Mieli ja juhla - juhlamieli

Erään vantaalaismiehen alter ego oli raapustanut elämänlangalleen sydämen vuoden 2014 kohdalle. Eikä syyttä, koska tänä vuonna hänen matkamittarilleen olisi pyörähtämässä mukavan tasainen lukema. Viisikymmentä tuntui suussa mukavalta lausua, ja sitä hän maireana itsekseen toisteli odotellessaan autonsa valmistumista vantaalaisen autoliikkeen kahviossa. Kesken maireilun hänen kätensä hivuttautui pöydällä lojuvaan aikakauslehteen, jonka kannessa komeili tuo sama lukema. Kas kas, mitähän siinä oikein kerrotaan, hän tuumaili, ja otti taskustaan kätevän ikänäkölasikotelon, jonka sisällä oli mitäpäs muutakaan kuin ikänäkösilmälasit. Ne päässään hän alkoi saada tekstistä tarkemmin selvää, eikä aikaakaan, kun hänen kasvoilleen muodostui leveääkin leveämpi hymy.

Lehdessä kerrottiin, että hänen automerkkinsä oli rantautunut Suomeen samana vuonna kuin hänkin. Toki sillä erolla, että toista tapahtumaa juhlittiin Kätilöopistolla, ja toista Kalastajatorpalla. Vuosi oli ollut siis 1964. Koska kahvia oli vielä jäljellä, ja wieneri vasta puoliksi syöty, hän heittäytyi muistelemaan merkin ensimmäisiä malleja, kuten Crownia. Sellaisen takapenkillä hän oli kulkenut monia taipaleita, mutta ei yhtään sellaista, joka olisi saanut jäädä taivaltamatta. Oioi, se vasta oli kulkuneuvo se. Crownin jälkeen miehen isä oli hankkinut perheeseen toisen saman merkkisen auton, koska kokemukset olivat olleet niin hyviä. Toista seurasi kolmas, ja kolmatta neljäs, ja niin edelleen. Tätä perinnettä vantaalaismies oli heti ajokortin saatuaan jatkanut, josta päästäänkin sujuvasti seuraavaan tunnelmointiin.

AL20 oli malli, jonka käsirahan hän maksoi erään pitäjänmäkeläisen autoliikkeen kassaan vuonna 1983. Kyseessä oli vajaan vuoden ikäinen yksilö, joka autoa myyneen henkilön mukaan oli ollut ns. liikkeen omassa käytössä rauhallisilla kollegoilla. Tuosta autosta miehellä oli mukavat muistot, ja kenelläpä ne ensimmäisestä autosta luultavasti muunlaisia olisivatkaan. Erityisesti mieleen oli jäänyt lemmityn kanssa kuljettu matka Saksaan vuonna 1985. Finnjetillä - kuinkas muuten. Matkan edetessä Berliinin filharmonikoiden konsertin jälkimaininkeihin, tuosta lemmitystä oli tullut vaimo, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina.

Niin, AL20 tunnetaan ehkä paremmin Toyota Tercelinä, mutta hän oli tottunut käyttämään tuota koodia. Isä oli opettanut. Mies tunsi suurta ylpeyttä tietäessään, että tunsi mallikoodit paremmin kuin keskiverto huoltoneuvoja. Toki joviaalina asiakkaana hän ei koskaan paljastanut tätä asiakaspalvelijalle, koska muuten tapahtuma olisi voinut säröytyä tarpeettomasti aina niin mukavalla pulpetilla. Eikä sillä nokkeluudella mitään merkitystä ollutkaan, lähinnä voisi puhua sudokunomaisesta harrastuksesta. Siksipä hän opetteli ajan kuluessa käyttämään seuraavasta autostaan nimeä nelivetoterceli. Hänen omat lapsensa muistavat vielä tänä päivänäkin sen kojelaudassa olevan kompassin ja kaltevuusmittarin. Ja kyllä tuossa autossa totisesti sitä jotain olikin. Mies mietti, että sellainen voisi olla oiva peli tänä päivänäkin hieman modernisoituneena: kompakti koko, neliveto ja farmarikori. Itse asiassa noista sanoista sana neliveto iskostui mieheen melkoisen syvästi, ja Tercelin jälkeen seurasi sarja erilaisia Land Cruisereita - turbolla ja ilman.

Niillä miehen perheessä suhailtiin aina vuoteen 1996, jolloin tuttu automyyjä soitti ja kertoi, että nyt sopisi sukkuloida Kaivokselaan tutustumaan uuteen malliin. Mies muisti vieläkin tuon päivän kuin eilisen: auto oli olemukseltaan kuin maasturi, mutta mieleltään kuin farmari. Olemusmaasturi siis. Tai sitä nimeä hän autosta käytti, koska parempaakaan ei ollut tarjolla. Termi kaupunkimaasturi keksittiin vasta vuosia myöhemmin. Kun vaimokin piti koeajon jälkeen tästä uudesta mallista, oli aika jälleen piirrellä tilaus- ja kauppasopimus. Tästä alkoi miehen perheessä ajanjakso, joka kuljettiin erilaisilla RAV4-malleilla aina tähän päivään asti.
Hajatelmointi keskeytyi matkapuhelimen ääneen, joka ilmoitti saapuneesta viestistä. Miehen auto oli näköjään renkaiden vaihdosta valmis. Kahviosta huoltotiskille laskeutuessaan hän mietti itsekseen, josko kertoisi tämän tarinan työtä luovuttavalle asiakaspalvelijalle. Tähän välikköön kanslisti esittää toivomuksen, jonka kantavaksi teemaksi kirjailen seuraavat säkeet: toivottavasti hän kertoo. Asiakkaiden tarinointia on aina mukava kuunnella. :)