited Slip Differential) toimintaa silloin kun luistonestojärjestelmä (TRC) on kytketty pois. Pikaisen soralla suoritetun kokeen perusteella uskoisin ILEn olevan etuvetoiseksi mallikelpoinen etenijä. Piheyden lisäksi Kanslistia miellyttivät hyvät tilat, mukavat etuistuimet, hyvä soittopeli ja suunnistuslaitteisto (Touch & Go) sekä ulkomittoihin nähden ketterät liikkeet. Myös moottoriin on jo mainitun saituruuden lisäksi onnistuttu loihtimaan mukava suorituskyky. Auto kantaa siis mallinimensä velvoitteet takavedon puuttumista lukuun ottamatta mallikkaasti ollen ajanvietteellinen, huvittava, viihdyttävä, virkistävä ja aktiivinen ajoneuvo (RAV4 = Recreational Active Vehicle with 4 Wheel Drive). Lisäksi se on myös täydellinen valinta sydämelliseen pihistelyyn. Mikäli sinä haluaisit myös kokea tämän, voit vuokrata ILEn käyttöösi Toyota Espoon Rentistä. Kanslisti suosittaa. :)

Loppuun vielä tietokilpailukysymys. Mitä tarkoittaa tämä tekstinen?

Kanslisti automatkailee kesällä. Ja tietenkin insinöörin tarkalla mentaliteetillä reitti on valittu huolellisesti. Kts. kuva. Matkaraportti seuraa myöhemmin.

Kattilanpesua ja peilailua

Pysäköintipaikoilla tulee haluamattaankin tehneeksi mitä erilaisimpia havaintoja. Eniten ehkä sellaisia, joiden huipentumana on ajoneuvon statuksen saattaminen mobilisoituneesta lepoon - eli parkkiin. Tässäkin lajissa vain lopputuloksella on merkitystä. Eli sillä, miten ruutuun on päädytty, ei ole mitään väliä, kunhan auto vain on lopulta arkkitehtoonisesti ruudussa. Tätä voi tietysti katsella miten haluaa, koska tunnetusti toisen arkkitehdin viivat ovat suoraakin suorempia, kun taas toisella kynä ei sellaiseen kykene millään.

Kun tarkastelen havaintojeni tiivistelmää, nousee tämän lajin yhdeksi suosikikseni autoilijat, joita liikennekasvatustyöryhmän psykologit todennäköisesti kutsuvat neljännesvuosiraporteissaan nimellä Sympaattiset korvakuulolla käpälöijät. Enkä tarkoita tässä nyt ajoneuvon peräyttämisen päättymistä osumaan, vaan lisävarusteiden täydellistä omaksumista. Niin, nykyäänhän on mahdollista suorittaa pysäköinti ainakin osittain korvakuulolla, vaikka autokoulussa tuota ainakin minun aikanani syvästi paheksuttiin. Tosin silloin ei oltu vielä peruutustutkaa saatika kameraa keksittykään. Sympaattinen käpälöinti taasen on sellaista, jossa ohjauspyörään tartutaan vuorotellen kämmenen levyisin ottein siten, että kämmenien väliin ei jää yhtään ilmatilaa. Tätä on vaikea sen tarkemmin kirjaimin kuvailla, mutta voin sitä halukkaille livenä demonstroida. Huikeaa sakkia kaiken kaikkiaan. Ja viimeisimpien liikennevahinkotilastojen mukaan tälle lajityypille sattuu kaikista vähiten tössejä maamme pysäköintialueilla.

Seuraavaksi esittelyn saa pysäköivä joukkio, joiden jäseniä luonnehdin sanoilla Elegantit Sujauttelijat. Heille ei autoiluissa tuota tuskaa juuri mikään, ja etenkin parkkeeraus on niin eleetöntä kuin sen toivoisi olevankin. Eli vain yksi sujautus muiden joukossa. Suurin osa heistä käyttää pysäköidessään englantilaisilta taksikuskeilta opittua ns. syöttötekniikkaa. Tällä tekniikalla ratti kääntyy juuri oikean verran, mutta mahdollisimman vähäeleisesti. Kuvitellessasi käpälöijän täydellistä vastakohtaa, olet juuri assosioinut Elegantin Sujauttelijan. Tai jos näet muualla liikenteessä autoilijan, jonka kuolleen kulman tarkastus ei näytä kuolleen kulman tarkastamiselta, olet saattanut juuri bongata sellaisen. Enkä tiedä, johtuuko tuossa tilanteessa pään olematon kääntäminen betonihartioista vai mistä, mutta hyvin he näyttävät pärjäävän.

Tämän jutun luettuasi voit itse pohtia, mihin kategoriaan saattaisit kuulua, jos työryhmä pääsisi arvioimaan pysäköintiäsi. Esittelen asian helpottamiseksi vielä kaksi ryhmittymää, joista tähän seuraavaan lukeudun itsekin, eli Oppikirjanomaisiin Kattilanpesijöihin. Jos pysäköinnistä olisi tehty oppikirja, tämän lajityypin edustajat todennäköisesti pitäisivät sitä kaunokirjallisuuden merkkiteoksena. Tämän vuoksi heiltä vain saattaa jäädä huomaamatta, että ehkäpä elämän sisältönä voisi olla jotain muutakin. Pysäköidessä he peruuttavat aina sivupeileistä, koska kirjassa sen kerrotaan olevan ainoa oikea tapa. Kaikki muu on halveksuttavaa ja etenkin sellainen, jossa uskoudutaan peruutustutkan kaltaisille avustimille. Aina välillä joku huomauttaa meille, että miksi auton tuulilasissa sitten on keskellä taustapeili, jos sitä ei saa käyttää. Näille vastaamme, että se on meikkipeili, koska auton ollessa täyteen lastattu, et voisi siitä mitään kuitenkaan nähdä. Siis muuta kuin sen, mihin huulipunaa tarvitaan lisää. Tästä syystä tämä lajiryhmä pitää takalasissa olevaa pyyhkijän toiminnan aikaansaamaa pyyhintärantua yksiselitteisenä lahjattomuuden signaalina. Kauas näkyy siis, että on peruuteltu taustapeilistä. Tai vielä pahempaa: luntattu peruutustilanteessa kääntämällä pää taakse.

Kattilanpesu on heidän tyyli pyörittää rattia. Jos olet joskus pessyt suurta kattilaa, tiedät mitä tarkoitan. Se vaatii kämmeneltä tietynlaisen asennon ja hieman sitä muokkaamalla voit harjoitella tätä tyyliä. Pointtina on pyörittää rattia yhdellä kädellä laidasta laitaan mahdollisimman coolin näköisesti. Sivullisille homma näyttää sille, kuin heidän käteensä olisi integroitu urakkanuppi. Tosin jos autoon ei ole suotu ohjaustehostinta, saattaa ratin kääntäminen ainakin Kanslistin suorittamana näyttää surku_hupaisalta. Ehkäpä se näyttää siltä muutenkin...

Kylminä vuodenaikoina saatat nähdä meidät hönkimässä kämmeniin ennen pysäköintisuoritusta. Tämä siksi, koska jos kämmenet ovat kuivat, ei pito ole optimaalinen kämmenen ja ohjauspyörän välillä. Kun kämmeneen puhaltelee kosteata ilmaa, paranee kitkakerroin oppikirjan mukaan neljänneksen. Ja tokihan mittauksessa on otettu huomioon sekä nahkapintainen että polyuretaaninen ohjauspyörä, mutta molemmissa tapauksissa hyöty on siltikin tuon neljänneksen luokkaa. Ainoa suure, mikä vaihtelee, on ihmiskämmenen orvaskeden kimmoisuus ja sen pehmentämisessä käytetyn kosteusemulsion tai -voiteen määrä ja laatu. Kanslisti haluaa vielä huomauttaa, että oppikirjanomainen toiminta on erilaista kuin oppikirjanmukainen toiminta. Ja jos vielä tiedostaisimme, että pysäköintiin ei todellakaan tarvita oppikirjaa, saisimme eloomme sitä sisältöäkin.

Viimeisimpänä esittelyn saa kaikista vaikuttavin joukkio: Kokonaisvaltaiset Hallitsijat. Heidän suorittaessa ihan mitä tahansa autonkäsittelyyn liittyvää toimenpidettä, voit helposti katsojana päästä hartaaseen atmosfääriin. Koen itseni oikeutetuksi, kun pääsen lähes päivittäin seuraamaan tämän lajityypin edustajien armollista vuorovaikutusta, jossa auto ja kuljettaja ymmärtävät toisiaan tavalla, jota vain täydellisessä symbioosissa elänyt voinee ymmärtää. Jokainen, joka on vieraillut Toyota Espoon showroomissa ymmärtää varmasti, mitä ajan takaa. Kun automyyjät vaihtavat myymäläautojen paikkaa tai tuovat uusia sisään, eivät lukuisat tolpat todellakaan ole sellaisia, joiden sivuuttaminen onnistuu pelkällä olankohautuksella. Ehei, vaan niitä pitää kunnioittaa kuin toteemipaaluja, jotta korikorjaamon työnjohtajan ei tarvitsisi ilmoitella niiden häirinnästä intiaanipäällikölle.

Haluan erikseen nostaa esille yhden tämän lajityypin edustajan. Törmäsin hänen suorituksiinsa ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten television realityohjelmassa, jossa teemana oli autonkäsittelytaidot ja nimenä Suomen paras nuori kuski. Tämä Formaatti Finlandia -palkinnonkin voittanut ohjelma on jäänyt mieleeni, koska sen mittelöissä oli jotain sopivan käytännönläheistä yhdistettynä ripauksella komiikkaa. Vai mitäpä sanotte rastista, jossa tarkoituksena oli ajaa virheettömästi erikoiskoettelemus, jossa kartanlukijana toimii yltiöpäisesti pälättävä Eija Vilpas. Monella keskittyminen silminnähden herpaantui, mutta yksi Kokonaisvaltainen hallitsija muisti ryhmittyä oikein, käyttää suuntavilkkuja, noudattaa nopeusrajoituksia sekä tarkastaa kuolleen kulman kreikkalais-roomalaiseen - eli siihen ainoaan oikeaan - tyyliin. Toisen maininnan arvoisen rastin tehtävänä oli lähteä liikkeelle henkilöautolla, jonka perässä oli asuntovaunu. Jos oikein muistan, kaikki muut kilpailijat lähtivät liikkeelle sen kummemmin soittelematta, ja tulokset olivatkin juuri sellaisia. Vain yksi kilpailija muisti ennen mobilisoitumista mm. nostaa asuntovaunun seisontatuet, sulkea astiakaapit ja tarkastaa valot. Niin, aidot karavaanarit ainakin tietävät, millaista jälkeä syntyy, kun sukkuloi astiakaapit auki. Rakas Teema®-astiasto on pirstaleina jo muutaman kirraavan mutkan jälkeen.

Myös tuon ohjelman voittajan edesottamuksia voin onnekseni seurailla päivittäin. Hän nimittäin työskentelee samassa Kansliassa kuin minäkin. Näiden sanasten jatkeeksi Kanslisti haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää kesää! Ja olkaa valppaina etenkin pysäköintipaikoilla: teitä tarkkaillaan. :)

"Get your motor running, head out on the highway"

Hyväksi tunnustukseksi on mielestäni laskettava sellainen, joka pitää sisällään suhteellisen totuudenmukaisuuden siemenen ollen samalla uskottava. Mikäli sinä haluaisit tunnustaa jotain, mutta et ole saanut sitä vielä aikaiseksi, suositan sinulle lämpimästi Aktiiviset ryhmänettitunnustajat ry:n jäsenyyttä. 

Sitä en kuitenkaan voi millään taata, että löydät tuollaista yhdistystä koskaan mistään. Sen sijaan yhden tunnustuksen voin kuitenkin jälleen tehdä. Tämä tapahtumaketju sai alkunsa, kun olin vasemmalla kädellä puristanut erään laitteen kytkinkahvan pohjaan. Sen jälkeen polkaisin tasaisella kymmenen kilon (100Nm) voimalla samaisen värkin käynnistyspoljinta sillä seurauksella, että tunsin magneettokopan sisällä tapahtuvan kipinän muodostuksen taianomaisena vibraattona. Välittömästi tämän jälkeen Suzuki Solifer PV:n kaksitahtimoottori hörähti käyntiin. Siinä se oli: tunne jostakin suuresta.

Kyllä, tunnustaudun siis into_himoiseksi moottoripyöräilijäksi. Nyt varmasti joku miettii, että miten tämä liittyy blogiin, jonka tarkoituksena on suoltaa autotarinoita. No, ensinnäkin kesä on aivan hollilla ja ehkäpä siitä syystä ja seuraavan jälkeen sallinette hienoisen lipsumisen. Minulle näet kerrottiin jo aloittelevana pikahuoltomekaanikkona työpaikkaruokalan pöydässä, että moottoripyöräily on oiva keino päästä virtuaalitodellisuuteen tai sieltä pois. Ja koska työskentelen Toyotalla, ei tällaisen välineeksi kuulemma sovellu kuin lähinnä Toyotaa olevat kausituotteet. Sain myös kuulla tuon samaisen ruokatunnin aikana, että tätä ajattelutapaa voi laajentaa muihinkin toimiin. Esimerkiksi Toyotalla työskentelevän ei ole soveliasta leikata ruohoaan Stigalla, vaan mielummin jollain japanilaisvalmisteisella ruohonleikkurilla. Tai ainakin niin pitkään, kunnes Toyota alkaa valmistaa ruohonleikkureita.

Tästä innostuneena tutkiskelin iltasella netistä (kyllä, silloin oli jo internet keksitty) moottoripyörävalmistajia, joilla oli kytköksiä Toyotaan. Huomasin nopeasti, että Yamaha on toimittanut Toyotalle jo pitkän aikaa mm. korkeavireisiä sylinterikansia bensiinimoottoreihin. Minulle ja moraalilleni tämä oli riittävä tieto, koska tiesin sen myös laadukkaaksi moottoripyörien valmistajaksi, joten sellaisen satulassa tunne on varmasti ihan kuin Toyotalla ajaisi. 

Noh noh, ruokapöytäkeskusteluthan ovat tunnetusti sellaisia, jotka on helppo kuitata toisen silmän hetkenomaisella sulkemisella. Niin myös tuo keskustelu.

Tämän kirjoituksen otsikkona on englanninkielisiä sanoja peräkkäin. Eikä ihan ilman syytä. Steppenwolfin Born to be Wild -kappaleen tunnelma, rytmiikka ja sanoma kiteyttää mielestäni moottoripyöräilyn yhteen virsuun mitä parhaiten. On vaikea kirjailla siitä tunteesta, kun painat moottoripyörän käynnistimen katkaisijaa ja aistit, kuinka Kaizen-periaatteella lähes ikitoimijaksi kehitellyn käynnistimen solenoidi naksahtaa ja moottori alkaa pyöriä, kunnes se syttyy käyntiin suihkutus- ja sytytysjärjestelmän saumattoman tiimityön tuloksena. Aivan, tunne on hyvin samankaltainen kuin Suzuki PV:lläkin koettu, mutta nyt tahteja on neljä ja tahtipuikon heiluttajasta on kasvanut mies.

Eikä se tunne vielä tuohon pääty. Ei suinkaan. Moottorin käydessä täydellistä joutokäyntiä, nouset pyörän selkään ja vapautat tyylikkäästi seisontatuen. Kokeilet hieman kaasuun vastaavuutta oikean käden harkituilla ranneliikkeillä ja tunnet oitis, kuinka hienosti se ottaa kierroksia ilman vastaväitteitä. Tämän jälkeen suljet kypärän visiirin, vilkaiset peileistä, että kukaan ei ole astumassa reviirillesi ja kiihdytät matkaan. Moottoritie on sinun. Olet matkalla virtuaalitodellisuuteen. Tai sieltä pois. Ihan miten vain, sillä kaikki muu on turhaa.

Jos et ole koskaan ajanut moottoripyörällä ja luulit, että kaikki oli siinä, niin metsään meni. Oikeastaan nyt kaikki vasta alkaa, kun ollaan päästy liikkeelle. Sellaiset tieosuudet, jotka ovat mutkaisia ja joiden asfaltoinnissa käytetyn pikipitoisuuden määrässä ei ole säästelty, soveltuvat moottoripyöräilyyn mielestäni parhaiten. Toki Destian tiemestarin asettaman nopeusrajoituksen täytyy myös olla sopiva. Älkääkä käsittäkö väärin, sillä en pidä polvi maassa ajelusta, vaan Kanslisti on ennemminkin nautiskelija. 

Olen vuosien varrella ajellut useita yllä kuvattuja koti- ja ulkomaisia mutkateitä ja pitänyt niistä kirjaa. Tämän lisäksi hallustani löytyy autenttiset GoPro-kameralla kuvatut tallenteet joistakin ajamistani pätkistä. Näiden avulla uskoakseni myös ei-moottoripyöräilijät saavat jonkinnäköisen kuvan hyrrävoimista ja siitä, mitä tarkoittaa kun vasemmalle kiristyvään kaarteeseen tultaessa kuljettajan täytyykin työntää ohjaustankoa vasemmalla kädellään eteenpäin, jotta pyörä kääntyy. 

Mikäli kiinnostuit, voit kysellä noista reiteistä erikseen suoraan minulta. Tai sitten voimme sopia tapaamisen vaikka Porkkalanniemen kallioille, koska sinne päästäksesi sinun on suoriuduttava yhdestä pääkaupunkiseudun legendaarisesta mutkatiepätkästä. Itse asiassa tuo oli myös allekirjoittaneen neitsytajosuorite, jonka välineenä toimi nyt jo kulttimaineeseen noussut Yamaha RZ350. Kyseessä oli vielä aito USA:sta tuotu kelta-musta Kenny Roberts -erikoisversio, jossa oli tietokoneohjattu pakokaasuvirtauksia säätelevä YVPS-järjestelmä, mikä oli kova juttu 80-luvun pyörässä. I loved it. <3

En malta olla vielä kertomatta, että moottoripyöräilyssä ja autoilussa on yksi vissi ero. Autolla työmatka on pahimmillaan ainoastaan ja vain työmatka. Sen sijaan työmatka moottoripyörällä on aina ja ainoastaan aina mahdollisuus paeta jostain, jonka vain toinen moottoripyöräilijä tietää tietämättä kuitenkaan, mikä se on jollain toisella moottoripyöräilijällä.

Lopuksi todettakoon, että tämä oli fiktiivinen kuvaus haaveistani. Eli sitä suhteellista totuudenmukaisuutta. Kanslisti ei näet ole koskaan ajanut moottoripyörällä saatika omistanut sellaista. Haluaisin kylläkin.

Matkustan autolla. Jospa sinäkin?

Tutkiskelin mobilisoitumisen kronikkaa ja havahduin: autoilua on monenlaista! Toiset ajavat esimerkiksi töihin, kauppaan, harrastuksiin ja sitten näistä takaisin kotiin. Joku taas ajelee viikonloppuisin mökilleen, mutta joutuu joihinkin edellisistä polkupyörällä tai kävellen. On niitäkin, jotka ajosuorittavat vailla kategorisoitua päämäärää ilman pelkoa luonnonvarojen ehtymisestä. Joskus nuoruudessani tällaisella toiminnalla oli painokelvoton nimikin, joka ei ole päässyt unohtumaan.

Kanslisti käyttää autoa matkustamiseen. Usein puhutaan automatkailusta, mutta tätä pyrin välttämään. Matkustamisessa autolla ei näet ole mikään automaattista, vaan kaikki pitää suunnitella ja tehdä itse. Ja juuri tuo vapauden euforinen tunne on yleensäkin kaiken suuruuden tae.

Tapoja matkustaa autolla on monia ja ajattelin kertoa tässä yhdestä. Olimme perheemme kanssa viime kesänä reilun viikon mittaisella lomalla, jonka päämääränä oli Tanskan Legoland. Aloitin suunnittelun tutustumalla reittivaihtoehtoihin ja huomasin oitis, että suurin osa ehdotuksista kulki Tukholmasta Helsingborgiin, josta pääsee kätevästi lautalla Tanskaan. Ja eikä aikaakaan, kun olisi ajamalla jo Billundin kaupungissa, jossa Legoland sijaitsee. Matkalle osuisi vielä hieno Store Beltin siltakin! Ajomatkaa kertyisi Tukholmasta noin 860 kilometriä.

Kokemuksesta voin kertoa, että tuo on mukava reitti. Tällä kertaa päätimme kuitenkin kulkea toista. Koska retkikunnassamme on lapsia, ajattelimme, että heistä voisi olla mukavaa nähdä Siljan lisäksi hieman muitakin laivoja. Stena Line -niminen varustamo liikennöi mm. Ruotsin Göteborgin ja Tanskan Fredrikshavnin välillä ja heidän aluksensa Danica ja Jutlandica vaikuttivat nettisivujen perusteella mukavilta nimenomaan lapsille. Maskottinakin on Utelias Vili. Laivamatkan kesto on noin kolme tuntia ja se sujuu leikkiessä nopeasti. Osoitteesta www.directferries.fi/stena_line.htm voi kätevästi tutkailla lippujen hintoja ja tehdä varauksen.

Näistä laivoista pienenä knoppina voisi mainita, että esimerkiksi Jutlandicaan mahtuu noin 500 henkilöautoa 120 yhdistelmäajoneuvoa. Tämä tarkoittaa, että varsinkin sesonkina niiden autokansilla on autoja todella lähekkäin. Mutta se oli etenkin lastemme mielestä vain hienoa, kun autosta pääsi pois ikkunasta oven sijaan. No, tuo johtui ehkä ennemminkin viereen sattuneiden autojen konstruktiosta kuin liian ahneesta autokannen täytöstä, joten yksittäistapauksesta on puhuttava. Enkä huomannut, että mihinkään autoon olisi kukaan jäänyt, eli kaikki pääsivät varmasti nauttimaan mukavan aluksen interiööristä. Lisäksi olen sitä mieltä, että hyvän loman tunnusmerkit täyttyvät, kun mikään ei suju kuin arjessa. Eli aivokuoriin piirtyy pienistäkin episodeista muistijälkiä, joita voi sieltä sitten myöhemmin autuaana kaivella.

Ajoimme siis Tukholmasta Göteborgiin, josta olimme varanneet etukäteen hotellin. Seuraavana aamuna Stena Danica kuljetti meidät Tanskan Fredrikshavniin, josta sujautimme Skanderborgin kaupunkiin. Siellä odotti niin ikään etukäteen varattu mökki, jossa yövyimme kolme yötä. Skanderborgista on matkaa Legolandiin kohtuulliset 80 kilometriä ja vielä lähempänä on mm. Århusin kaupunki. Hyvä tukikohta siis. Ajokilometrejä tällä reitillä (Tukholma - Göteborg - Fredrikshavn - Billund) kertyy noin 850.

Matkan kohokohta Legoland on sanalla sanoen huikea paikka. Emme ehtineet yhden päivän aikana edes tutustua kaikkeen tarjolla olevaan. Muistankin jostain esitteestä lukeneeni, että käyntejä kannattaa tehdä kaksi. Ei siis missään nimessä ensimmäistä ja viimeistä, vaan ensimmäinen ja ensimmäisen täydennys.

Mieliimme päälimmäisinä jäivät Toyota-liikennekoulu, erilaiset huvipuistolaitteet ja mahtavat Lego-palikoista rakennetut miniatyyrikaupungit erilaisine liikkuvine yksityiskohtineen. Toyota-liikennekoulussa on 7-13-vuotiaiden mahdollista ajaa oma ajokortti. Seurueemme jäsenistä kukaan ei vielä sijoittunut tuohon välikköön, mutta sivusta seuranneina voimme tunnustaa liikennekaupungissa ajelun mukavan näköiseksi askareeksi. Legolandissa puuhastelun lomassa yllättämään pääsevän nälän tai janon tyrehdytystäkään ei ole unohdettu, vaan tarjolla on lukuisia erilaisin teemoin sisustettuja ravintoloita, joiden hintataso on hyvin huvipuistomainen.

Matkaan aikoville pienenä vinkkinä kerrottakoon, että ennen lähtöä kannattaa kytätä tarkkaan muropakettien kylkiä, koska niissä on silloin tällöin ilman maksua tapahtuvaan sisäänpääsyyn oikeuttavia tikettejä lapsille. Pienellä niissä lukee, että tällainen sisäänpääsy on mahdollista silloin kun aikuisille on ihan rahalla ostettu lippu. Me leikkasimme muropaketin kyljestä liput talteen ja hommahan melkein onnistuikin. Ai miten niin melkein? No, me huomasimme mennessä, että Stena Linen laivoilta pystyi hankkimaan pääsyliput edullisempaan hintaan. Näin myös teimme, mutta Legolandin portilla selvisi, että nämä muropakettivoucherit eivät kelpaa kuin normaalihintaisen sisäänpääsylipun kanssa. Höh, ei siinä auttanut muuta kuin mennä toiselle tiskille jonottamaan lapsille lippuja. Laivalta ostettujen lippujen kanssa ei tarvitse jonottaa ja voin kuvitella, että esimerkiksi elokuussa tuota peräkkäin tapahtuvaa odottelua saattaa ihan mukavasti esiintyäkin. Me olimme matkalla kesäkuun lopussa ja silloin jonotilanne oli Kanslistille täysin suoritettavissa. Lippujen normaalihinnat ovat vuoden 2013 hinnaston mukaan aikuisilta 324 DKK (noin 45€) ja lapsilta (3-12-vuotiaat) 304 DKK (noin 42€).

Ajoneuvojen pysäköinti on alueella hienosti hoidettu ja tätä auttaa Legolandin kirjaimellinen keskellä peltoa -sijainti. Mikäli saavut paikalle heti puiston auettua, saat autosi ihan lähelle. Me saavuimme noin puolilta päivin ja silloin meidät ohjattiin pysäköimään alueelle, josta käveli lasten kanssa puistoon noin vartissa.

Kun mm. Legoland ja Århus oli nähty, oli aika paluuautomatkailla kotiin. Kuljimme samaa reittiä kuin menomatkalla ja lapset pääsivät vielä kerran moikkaamaan Uteliasta Viliä. Toinen vaihtoehto olisi matkustaa toiseen suuntaan tuota yhden tai kahden mahtavan sillan (Store Belt Tanskassa ja Juutinrauman silta Kööpenhaminan ja Malmön välissä) reittiä. Niillä ajelu ei taatusti hevillä unohdu!

Matkan aikana tuli kokonaisuudessaan ajettua hyviä ruotsalaisia ja tanskalalaisia teitä sekä suomalaisia teitä pitkin hieman reilu 2000 kilometriä. Etenkin Tanskassa matkanteko sujuu välillä joutuisasti johtuen tiettyjen moottoriteiden 130km/h-nopeusrajoituksesta. Ruotsi taasen on tasanopeusasettimen (vrt. erheellinen termi vakionopeussäädin ;) luvattu maa.

Ei muuta kuin rohkeasti auton kanssa matkaan! Kanslisti suosittaa.

Tässä vielä hieman kuvia matkan_varrelta.

Näin kaikki alkaa. Odottelulla Turun satamassa. On mukava tutkailla muita autokuntia ja arvailla, mihin he ovat matkalla.

Stena Linen Danica alittamassa siltaa. Lopullinen välys jää jännittävän pieneksi. Hyvällä säällä ehdottoman suositeltavaa seurattavaa.

Mukavia mökkejä Skanderborgissa.

Legolandissa.

Tässä piti arvailla Avensikseen sullottujen Lego-palikoiden määrää. Paikalla olleilta mekaanikoilta saattoi kysellä tekniikkaan liittyviä asioita.

Toyota-liikennekoulussa on mahdollista päästä mm. Land Cruiserin ohjaimiin.

Tanskalainen kerrostalo.

Kanslisti koe_ajaa

Heräsin taannoin keskellä yötä espoolaislähiössä sijaitsevan kerrostaloasunnon makuuhuoneesta ja ajatukseni olivat alitajuisesti muovautuneet varsin selviksi. Perheenkuljetinyksikkömme täytyy päivittää tuoreempaan.

Ja se jos mikä on nastaa puuhaa, koska siinä pääsee helposti hallitsemattomaan tilaan, jota kutsun järjen ja tunteilun symbioosiksi. Edellisestä vaihdosta on vain kulunut sen verran aikaa, että tuo on päässyt unohtumaan. Sen kumminkin muistan, että hallitsematonta se on.

Päivittäisistä arjen askareista ruokakuntamme selviäisi hyvin vaikka Aygolla, mutta silloin tällöin eteemme tulee tilanteita, joissa muutamasta lisäsentistä on hyötyä. Liian massiivisen kuljetustehtävien suorittajan hankintaa pyrin kuitenkin välttämään. Niitä varten on Toyota Rent.

Olen suunnannut omistamis- ja hallintaviettini uuteen Aurisiin. Kutkuttavaa olisi, jos pääsisi farmarimallin ohjaimiin ensimmäisten joukossa kesän lopussa. Siksi tällä Hatchback-mallin koe_ajolla tarvitaan virtuaaliperäkoodarin tietotaitoa, koska on pystyttävä kuvittelemaan sama auto, mutta varustettuna 285 mm:n jatkeella.

Jätän tarkoituksella tietyt koe_ajoihin mielleyhdetyt seikkaset tavaratilan välipohjan alle, ja keskityn Kanslistille ominaisiin ja tarpeellisiin piirteisiin.

Aloitetaan tärkeimmästä: innokkaana musiikinkuuntelijana arvostan auton hyvää ymmärrystä ja kykyä soittaa valitsemaani musiikkia mahdollisimman helposti, mutta laadusta tinkimättä. Älkää käsittäkö väärin tuota jälkimmäistä, en ole Mark Levinson®in tai Bose®n facebook-kaveri. Tarkoitan sitä, että äänilähteen ei tarvitsisi olla täysillä, jotta erotan kaiuttimista edes jotain sävellyksen nyansseja. Tämä rajaa valitettavasti heti pois sellaiset mallit, joissa on pelkkä Aux In -liitäntä. Kaikkihan tietävät, että se ja siihen kytkeytävä jalo johto - jossa on urospuolinen 3,5 mm:n mikrofoniplugi molemmissa päissä vaipalla ja vetosuojuksella - pitää sisällään muutaman harmillisen ominaisuuden. Ensinnäkin tarvitaan johto ja se ei ole trendikästä. Toiseksi kappaleet pitää valita äänilähteestä, mikä ei ole liikenneturvallista. Ja kolmanneksi äänenvoimakkuuden lähtötaso on lähes poikkeuksetta alhaisempi, joka tarkoittaa, että äänilähdettä on pidettävä täysillä. Ja siltikin autosoittimen volyymi on pidettävä korkeampana kuin muissa. Tämä on kuulolle haitallista, jos surffailee paljon radion, CD:n tai USB:n välillä.

Nyt testissä olevassa yksilössä edellä kuvailtu on kunnossa. Tämä taitaa soitannan mm. Bluetoothin siirtämänä, joten esimerkiksi Spotifyn kuuntelu onnistuu. Se on trendikästä. Pienenä harmituksena mainittakoon, että albumien kansikuvat eivät näy soittimen näytössä. Jos niitä haluaa katsella, se onnistuu iPodilla tai iPhonella, mutta silloin tarvitaan johtoa. Ja muistaakseni myös USB-liitännän kautta kuva näkyy, kunhan sellainen vain löytyy pakatun tiedoston juuresta.

Lapsille onneksi maistuu Hevisaurus ilman kansikuvaakin.

Toinen tärkeä asia Kanslistille on turvallisuus. Perusasiat ovat hansikkaassa tässäkin Toyotassa, joten keskitytään turvatyynyjen, VSC:n ja TRC:n asemesta lasten matkustamiseen.

Asentelin kokeeksi erilaisia turvaistuimia takapenkille ja kyllähän ne hyvin sinne kiinnittyivät. Isofix-kiinnikkeiden vastakappaleet ovat hyvin tarjolla, joten niihin päästäkseen ei tarvitse sulloa istuinverhoiluja ruttuun.

Kun turvaistuimiin oli asennettu myös matkustajat, pohdiskelin seuraavaa. En tiedä, onko tuulitunnelikokeista vastaava kansliapäällikkö tai ulkoisesta habituksesta päättävä muotoilija sormeillut asiota niin, että ikkunalinjasto kiilautuu taaksepäin mentäessä. Kieltämättä hyvältähän se näyttää, mutta pienemmät lapset eivät siitä johtuen näe autosta kovin hyvin ulos. Myönteisenä ajattelijana kuitenkin tiedän, että lapsethan kasvavat. Ja itse asiassa nyt kun muistelen, niin eivät lapseni näkemisestä mitään kommentoineet koe_ajolla, joten ilmeisesti kaikki mitä näkyi, oli mieluisaa. Toisaalta mallistossa on kyllä tässä asiassa etevämpiäkin menijöitä. Toyota Verson ja Prius+:n kolmea erillistä istuinta ei voita lapsiperhekäytössä mikään. Minun kannaltani noiden hintalaput ovat vain hieman liian eteviä.

Istuimien jälkeen onkin luontevaa syventyä virtuaaliperään. Asensin kokeiltavana olevan HB-mallin tavaratilaan yhdet matkarattaistamme ja sain aika hyvän kokonaiskuvan, mitä tarkoittaa laskutoimitus 530-360. Nuo numerot ovat litroja ja tuon verran tavaratilaa on Touring Sportsissa siis enemmän. Minulle ei kuitenkaan litrat, juomakorit tai VDA:t kerro yhtikäs mitään, vaan ajattelen tavaratilan aina siten, miten sinne sopii rattaita, vaippapaketteja ja ruokakasseja.

Ja hyvinhän niitä sopisi rattaiden kaveriksi hatchbackiinkin.

Näillä tiedoilla otaksun farmarimallin tavaratilan passeliksi. Lisäksi on ilahduttavaa, että sinne mahtuu vain 2 vaippapakettia vähemmän kuin Avensiksen farmariin. Nyt joku tietysti kysyy, miten tuon mittasin. Myönnetään, tukeuduin litroihin.

Edellisten lisäksi kirjailen hieman valaistuksesta ja näkemisestä. Onnekseni koe_ajon aikaan oli iltasella vielä sen verran hämärää, että pääsin mittailemaan ajovalojen kantamaa takapuolituntumalla. Kanslisti on äärimmäisen tyytyväinen siitä mahdollisuudesta, että toiseksi edullisimpaan Active-varustetasoonkin on saatavilla kohtuukustanteinen business-paketti. Tämä sisältää hyvien ajovalojen lisäksi mm. pysäköintiä helpottavia varusteita. Apua saa jopa niin paljon, että taskuparkkeerauksenkin ajaksi kuljettaja voi heittäyttyä semi-matkustajaksi! Tätä voidaan käsitellä myöhemmin erikseenkin enemmän, joten keskitytään nyt valoihin.

Tuo paketti siis sisältää Activessa kääntyvät kaksoisksenon ajovalot. Comfort-mallin vastaava paketti ynnää mukaan vielä kaukovaloautomatiikan ja hämärätunnistimen. En olisi pannut pahakseni, jos tuo jälkimmäinen olisi kuulunut jo Activeenkin. Koska ilman hämärätunnistimen automatiikkaa läsnä on aina riski liikkua perä pimeänä tilanteissa, joissa ei olisi hyvä liikkua perä pimeänä.

Itse ajovalot ovat sanalla sanoen mahtavat. Kaksoisksenon-järjestelmä on toteutettu niin, että yhdellä polttimolla saadaan varjostinta muuttamalla aikaan myös kaukovalo. Eli tarkkasilmäisimmät huomaavat, että autossa on vain yksi valonlähde, joka muuttuu sähköisesti toiseksi. Nämä samat henkilöt huomaavat myös, että umpioiden sisäkulmissa on tummennettu kohta, jonkinlainen harmaa alue kenties? Mitäs siinä kuuluisi olla? Vastaus löytyy sellaisesta Aurisista, missä ei ole ksenoneita. Halogeeniumpiossa näet tuo harmaa alue onkin varsin valoisa, koska siinä on kaukovalojen polttimo. Tästä tuli ainakin itselleni heti mieleen seuraava ajatelma: voi veljet, jos tuo halogeenipolttimo olisi ns. apukaukovalona myös ksenon-versiossa, kuten uusimmassa Avensiksessa ennen faceliftiä.

Valojen ominaisuutta kääntyä ohjauspyörän liikkeiden mukaan Kanslisti suosittaa ehdottomasti jokaisen kokeilemaan. Etenkin jos kuljetustehtävät suuntautuvat usein esimerkiksi pimeille ja mutkaisille mökkiteille. Hassua muuten, että tuo varuste on vasta viime vuosina alkanut yleistyä. Citroën näet esitteli kääntyvät ajovalot jo 60-luvulla!

Lopuksi täytyy todeta, että fiilikset ovat innostuneet koe_ajon jälkeen. Runoiksi asti en sentään vielä osaa näitä tuntemuksia kirjoittaa, enkä tiedä liikutaanko niissä sfääreissäkään. Nyt kuitenkin muistan, että se tila, jossa olin joskus aiemminkin ollut, on sellainen, mitä on vaikea muistella ilman, että hankkiutuu siihen tilaan.

Eiköhän tästä taida tilaus syntyä!

Olen melkoisen varma, että muistaisin hämärätunnistimen puuttuessa kääntää valokatkaisimen päälle pimeällä, sateella, tunneleissa ja parkkihalleissa. Toivottavasti sinäkin.

Pidetään perät valaistuina silloin kun se on suotavaa! 💡

Autokorjaamon työntekijän käsikirja sisäiseen käyttöön

Kanslisti on vuosien varrella antanut tallennuttaa flash-muistillensa mitä erilaisimpia autokorjaamon sisäisiä asiakaspalvelutapahtumia. Tämä tekstinen sisältää vain hienoisen otannan episodeista, mutta kyllä näilläkin ohjeilla etenkin aloitteleva autoalan työntekijä pärjää mainiosti.

Tässä vaiheessa on syytä todeta, ettei kaikkia esimerkkejä kannata harjoitella yhden työpäivän aikana. Riskinä on näet, että sinusta muovautuu työyhteisössä aivan liian pidetty ja arvostettu toimija. Jos vaikka käytät kahta seuraavaa esimerkkiä yhden päivän aikana riittävästi toistettuna, olen varma, että onnistut. Äläkä välitä, mikäli joku kesken kaiken rohkenee väittää sinua viisastelijaksi, koska sellaista tämä ei missään nimessä ole. Tämän Kanslisti tietää...

Aloitetaan muistikampani vanhemmasta materiaalista. Toimit varaosamyyjänä ja mekaanikko ilmestyy kustannuspaikallesi vakaana aikomuksenaan tehdä iskunvaimentimien varaosatilaus sinun avullasi. Keskeytä mekaanikon puhe jo siinä vaiheessa, kun hän mainitsee sanan iskunvaimennin. Katso häntä epäuskoisen kysyvästi ja lausu: tarkoitat siis heilahduksenvaimentimia? Varaudu mekaanikon vastakysymykseen, joka koskee englanninkielistä iskunvaimentimien vastinetta. Mekaanikon yrittäessä kertoa sinulle, että eikös shock absorber -sanassa shock ole isku ja absorber vaimennin, totea hänelle, että tässä kohtaa kielitoimisto on hyväksynnässään tehnyt virheen. Shock on oikeasti järkytys, eikä autossa mitään järkytyksiä vaimenneta. Autossa täytyy hallita villisti heiluvia pyöriä ja tähän tarvitaan heilahduksenvaimentimet. Äläkä välitä, vaikka mekaanikko siirtyy viereisen varaosamyyjän palveltavaksi. Pääasia, että olit oikeassa. Kerro hänelle vielä hieman ääntäsi korottaen, että muistat ulkoa erään radio-ohjattavan auton kokoamisoppaan, jossa käytettiin kyseisestä varaosasta oikeata termiä "damper".

Tästä päästäänkin sopivasti seuraavaan esimerkkiin. Toimit huoltoneuvojana ja on kiireinen renkaiden vaihtoja sisältävä sesonki täydessä käynnissä. Varaosamyyjä on vastannut ruuhkautuneeseen ajanvarauksen puhelimeen ja tulee kysymään sinulta: asiakas täällä linjoilla tiedustelee, milloin pääsisi renkaan vaihtoon. En näe teidän kalenteria, mutta milloin olisi ensimmäinen vapaa aika? Sen sijaan, että kiittäisit häntä avusta, ottaisit puhelimen ja tekisit varauksen, pidä varaosamyyjälle luento aiheesta renkaan vaihto. Käy siinä läpi harmituksesi, että alalle - ja jopa talon sisälle - on pesiytynyt tähän toimenpiteeseen täysin väärä termi. Harvemmin näet vain yhtä rengasta tarvitsee vaihtaa, varsinkaan näin sesongin aikana. Kerro luennossasi, kuinka sinua eritoten harmittaa formulakisoja katsellessasi, kun selostaja kertoo hekumallisin intonaatioin Räikkösen tulevan varikolle renkaan vaihtoon. Pysähdyksen jälkeen kuitenkin kaikki neljä vaihdettiin uusiin.

Seuraava tapahtumakuvaus sopii hyvin korjaamohalliin, jossa dialogiin osallistuu kaksi mekaanikkoa. Se liittyy mm. vianhakutöissä käytettävään Intelligent Tester -laitteeseen. Sinulta tulee toinen mekaanikko kysymään, että oletko nähnyt IT-testeriä. Nosta kätesi pystyyn ja ilmoita mahdollisimman penseästi, että kuulin varmasti väärin. Etkö sanonutkin I-Testeriä? Sehän on näin oikein, koska eihän englantilainenkaan puhu Intelligent Tester Testeristä, vaan Intelligent Testeristä, eli lyhyemmin I-Testeristä. Eikös vain? Toinen mekaanikko poistuu paikalta päätään vienosti pyöritellen, mutta tämä johtuu nokkeluudestasi, jota hän juuri nyt äärimmäisen syvästi kunnioittaa.

Mekaanikolle sopii hyvin myös tilanne, jossa joukkio muita mekaanikkoja on ruuvilajitelmalaatikoston vieressä valitsemassa sopivia ruuveja. Kuulet heidän keskustelevan itseporautuvista ruuveista. Lähesty heitä ja ota tila haltuun. Kaiva taskustasi Würthin uusin katalogi ja pyydä joukkion jäseniä näyttämään siitä sellainen ruuvi, joka porautuu itsestään kohteeseensa. Siis ilman konetta ja/tai ruuvaajaa. Varmista, että kenellekään ei jää epäselväksi, mitä Würthin katalogissa kerrotaan tuon ruuvin kohdalla. Aivan oikein: se on oikeasti porakärkiruuvi. Poistu paikalta ylpeänä sivistävästä tuokiosta, jonka juuri tarjosit.

Ennen kuin päästään Kanslistin lempiaiheeseen, otetaan vielä yksi varsin yleinen tilanne tarkasteluun. Jos joku kysyy sinulta, mikä poltin on vaikkapa vm. 2009 Aurisissa, kerro hänelle, että Toyota varustaa kylmiin maihiin tulevat dieselmoottoriset ns. Cold Area Spec. -mallit Eberspächer-merkkisellä lisälämmittimellä. Sen sisällä on poltin ja paljon muutakin. Opasta kysyjää, että jos hän haluaa tietää, mikä polttimo Aurisissa on, niin kysyy polttimoa, eikä poltinta. Ja tietysti mitä polttimoa tarkoitetaan. Tosin useimmiten halutaan tietää ajovalopolttimon tyyppi, mutta kysymyksen asettelun liturgiaan usein lipsahtaa sana ajovalopoltin. Sellaisen Kanslistikin haluaisi nähdä...

Ja se lempiaihe. Olkaapa hyviä. Olen varma, että sinulta kysytään melko pian seuraavankaltaisia kysymyksiä: monta vaihdetta on CVT-vaihteistossa, mitä öljyä käytetään CVT-vaihteistossa tai mitä eroa on CVT-vaihteistolla ja hybridiauton vaihteistolla.

Jälkimmäisestä Kanslisti voi kirjoittaa joskus ihan erikseenkin, mutta se voisi todennäköisesti olla niin tiukkaa proosaa, ettei sitä kukaan lukisi. Ainakaan tämän jälkeen...

Pureudutaan tässä termiin CVT-vaihteisto. Sellaista ei näet ole olemassakaan. Tämän sanottuasi saatat saada osaksesi hölmistyneitä katseita, mutta älä huoli, vaan luota Kanslistiin. Nokkelimmat sanovat, että onhan siinä esitteenkin mukaan seitsemän vaihdetta, joita voi vielä joissain malleissa ratin läpysköillä vaihtaa.

No, niinhän siinä lukee ja ihan hyvä niin. Esitteen pitää olla selkeä ja luoda mielikuvista faktaa ja päinvastoin. Mutta älä sinä ole selkeä sisäisissä asiakaspalvelutilanteissa, vaan pidä pintasi.

Jatka näin: CVT:ssä ei tosiaan vaihdu vaihteet, vaan se muuttaa jatkuvasti välityssuhdetta portaattomasti. Nuo "7-vaihdetta" ovat vain tietokoneelle ohjelmoituja välityssuhteita, joita voi niillä läpysköillä muutella. Ja täytyy myöntää, että hyvinhän siinä on onnistuttu luomaan tämä "vaihteen" vaihtumisen illuusio.

Tämän jälkeen joku kuitenkin vielä tivaa sinulta, että eikö CVT tule sanoista Continous Variable Transmission? Kyllä, aivan oikein. Jatkuvasti välityssuhdettaan muuttava voimansiirto siis. Mutta eikös transmission juurikin tarkoita vaihteistoa? No ei, vaan eräänlaista "kuljetus- tai siirtotehtävää". Suomi on hieno kieli ja jos jossain transmission on suomennettu erheellisesti vaihdelaatikoksi, niin mikäs gearbox sitten on? Niinpä, se on se vaihdelaatikko.

Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin myöskään voimansiirto ei ole hyvä sana CVT:n t-kirjainta kuvaamassa. Opin taannoin koulutuksessa, että eihän siellä sisuksissa voima siirry, vaan teho (vrt. eng. Powertrain). Eli kyseessä on eräänlainen tehonsiirtäjä, jota kouluttaja ehdotti kutsuttavan sanalla tehonsiirtoyksikkö. Loistavaa!

Vetoa jatkossa kysyjien tunteisiin ja pyydä nöyrästi, että he puhuisivat vain CVT:stä tai jatkuvasti välitystä muuttavasta tehonsiirtoyksiköstä.

No, nyt oltiin tässä tarinassa voimakkaasti se kieli siellä poskessa. Mutta uskon, että pieninä - siis pieninä - annoksina sisäisessä viestinnässä tämänkaltainen vuoropuhelu voi olla vapauttavaakin. Minusta on ainakin mukavaa kuunnella ammatistaan ylpeää osaajaa, joka on täydellisesti omaksunut jonkun teknisen yksityiskohdan ja kertoo sitä innoissaan minulle. Ja aivan huippua, jos tämä keskustelu käydään vielä aitoon Kaurismäki-tyyliin.

Olettamuksia

Muutamia vuosia sitten eräs mekaanikko tuli luokseni ja pyysi katsomaan hänellä huollossa olevaa autoa. Kyseinen kulkuneuvo oli selkeästi sellaisessa käytössä, jossa ohjaimiin päätyy erilaisilla taidoilla varustettuja kuljettajia. Tätä ei kuitenkaan voinut päätellä ajoneuvon ulkoisesta habituksesta, vaan sen sisällä olleesta viestistä.

Auton kojelautaan oli kiinnitetty suhteellisen suurikokoinen lappu, jonka viesti kuului suurin piirtein näin: "Auton lasinpesusäiliöön oli laitettu vahanpoistoainetta tai jotain muuta sinne kuulumatonta myrkkyä. Jos et tiedä, mitä sinne tulee kaataa, älä kaada mitään, ennen kuin olet kysynyt joltain, joka varmasti tietää".

Ja alla vielä teksti: "Olettamus on ensimmäinen askel kohti erehdystä".

Viestin luettuani katsoin mekaanikkoa hartaissa tunnelmissa ja totesin hänelle: Upeaa!

Tuon episodin jälkeen olen aina olettanut tai välttänyt olettamista, riippuen tapauksesta. Olen myös neuvonut tovereitani kiperissä unohdustilanteissa ja sanonut, että olisi kannattanut olettaa tehneensä jonkun asian. Koska sitten kun on olettanut tehneensä, mutta paljastuukin, että asiaa ei ole koskaan hoidettu, on helppo vain lausua ääneen tämä jumalainen lause: "Olettamus on ensimmäinen askel kohti erehdystä".

Tämä toimii hyvin myös asiakaspalvelussa, mutta toki käänteisenä. Itse en ainakaan välittäisi asioida paikassa, jossa oletetaan asioiden olevan kunnossa ja jossa oletetaan asiakkaiden haluavan ilomielin asioida. Eli tieto olettamuksien merkityksellisyydestä ja riittävä innovatiivisuuden puute riittää, kun haluaa onnistua.

Kuten varmaan huomasit, tuo elämääni ohjaava lause oli lainausmerkattu. Olen muutaman kerran yrittänyt selvittää, kuka ne siihen on ansainnut, mutta ilman tulosta. Ihan hiljattain keksin kokeilla englanniksi ja johan tärppäsi. En ehtinyt kirjoittaa Googleen kuin assumption is, kun jo koin onnistumisen riemun. Olin hienon aiheen äärellä. TJEU, eli tsekkaa jos et usko.

Aurisoitumisen alkulähteillä

Rohkenen väittää puhuvani suhteellista totuudenmukaisuutta kertoessani, että kaikki sai alkunsa, kun Carlos Sainz voitti rallin maailmanmestaruuden Toyota Celicalla. Tarkat muistikuvat tuosta vuonna 1992 tapahtuneesta episodista ovat kovin hatarat. Mutta fiilis oli sellainen, jonka vain minä muistan, eikä minulla ollut sellaista ollut aiemmin: Halusin Toyotalle töihin!

Ja niin erilaisten sattumuksien jälkeen tapahtuikin. Tosin ralliauton malli oli ehtinyt vaihtua jo tylsempään Corollaan ja mielessäni on vieläkin työsopimuksen allekirjoitusta edeltäneen viikonlopun tapahtumat. Tai oikeammin vain eräs tietty Jyväskylän Suurajoihin liittyvä haastattelu, jossa Tapio Suominen tivaa hikiseltä Didier Auriolilta, miten erikoiskoe sujui. Vastaus kuului: "This car is a katastrof. I can not drive straight".

Ajattelin, että mitäköhän on tullut tehtyä. Miten ihmeessä täydelliseksi ralliautoksi kuvittelemani Toyota Corolla voisi olla jotenkin katastrofaalinen ajaa? Tällaistäkö Toyota-maailma onkin?

No, syykin tuolle selvisi. Siinä oli tekninen vika keskitasauspyörästön lukituksessa. Tämä aiheutti mielenkiintoisen näköistä luikertelua, jonka talttuttamisyrityksissä Auriolin kasvoille oli ilmestynyt katsojille helposti tunnistettavaa tunteiden paloa. Karrikoiden ajateltuna voit itse kuvitella vastaavan tilanteen, jos pääsisit ajamaan liukkaalla tiellä autoa, jonka seisontajarru on kytkettynä. Ja vieläpä siten, että se vapauttaa takapyöriä vuoronperään mielipuolen lailla. Suoraan ajaminen on varmasti kovin vaikeaa.

Aloitettuani opin kuitenkin nopeasti, että tekniset ongelmat ovatkin vain haasteita, joiden selvittämisellä saadaan asioista entistä parempia.

Tähän myös rallimenestys perustui. Corolla WRC oli kiistatta aikansa kehittynein kilpuri juurikin pieteetillä kehitettyjen voimansiirtoratkaisujen ansiosta. Tästä hyvänä osoituksena voimme lueskella rallikilpailujen menestyksekkäitä tulosluetteloita pitkälle 2000-luvulle asti, vaikka itse Toyotan tehdastalli lopetti toimintansa jo vuonna 1999. Merkkimestaruuteen muuten, jos oli päässyt unohtumaan.

Mutta miten tämä kaikki liittyy Aurisoitumiseen? Ja mikä sana se tuollainen on?

No, selvitelläänpä hieman. Kuulin Toyota-kauteni alussa, että uuden Yaris-mallin uutuuskurssilla kouluttaja oli päämäärätietoisesti kertonut oppilailleen, kuinka Yaris-sana kuuluu taivuttaa. Kaikki sijamuodot oli käyty tarkkaan läpi ja sen jälkeen jokainen oli saanut vuorollaan toistaa "Yaris, Yarisin, Yarisille, Yarista" jne., jotta milloinkaan ja keneltäkään ei vahingossa lipsahda arkielämän tositilanteessa vaikkapa "Yariksen tai Yarikselta". Se olisi vain yksinkertaisesti liian brutaalia ja kaikkia akkreditoituja säännöksiä vastaan.

Legendaa tai ei, mutta juttu sai minut vakuuttuneeksi, että olen päässyt oikeaan taloon. Eli osataan olla se kieli siellä poskessa ja vakavoidutaan sitten erikseen niihin tilanteisiin, jossa se saattaisi olla suotavaa.

Toki tuo on vaikuttanut minuun niin, että puhun aina Lexusista ja Avensisista Lexuksen ja Avensiksen asemesta. Ja luon rohkeasti omiakin sanoja, kuten vaikkapa Aurisoituminen.

Ja sehän tarkoittaa aikaa, jota nyt elämme. Meillä on käsissämme innovatiivisen tuotantokoneiston kädenjälki, jolla on - etenkin hybridinä - erittäin pieni hiilijalanjälki. Nyt puhutaan siis Auriks.. Aurisista.

Uskon, että jokainen voi Aurisoitua, kunhan vain tutkailee, mitä tarjottimelta löytyy.